Kitinä

AngryBird kirjoitti:

Riemumieli kirjoitti:Naisilta puuttuu auktoriteetti. Pätee myös koiriin tai mihin tahansa.

Ehdotan, että kokeilet auktoriteetilla pätemistä kun vastapuolen käytösongelmat johtuvat sairaudesta.

Ikävä asia, mutta älä puhu niin kuin kyse olisi jostain muusta kuin sairaudesta. Sairauden haittaavan merkityksen ymmärtävät kaikki, pelkkä ei toimi -kommentti kuulostaa auktoriteettiongelmalta.

Meille on tullut ruokailusta TAAS joku helvetin taistelutanner. Kestää tunnin, ennenkuin normiannos sapuskaa on mahassa. Se, että "lapsen ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi" tai "lapsen ehdoilla", on aivan täysin tuulesta temmattuja. Jos poika sais päättää, niin olisi itse känkkäränkkänä kiukuttelemassa kokoajan, kun ei syö mitään. Itse hokee ruokaillessa että "pitää syödä ettei känkkäränkkä tule". Nii-i.. ruokaa suuhun sitte.. ei. ARGH, hermot menee.

Pienemmällä todella huono imuote, testattu neuvolassa asiantuntijan toimesta. 10 min imetys kaikkine säätöineen ja asentoineen, 5 ml kertynyttä ruokaa. Pumppaan minkä ehdin, mutten tosiaan 3 veen takia aina ehdi, eikä tuota maitoakaan enää tule kuten viikko sitten, kun toinen ei vaan saa sitä imettyä rinnasta oikein.. Eli 50/50 oma maito/korvike-linjalla mennään.

Miks meidän perheen lapset eivät osaa syödä kunnolla? Iskä ja äiti taas osaa enemmän kuin hyvin.

Riemumieli kirjoitti:

AngryBird kirjoitti:

Riemumieli kirjoitti:Naisilta puuttuu auktoriteetti. Pätee myös koiriin tai mihin tahansa.

Ehdotan, että kokeilet auktoriteetilla pätemistä kun vastapuolen käytösongelmat johtuvat sairaudesta.

Ikävä asia, mutta älä puhu niin kuin kyse olisi jostain muusta kuin sairaudesta. Sairauden haittaavan merkityksen ymmärtävät kaikki, pelkkä ei toimi -kommentti kuulostaa auktoriteettiongelmalta.

Öh, eikös kaikille täällä kirjoitteleville ole selvää, että AB:n poika ei ole keskiverto? Mulla ainakin menee aina automaattisesti AB:n juttuja lukiessa päälle se moodi, että hänen poikansa suhteen on turha antaa "meillä ainakin..."-neuvoja, koska eivät toimi hänellä niinkuin "meillä", vaan heillä hieman erilainen tilanne.

Minusta jutuissa kuultaa aina (välillä) katkeruus ja minun ongelmani ovat suurempia kuin kaikkien muiden ongelmat yhteensä -asenne.

^En mä nyt niin suurta katkeruutta kuule, mutta voisin kuvitella (ympäristöni perusteella) väsymyksen olevan astetta suurempaa erityislapsiperheissä. Mm serkkuni perhe toimii tukiperheenä nyt jo toiselle perheelle, jossa erityislapsi. Nämä perheet voivat sen yhden viikonlopun kuukaudesta keskittyä muihin lapsiin "normaaliin" tapaan sen sijaan, että kaikki huomio menee aina sille yhdelle lapselle. Samoin tyttäreni ystävä on erityislapsi, jota ei voi hetkeksikään jättää yksin. Taatusti raskaampaa kuin kaksi vuotta nuoremman tyttäreni kanssa eläminen, koska minulla on enemmän vapautta jopa lapsen ollessa kotona. Riippumatta siitä, mikä lapsesta tekee erityisen, se vaatii enemmän, tai vielä enemmän, kuin keskiverto.

Yeah, we all got our fucking problems.

