Sivu 5/34

Lähetetty: 18.04.2011 9:23
Kirjoittaja urpiainen
Lolita kirjoitti:
Vesper kirjoitti:Ja mitä hittoa, Silvia Modig?!
Musta vähän tuntuu, että seksuaalivähemmistöjen keskuudessa on ollut vahvat kampanjat ja halu äänestää Arkadianmäelle "omaa" porukkaa. Oras Tynkkynen oli aika itsestään selvä vihreä Pirkanmaalta, mutta täältä etelästä eduskuntaan menevät kuitenkin Pekka Haavisto, Jani Toivola ja Silvia Modig.
Mä olisin tässä vielä voimakkaammalla kannalla: luulen, että seksuaalivähemmistöjen ulkopuolellakin on ollut todella voimakasta halua lopettaa tämä persukrisujen harrastama valtiollinen homokiusaaminen, jolloin liberaali seksuaalivähemmistöpolitiikka on ollut yksi keskeinen äänestyspäätöstekijä aika monella. Lisäksi nämä mainitut läpimenneet julkkikset ovat siinä mielessä ehkä jopa keskimääräistä uskottavampia, että Modig ja Pelkonen ovat jo hankkineet hieman kokemusta (kuntatasolla ja eduskunta-avustajana), ja Toivola on profiloitunut aika aktiivina keskustelijana. Voisi olla huonomminkin.

Lähetetty: 18.04.2011 9:26
Kirjoittaja Gat
Hyvää ja huonoa.

Huono, että iljettävät kokkarit pääsi suurimmaksi puolueeksi, vaikka menettivät paikkoja.
Hyvää, että sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta teoriassa huolehtivat demarit kakkosena.
Erinomaista Persujen "jytky"! Olisivat saaneet olla ainakin kakkosena. No, minunkin punaniska pääsi läpi.
Vallan erinomaista, etä Kepu romahti!! (Sori Pertti)

Mut kyllä tulee vaikea hallituskombo.
Neuvottelut.. no, nythän Soini voi perua lupauksiaan ja joustaa, kun kansan mandaatti on jo taskussa.

Lähetetty: 18.04.2011 9:28
Kirjoittaja exPertti
Gat kirjoitti:Vallan erinomaista, etä Kepu romahti!! (Sori Pertti)
Voi olla, että historia osoittaa sinun olevan tässä oikeassa.

Lähetetty: 18.04.2011 9:30
Kirjoittaja sivustahuutaja
urpiainen kirjoitti:Saa nähdä, toisaalta persut saattavat hyvinkin olla siinä mielessä ihan toivottava hallitusneuvottelukumppani Kataiselle, että kokemattomina ja kyvyttöminä ovat varmasti aika helposti vietävissä neuvotteluissa.
Itse uskon, että persujen toivekumppani hallitukseen on kokoomus. Persut ovat protestipuolue ja moni sen riveissä varmasti ymmärtää että monet puolueen letkautuksista tarkoittavat taloudellista katastrofia.

Kokoomus voisi 'myöntyä' tiukempaan maahanmuuttopolitiikkaan ja persut voisivat 'myöntyä' fiksumpaan talouspolitiikkaan.

Lähetetty: 18.04.2011 9:35
Kirjoittaja Dave
Eix niitä lepakkolaakson ääniä vois jatkossa keskittää enemmän tuonne Lipstick lesbian -akselille Modigin Soft butch -tyylin sijaan?

Lähetetty: 18.04.2011 9:36
Kirjoittaja Vagabondo
urpiainen kirjoitti:Toivola on profiloitunut aika aktiivina keskustelijana. Voisi olla huonomminkin.
Valitettavasti Toivolan nousu pudotti Kasvin varasijalle. Kasvi on kuitenkin omalla tietotekniikan osaamisellaan ollut tärkeä palanen eduskunnasta ja ainoa vihreä, jonka oikeasti olisin halunnut jatkavan.

Lähetetty: 18.04.2011 9:39
Kirjoittaja Vagabondo
sivustahuutaja kirjoitti:Kokoomus voisi 'myöntyä' tiukempaan maahanmuuttopolitiikkaan ja persut voisivat 'myöntyä' fiksumpaan talouspolitiikkaan.
Tätä toivoen. Katainen vois antaa periksi myös pakkoruotsin suhteen. Vallankin kun puoluekokouskin päätti sen poistamisen kannattamisesta.

Lähetetty: 18.04.2011 9:40
Kirjoittaja Riemumieli
Jos svenssonit ja naimakieltoilijat pysyvät poissa hallituksesta, niin hyvä. Maahanmuuttoministeri Jussi Halla-aho, aika hurja ajatus.

