Sivu 41/243
Lähetetty: 12.06.2006 21:34
Kirjoittaja Sinkkumatti
Katsoin juuri Apocalypse Now Redux-version. Tämä kerta ei avautunut yhtään sen paremmin, kuin muutkaan aiemmat katseluyritykset, vaikka välissä oli muutama vuosi ja katselukertoja kaks tai kolme.
Olen pahoillanin Francis, mutta mulle vaan ei poreile tämän leffan hienous, lukuunottamatta surf-osuutta.
Redux - paskaa pidemmässä paketissa.
Lähetetty: 14.06.2006 10:24
Kirjoittaja bedlam
Lähetetty: 14.06.2006 23:46
Kirjoittaja bedlam
The Dead Zone



Pitkästä aikaa takaisin Cronenbergiin, vielä muutama odottaa hyllyssä. Stephen Kingin kirjasta tehty elokuvasovitus vuodelta 1983, pääosassa Christopher Walken. Ja olipahan muuten koskettava leffa. Joojoo, hämmästyttäviä tapahtumia sitä pieneen kylään tuollaisessa aikavälissä mahtuukin, mutta siltikin. Tykkäsin. Tää kosketti mua!
Ja aika kaukana edellisistä katsomistani tarkoituksellisen iljettävistä Cronkkuleffoista. Mutta samaa teemaa tavallaan edelleen, paitsi päinvastoin kuin aiemmissa; fyysisen tapahtuman seurauksena syntyy yliluonnollisia henkisiä ominaisuuksia.
Ja kuinka Martin Sheenin naamavärkki näyttikin vaalijulisteissa George W Bushilta. Ei voinut olla ihmettelemättä.
Lähetetty: 15.06.2006 10:06
Kirjoittaja bedlam
AarneAnkka kirjoitti:
Sun täytyy kyllä suositella mulle jotain scifileffoja. Yleinen mielipide kun tuntuu meidän kanssa olevan täysin päinvastainen esim. Spheren ja Solariksen suhteen.
Lähetetty: 15.06.2006 10:11
Kirjoittaja ninnithequeen
Jurassic Park
No niin, sainpas vihdoin katsottua ko. leffan. Viime kerrasta oli jo pitkä aika.
Ihan kohtuullinen säikyttelypätkä, muutaman kerran hymyilytti että no joojoo, hohhoijaa.
En nyt osaa päättää, oliko tämä parempi kuin kakkonen, mutta ainakin (minusta) kakkosen efektit olivat paremmat.
Lähetetty: 15.06.2006 12:58
Kirjoittaja nowaysis
Olemisen sietämätön keveys
Love, sex, politics. Enempää ei juuri tarvi. Romanttisen tarinan takaa löytyy paljon muuta kuin ensikatsomalla uskoisi. Kertomus Prahan keväästä 1968, miehen ja naisen suhteesta ja kaikesta mitä siihen liittyy. Vahva kuvaus miehitetyn kaupungin näkyvästä ja hiljaisesta vastarintaliikkeestä. Hieno. Katsokaa, ja jos olette jo nähteet niin katsokaa uudestaan ja löytäkää jotain mitä ette edellisellä kerralla huomanneet.
Lähetetty: 16.06.2006 22:35
Kirjoittaja mustakikkeli
Jee jee kohta tulee yksi kaikkien aikojen suosikkileffoistani MTV3:lta,
Puhallus. Pääsee digiboksille varmaan talteen. Annan kuusi tähteä viidestä.
Lähetetty: 18.06.2006 22:57
Kirjoittaja Edith
Kulkurin valssi (Suomi, 1941). Vanhentunut ja epäuskottava kuin mikä, mutta toisaalta kohtaus, jossa Tauno Palo ja Regina Linnanheimo ovat alkamaisillaan olla ns. silleen heinäkasassa, on kyllä komeaa nähdä isolta kankaalta.
Vaikka olikin Bio Rexin Ansa ja Tauno -sarjaa, olivat heinäkasassa siis sittenkin Tauno ja Regina. Mutta parempi niin, Ansan rooli nyt oli ihan liian pliisu. Vaan entisaikaan kai kuului asiaan, että suurimpia kansansuosikkeja sukeutui niistä naisista, jotka olivat vaaleita ja lempeänkauniita ja näyttelivät pliisuja rooleja.