^Juu, taatusti on. Mullakin voisi olla ajatusmaailma, joka saisi mut mitätöimään toisten erilaiset kokemukset oman kapean kokemusmaailmani mukaisesti. Onneksi ei ole...

Ongelmat määrittävät osaltaan persoonaa, mikä ei ole hyvä. Minulla on ongelma A. Sen tähden olen sitä ja tätä, en mitenkään voi olla tuota tai vuota ja kaikki menee mönkään syystä että. Loppujen lopuksi ainoa yhdistävä tekijä on ihminen itse rajoituksineen ja väärine määrittelyineen.

Eiköhän tuokin riipu "ongelmista" ja elämäntilanteista? Jossain tilanteessa joku "ongelma" tuntuu suuremmalta, toisessa tilanteessa se ei ole mitään. Ja toisaalta "ongelman" pysyvyys voi myös kasvattaa sen suuruuden tunnetta? Valitettavasti tässä asiassa olet kuitenkin minun silmissäni heikoilla, erityinen lapsi vaatii enemmän vanhemmilta, saati sitten yksin kasvattavalta vanhemmalta. Sen mitätöiminen perustuen siihen, että sinä itse kasvatat omia, terveitä lapsiasi toisen vanhemman kanssa on vain mielestäni erittäin kapeakatseista.

saira kirjoitti: Sen mitätöiminen perustuen siihen, että sinä itse kasvatat omia, terveitä lapsiasi toisen vanhemman kanssa on vain mielestäni erittäin kapeakatseista.

Word

saira kirjoitti:.

Ongelma on paha, mutta siitä voi myös tehdä pahemman, kun ottaa sen asenteen, että ongelma on paha, mitään ei voi eikä kukaan ymmärrä ja kohta pääsee hautaan lepäämään.

Aaaaah. Analysoitteko te täällä mun ongelmaista elämääni?

Riemiksen suureksi murheeksi voin tunnustaa, että ei ole ongelmia kun ei asennoidu niin että sellaisia olisi. Jonkun mielestä ongelma on ja se on valtava mutta kaikkeen tottuu.

Tietty olen sidottu lapseen 24/7, pois lukien ne ajat kun lapsi on päiväkodissa. Se on sitä aikaa, kun tarttis tehdä niitä töitä, joista saa rahaa. Harrastuksista on pitänyt luopua, samoin sellaisista kavereista, jotka eivät syystä tai toisesta voi/halua tulla meille. Me ei oikein voida vierailla missään, koska viikko-pari kyläilyreissun tms. jälkeen on levotonta ja raivokasta aikaa. Yötkään eivät ole omaa aikaa, koska täällä herätään parin-kolmen tunnin välein - ei haluamaan mitään tai huutamaan vaan haahuilemaan ja huokailemaan. Olen nukkunut viimeksi yhtäjaksoisesti yli kolme tuntia keväällä 2005. Mutta ei se mitään - kun ei missään käy, ei ole niin väliä miltä näyttää tai puhuuko vähän levottomia.
Ruokakaupassa ei voi miettiä tai unohtaa reitin varrelta mitään, muuten voi sanoa hei-heit seuraavan yön nukkumiselle. Ruokaostoksilla ei myöskään voi käydä kuin siinä yhdessä tietyssä kaupassa, jonka hyllyjärjestyksen nappula osaa. Toisaalta hyvä, ei tule turhia tuhlattua ruokaan kun reitti on aina se sama. Vaateostoksilla voi käydä ainoastaan nettikaupoissa. Ja mihin tahansa ikinä meneekin, on parasta olla liikkeellä sellaiseen aikaan, että muita ihmisiä on mahdollisimman vähän.

Omaishoitajille periaatteessa kuuluu tietty määrä lomapäiviä vuodessa. Periaatteessa. Käytäntö on Jotain Ihan Muuta.