Lähetetty: 18.04.2011 9:49
Kirjoittaja Dave
Mä kyllä ihmettelen, jos Soini pystyy kiemurtelemaan ulos tiukan kielteisestä kannastaan euromaiden tukipaketilla. Mutta ehkä hän luottaa siihen, että Persujen äänestäjät eivät enää muista, mitä hän on asiasta sanonut.

Jos itse olisin Persuja äänestänyt tukipakettikielteisyyden takia, repisin kyllä pelihousuni, jos Soini siitä menee lipsumaan. Hän sanoin kantansa toistetusti ja erittäin selkeästi.

Demarit nyt puhuivat tarkoituksella sekavammin.

Lähetetty: 18.04.2011 9:50
Kirjoittaja So Hard
Ihan fiksujakin ihmisiä sieltä persujen riveistä kuitenkin meni läpi, ekonomia, ex-professoria jne. Ei ne kaikki ole kikeelomaita.

Kyllä hallituskombo tulee olemaan KOK+SDP+PS. Kaikki ovat ydinvoimamyönteisiä (!) puolueita, SDP ja PS löytävät toisensa verotuksessa (valitettavasti), PS ei halua että RKP tai vihreät tulevat hallitukseen, joten aina sisään mahtuva apupuolue on KD, joka luultavasti kelpaa arvopohjaltaan persuille, veropolitiikaltaan kokkareille ja yhdentekevänä SDP:lle.

Huono puoli tässä tuloksessa on se, että persuista tuli liian iso. PS on kuitenkin jakajapuolue sekin, mikä meinaa että meikäläisen veroprosentti noussee ellei kokoomus todella onnistu hallitusneuvotteluissa. Hyvää on se, että maahanmuuttopolitiikkaan tulee varmaan vihdoin järkeä, rikoslaissakin saatetaan saada liikahduksia järkevämpään suuntaan (paitsi humanistien mielestä), julkisen sektorin pöhöstä ei päästä eroon. Mutta ehkä kuppaus landelle kepun marginalisoitumisen myötä häipyy ja poliittiset virkanimitykset vihdoin hiipuvat pois. Ehkä.

Lähetetty: 18.04.2011 9:53
Kirjoittaja exPertti
Dave kirjoitti:Mutta ehkä hän luottaa siihen, että Persujen äänestäjät eivät enää muista, mitä hän on asiasta sanonut.
Olet ymmärtänyt tämän väärin. Ei Soinia kiinnosta pätkääkään mitä neljän vuoden päästä tapahtuu, joten periaatteet voi huoletta myydä.

Ja ministerineläkkeen turvin voi lähteä tekemään henkilökohtaista kehittymistä.

Tämä on pienpuolueen puheenjohtajan märkä uni.

Lähetetty: 18.04.2011 9:53
Kirjoittaja Dave
^^Kokoomus on ennen vaaleja sanonut hallitukseen lähdön kynnyskysymykseksi sen, että palkkatulon verotusta ei kiristetä. Toivottavasti se pitää.

Uudessa todennäköisessä hallituksessa pelottaa se, että siinä on vasemmistolla (SDP ja Persut) enemmistö.

Lähetetty: 18.04.2011 9:57
Kirjoittaja So Hard
Aijoo - kuntarakenne saatetaan tällä vaalikaudella saada ehkä järkevämmäksi. Kepu on nyt niin pieni ettei voi enää estää sitä.

Lähetetty: 18.04.2011 10:00
Kirjoittaja aasi
So Hard kirjoitti:Aijoo - kuntarakenne saatetaan tällä vaalikaudella saada ehkä järkevämmäksi. Kepu on nyt niin pieni ettei voi enää estää sitä.
Samoin tuli mieleen että maataloustukiin pystytään ehkä nyt koskemaan..

Lähetetty: 18.04.2011 10:02
Kirjoittaja Dave
aasi kirjoitti:
So Hard kirjoitti:Aijoo - kuntarakenne saatetaan tällä vaalikaudella saada ehkä järkevämmäksi. Kepu on nyt niin pieni ettei voi enää estää sitä.
Samoin tuli mieleen että maataloustukiin pystytään ehkä nyt koskemaan..
Neljän vuoden päästä on taas vaalit. Tuo johtaisi siihen, että Kepu olisi neljän vuoden kuluttua maan suurin puolue.

Lähetetty: 18.04.2011 10:04
Kirjoittaja Dave
Oden läpipääsy oli hyvä asia. Hän on oikemmalla kuin yksikään entisen eduskunnan vihreistä. Mutta vihreäthän tod. näk ovat opposiotossa, eli sama se.