Lähetetty: 20.06.2006 22:12
Kirjoittaja bedlam
House of Wax


Vähänkös pelkäsin tätä penskana. Ei tää nyt enää niin pelottanut, mutta Vincent Price on kuitenkin legenda. Ja olihan tää aika jännä kuitenkin. Hieman häiritsi se, että leffahan kuvattiin alunperin kolmiulotteisena, joten välissä on esim. monta minuuttia pingispallon pomputtelua ruutua kohti täysin ilman syytä.
Levyllä tuli mukana 30-luvun versiokin, joten täytyys kattoa sekin kunhan.
Lähetetty: 21.06.2006 0:40
Kirjoittaja nowaysis
Da Vinci -koodi
Tarina varmaan sen verran tuttu että turha kerrata. Minä tykkäsin. En ole lukenut kirjaa, mutta aion lukea. Kerrassaan viihdyttävä. Sopivasti räiskettä ja kryptisyyttä. Hanksin Tomppakin oli loppujen lopuksi ihan sopivan mieto Langdonina, ajattelin että hän olisi tyypillisellä hanksimaisuudellaan pilannut koko elokuvan mutta ei.
Harmi vaan, että viitisen minuuttia ennen leffan loppua oli ihan maailman pakko hiipiä pissille(katsoin siis leffateatterissa, pölöt). Pissahätä ei ole leikin asia. Mutta taidan lukea viimelopun kirjasta. Suhteellisen arvattavan "mullistavan käänteen" tosin ehdin nähdä. Mutta hyvä elokuva Howardin ohjaamaksi. Paul Bettany oli aika hottis. Ja se Remy myös. Siinä kai tärkeimmät.
Bonuksena leffassa ei ollut montaakaan "hauskaa" kohtaa, kuivakka ote muutamaa hauskuutusta lukuun ottamatta oli hyvä valinta, jatkuva kikkailu viittauksilla tai muilla olisi ehkä pilannut jännityksen. Tai jotain.
Lähetetty: 21.06.2006 7:45
Kirjoittaja killkill
Das Boot - miniseries
Kaikkien suklarileffojen äiti. Ahistusta, jännitystä ja hien sekä dieselin hajua Atlantilla 1941. Yksikään toinen filmi ei ole tallentanut samalla pieteetillä sitä klaustrofobista kuolemankauhua, joka U-bootwaffenissa palvelleita on kalvanut jopa 16 tuntia putkeen jatkuneiden syvyyspommitusten aikana "rautaisissa ruumisarkuissaan"...
Minisarjaversio on hippusen liiankin pitkä, ensimmäinen "ALAAAARM!" kajahtaa vasta 1.20h kohdalla. Pidän alkuperäisestä teatteriversiosta oikeastaan eniten. Ns. Directors Cutia en ole uskaltanut edes aloittaa..
Kriegsmarinen sukellusveneistä kiinnostuneille
Oikealla U-96:lla on näemmä tilillään upotettua liittoutuneiden tonnistoa n. 180.000. Itse upposi 1945.
Lähetetty: 21.06.2006 12:27
Kirjoittaja Elukka
Kaikkea ne hullut natsitiedemiehet on kehittäneetkin.

Lisää saksalaisen ja osin muunkinmaalaisen tieteen huimia saavutuksia löytyy tämän linkin takaa:
http://www.somethingawful.com/index.php?a=2680
Lähetetty: 21.06.2006 12:35
Kirjoittaja killkill
Elukka kirjoitti:Kaikkea ne hullut natsitiedemiehet on kehittäneetkin
Ei nuo älyttömät sotakonekeksinnöt olleet suinkaan fritzien yksinoikeus. Englantilaisessa
M-sarjan sukellusveneessä oli 305 mm tykki (!). M1 upposi Englannin kanaaliin, kun se oli tekemässä hätänousua, otti kosketusta ruotsalaisen rahtilaivan kanssa ja tuon massiivisen mörssärin paino kiepautti koko aluksen ympäri ja suoraan pohjaan. Koko miehistö hukkui.
Tuo japsien "lentotukialus-suklari"-hybridi on kyllä älyttömyydessään omaa luokkaansa. Yksi tuollainen vilahti muuten Dirk Pitt-seikkailussa "Black Wind".