Kuulostaako tämä vaikealta? Ei se ole. Mutta älkää silti jaelko neuvoja kokeilematta samaa. Kaikella rakkaudella.

^



Jäin kanssa hieman ihmettelemään Riemiksen perssilmäisyyttä, tyhjentävä vastaus.

Mua oikeesti hävettää että olen valittanut yksinhuoltajuuttani ja yksinäisyyttäni ja pojan sydänsairautta (joka ei olekaan niin vakava kuin alussa luultiin)

Riemikseltä lähti pari pinnaa nyt kyl.

AngryBird kirjoitti:Kuulostaako tämä vaikealta? Ei se ole.

Kuulostaa. Tulisin hulluksi, jos mun elämä olis noin sidottua. En pystyis.

Vagabondo kirjoitti:

AngryBird kirjoitti:Kuulostaako tämä vaikealta? Ei se ole.

Kuulostaa. Tulisin hulluksi, jos mun elämä olis noin sidottua. En pystyis.

Heh. Niinhän sä sanot. Vaan mitä jos ei olisi vaihtoehtoa?

Noissa lapsissa ei ole palautusoikeutta tai takuuta.

^kyllähän ihminen tosiaan kestää aika paljon, jos on pakko. Esim. mun äiti on sanonut, että jos etukäteen olisi kysytty, kestääkö oman lapsen itsemurhaa, niin olisi sanonut, että ei kestä. Mutta kesti, kun ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Mutta kyllä toi sun elämäs erittäin raskaalta kuulostaa.

Erityisesti nostan hattua siitä, että teet yksityisyrittäjän töitä. Hyvin moni olisi heittänyt hanskat tiskiin.

No kun se ei ole erityisen raskasta. Älkää panko sanoja mun suuhun.

Nukkumattomuus rassaa toisinaan, joo. Kaikkeen muuhun tottuu.

edit. Dave, muunlaisia duuneja en voisi edes tehdä. En usko, että kovin moni työnantaja katsoisi koeaikaa pidemmälle niitä väistämättömiä poissaoloja. Niitä nimittäin on paljon.

Mun mummilta on kaikki 3 tytärtä kuolleet, samoin miehensä liian aikaisin ja yllättäen. Niin vaan mummu jaksaa porskuttaa ja olla iloinenkin - kun vaihtoehtoja ei ole.

AngryBird kirjoitti:Noissa lapsissa ei ole palautusoikeutta tai takuuta.

Joo, ei ole. Muuten olisin palauttanu liian monta kertaa. Ei sillä ole väliä, rakastaako sitä lasta kuinka paljon, joskus vaan tulee mitta täyteen . Ja mun lapsi ei ole edes mikään erityislapsi.

Ymmärrän myös oikein hyvin tuon AB:n väsymyksen unen vähyyden vuoksi. Itsellä meinasi pää levitä, kun poika nukkui ensimmäiset 2 elinvuottaan 2h pätkissä. Päivät olin töissä ja yöt meni pätkissä. Selvisin, mutta vähältä piti

No mä mietin kyllä, et kuin sä AB mun kirjoitukseni otat, enkä mä millään tavalla aikonut loukata sua "tietämällä" sun elämästäs sen enempää tai valittaa sun puolestas sun elämäsi raskautta. Tarkoitus oli vain tuoda esille se, että oli lapsen erityisyys kuinka lievää tahansa, se vaatii aina erilaista huomioonottamista kuin keskivertolapsi, eikä arkea voi mitata täysin samoilla kriteereillä.

Älä huoli saira, en ole loukkaantuvaa tyyppiä.

Sovitaan sitten niin, että AB ei ole marttyyrityyppiä. Edelleen uskoisin kuitenkin, että elämää voisi helpottaa, jos jossain kohtaa antaisi periksi ainakin vähän, eikä potisi asiasta huonoa omaatuntoa.

Riemumieli kirjoitti: elämää voisi helpottaa, jos jossain kohtaa antaisi periksi ainakin vähän

Selitä?