Lähetetty: 21.06.2006 13:05
Kirjoittaja Elukka
killkill kirjoitti:
Tuo japsien "lentotukialus-suklari"-hybridi on kyllä älyttömyydessään omaa luokkaansa. Yksi tuollainen vilahti muuten Dirk Pitt-seikkailussa "Black Wind".
Äärimmäistä parhautta mielipuolisten laivastokeksintöjen saralla edustaa kyllä IMHO
HMS Habbakuk: Valtava keinotekoinen jäävuori joka toimii kätevänä lentotukialuksena... Paitsi että oli painonsa ja uppoamansa takia lähes liikuntakyvytön.

Lähetetty: 21.06.2006 13:14
Kirjoittaja AarneAnkka
Nyt kun suklareista puhutaan, niin olen yrittänyt kovasti löytää nettijuttua siitä venäläisten hyperkavitoivasta sukellusveneestä. Onko kukaan kuullut, tietääkö? Vehkeen ideana on se että sen rungon pinta kuumennetaan ydinvoimalla niin kuumaksi että pinnan kanssa kosketuksissa oleva vesi höyrystyy välittömästi. Toisin sanoen sukellusvene voi syöksyä meren syvyyksissä höyrykuplan sisällä ilman vedenvastusta, ja voi saavuttaa suihkukonemaisen nopeuden - veden alla. Höyrystynyt vesi kuitenkin jäähtyy nopeasti ja palaa nestemäiseen muotoon, joten pintaan ei nousisi kuplia. Kyseinen vehje voisi saavuttaa kohteensa viholliselta piilossa todella nopeasti. Kunhan ei tule valas vastaan. Töms.
Vaan miksei netistä löydy yhtään aiheeseen liittyvää artikkelia? En ilmeisesti vaan löydä oikeita hakusanoja?
EDIT: Jo alkoi löytyä. Käytin väärää termiä. Piti käyttää termiä "hypercavitation" eikä "hypercavity". Venäläisillä on kuulemma jo "Skhval" -torpedoja jotka käyttävät tätä tekniikkaa. Ja se virallinen termi onkin näköjään SUPER- eikä hyperkavitaatio.
Wikipedia:
Superkavitaatio - englanninkielinen laajempi artikkeli:
Supercavitation
Lähetetty: 21.06.2006 22:46
Kirjoittaja killkill
AarneAnkka kirjoitti:venäläisten hyperkavitoivasta sukellusveneestä
Neuvostoliiton aikaan rungon kuumentamiseen ei olisi tarvinnut ydinvoimaa, vaan puolijoukkueellisen intohimoisia politrukkeja
Idea kuulostaa aika vinksahtaneelta. Kavitaatio = kuplia = meteliä <> mitä kukaan suke-kippari haluaa aiheuttaa. Sukellusveneen ideahan on pysyä piilossa. Torpedoihin sovellettuna tuo voisi jo toimia, mutta nykyisetkin kalat vetävät kai jotain 50-60 solmua, joka kai käytännössä on vähintään RIITTÄVÄ vauhti.
EDIT: luin AA:n linkin. Perhana, 200 solmua? Jotain 300-400 km tunnissa. Siinä ei juuri laivan kipparille jää aikaa väistömanöövereihin.
Lähetetty: 22.06.2006 0:41
Kirjoittaja Noriyumi
L'AMANT - RAKASTAJA
koko leffa:

½
Sensuaalisuus:

+
Kaunis ja sensuelli tarina Marguerite Duras'n omaelämänkerralliseen romaaniin suhteestaan rikkaaseen kiinalaiseen liikemieheen 1920-luvun Indokiinassa (tuolla alueella on nykyään Vietnam, Laos ja Kambodzha). Duras'n hahmo on tapahtuma-aikana 15-vuotias.
Päähenkilö tapaa lautalla komean ja rikkaan miehen, jonka kanssa hänelle tulee salainen ja intohimoinen suhde. Viettelevät eleet eivät ole Hollywoodista kopioituja vaan suht aidon oloisia, ja elokuvaa katsoessa tulee oma teini-ikä mieleen päähenkilön tunteenilmaisujen ja sääntöjen ja normien rikkomisen takia, mutta joita tietyistä asioista johtuen katsotaan läpi sormien.
Elokuvassa ei juuri ole tarkkaa juonta, ja elokuva on pääasiassa aisteja ruokkiva ja aisteja käsittelevä teos. Elokuva saattaa tuntua jäävän latteaksi, mutta omaelämänkerrallinen teos ei kuulukaan olla kuin vuonna 1998 ilmestynyt Titanic täynnä kliseitä, itkua tietyissä kohtia, jännitystä toisessa kohtaa. Elokuva on hyvin ranskalainen, joka jättää katsojalleen ajateltavaa muutamankin tunnin päähän lopputekstien jälkeen. Musiikki on unimaista ja utuista sävelkulkua, jossa klarinetti ja piano vuorottelevat sooloillaan jousiorkesterin säestäessä taustalla erotiikkaa, kuin sensuallisimmat kohtaukset olisivat kuin unen valtakunnasta mutta
hyvin kiellettyä hedelmää.
Mielenkiintoista leffassa oli myös se, missä olosuhteissa miehen tapaaminen rahasta konservatiivien mielestä olisi OK... Parempi kuin vilpittömät aikeet ja aidot tunteet.
Lähetetty: 22.06.2006 1:20
Kirjoittaja Dumari
Domino
Lupaava alku, kaikki muu meneekin sitten suoraan alamäkeä. Yrittää olla kaikkea, muttei onnistu oikein missään kunnolla. Liikaa sössötystä, liian sekava juoni loppua kohden ja nössöily kruunaa kaiken.
Puolitoista tähteä, en lähde suosittelemaan kuin teiniangstissa riehuville wannabeille.
Lähetetty: 25.06.2006 0:44
Kirjoittaja Lolita
Lähetetty: 25.06.2006 5:09
Kirjoittaja Sudenhenki
Uih! Johonkin muuhunkin iski! en ole mikään elokuvakriitikko, mutta muhun toimi ihan kympillä myöskin.
Lähetetty: 25.06.2006 12:26
Kirjoittaja Lilo
Alkuperäinen Batman-elokuva vuodelta 1966. Mikäpä voittaisi lököttävissä trikoissa roistojen perässä kirmaavan pömppövatsaisen Adam Westin ja alushousuja ihonväristen trikoiden päällä pitävän ihmepojan? Ihan parhautta.
Lähetetty: 25.06.2006 18:48
Kirjoittaja Pikku-Akka
Eilen illalla tekemisen puutteessa siivoilin boksia ja sieltä löytyi Taking lives. Ihan hyvä jännäri, vaikkakin melko arvattavat juonenkäänteet ja syyllisen arvaa heti alkumetreillä. No, ainakin hyvät näyttelijät... Mm. Angelina Jolie ja Ethan Hawke.
Lähetetty: 25.06.2006 22:12
Kirjoittaja Lolita
Lucky Number Slevin
Aika vähälle huomiolle jäänyt ja keskinkertaiset arvostelut saanut leffa. Menin katsomaan paremman puutteessa ja yllätyin positiivisesti, tämä oli hyvä! Mikä alkuun tuntui sekavalta ja repaleiselta, kasaantui loppua kohti ja mikään ei ollut miltä näyttää. Minuun aina vetoaa tämmöiset kierot juonet.
Täydet tähdet.
Lähetetty: 25.06.2006 22:23
Kirjoittaja sanctus
Batman The movie. Kaikki tähdet tähän!
Käsikirjoitus esitteli katsojalle mm. räjähtävän hain, hurmaavan Miss Kitkan (tms.) ja vaarallisen kurinalaisen the United Underworld -organisaation. Loistava elokuva. Harmi että olin vain niin väsynyt, että leffa tuntui välillä käsittämättömältä kuonalta, mitä se ei todellakaan ole.
Lähetetty: 25.06.2006 22:54
Kirjoittaja nexie
sanctus kirjoitti:Batman The movie. Kaikki tähdet tähän!
Harmi että olin vain niin väsynyt, että leffa tuntui välillä käsittämättömältä kuonalta, mitä se ei todellakaan ole.
Komppi alkuperäisten trikoosankareiden esitykselle täältäkin.
Jännä juttu muuten, ettei keski-ikäistyvän juhannusjuhlinnan toinen elokuvakokemus The Mask heruttanut läsnäolijoilta lainkaan mainintoja. Siispä säälipisteet sille.