Lähetetty: 18.04.2011 10:04
Kirjoittaja Dave
exPertti kirjoitti:
Dave kirjoitti:Mutta ehkä hän luottaa siihen, että Persujen äänestäjät eivät enää muista, mitä hän on asiasta sanonut.
Olet ymmärtänyt tämän väärin. Ei Soinia kiinnosta pätkääkään mitä neljän vuoden päästä tapahtuu, joten periaatteet voi huoletta myydä.

Ja ministerineläkkeen turvin voi lähteä tekemään henkilökohtaista kehittymistä.

Tämä on pienpuolueen puheenjohtajan märkä uni.
En mä nyt ihan noin Soinia demonisoisi. Sitä paitsi ei Soini ole enää pienpuolueen johtaja :wink:

Kepun vaipumista auringonlaskun puolueeksihan on ennustettu 30 vuotta. Saattaa olla, että nyt se tapahtui. Mutta neljän vuoden kuluttua on taas vaalit.

Lähetetty: 18.04.2011 10:10
Kirjoittaja So Hard
Dave kirjoitti:
aasi kirjoitti:
So Hard kirjoitti:Aijoo - kuntarakenne saatetaan tällä vaalikaudella saada ehkä järkevämmäksi. Kepu on nyt niin pieni ettei voi enää estää sitä.
Samoin tuli mieleen että maataloustukiin pystytään ehkä nyt koskemaan..
Neljän vuoden päästä on taas vaalit. Tuo johtaisi siihen, että Kepu olisi neljän vuoden kuluttua maan suurin puolue.
Näh. Ihmisten poliittinen muisti on lyhyt ja oikeasti maajusseja on melko vähän. Kepulaisia on äänestetty tavan vuoksi kaupungeissa ihan liian kauan.

Lähetetty: 18.04.2011 10:17
Kirjoittaja exPertti
So Hard kirjoitti:Kepu on nyt niin pieni ettei voi enää estää sitä.
Tämä oli juuri se kohta mitä en ymmärtänyt tässä vaalituloksessa. Maaseutulaiset protestoivat luultavasti omat kuntansa kadoksiin.

Lähetetty: 18.04.2011 10:19
Kirjoittaja elco
Dave kirjoitti: Sitä paitsi ei Soini ole enää pienpuolueen johtaja :wink:

Kepun vaipumista auringonlaskun puolueeksihan on ennustettu 30 vuotta. Saattaa olla, että nyt se tapahtui. Mutta neljän vuoden kuluttua on taas vaalit.
Jotain oikeutta on olemassa: minusta suurin selittäjä on kepun yleinen mädännäisyys ja korruptio. Täytyy toivoa, että tämä oli lopullinen kuolinisku kepulle suurena puolueena ja että se taantuisi jonnekin 12% tuntumaan jatkossa.

En oikeastaan voisi olla tyytyväisempi vaalitulokseen. Uskoni suomalaiseen demokratiaan palautui.

Lähetetty: 18.04.2011 10:20
Kirjoittaja Dave
elco kirjoitti:

Sua ei yhtään huoleta se, että maahan tulee vasemmistoenemmistöinen hallitus?

Lähetetty: 18.04.2011 10:20
Kirjoittaja So Hard
exPertti kirjoitti:
So Hard kirjoitti:Kepu on nyt niin pieni ettei voi enää estää sitä.
Tämä oli juuri se kohta mitä en ymmärtänyt tässä vaalituloksessa. Maaseutulaiset protestoivat luultavasti omat kuntansa kadoksiin.
Mikä on helvetin hyvä asia julkisen sektorin pöhön kannalta.

Lähetetty: 18.04.2011 10:21
Kirjoittaja exPertti
So Hard kirjoitti:Kepulaisia on äänestetty tavan vuoksi kaupungeissa ihan liian kauan.
Jos tosiaan kävisi niin, että näitä "kaupunkeja" yhdisteltäisiin nyt kun kepua ei ole äänestetty niin onko niitä äänestetty turhaan?

Pointti on kuintenkin se, että tähän asti tapahtuneissa yhdistymisissä ei ole ollut oikeastaan mitään positiivisia vaikutuksia pienemmille yhdistyjille ja joissakin tapauksissa ei kenellekään (tehdään irtisanomattomuus-sopimuksia yms).

Lähetetty: 18.04.2011 10:21
Kirjoittaja urpiainen
So Hard kirjoitti:Ihan fiksujakin ihmisiä sieltä persujen riveistä kuitenkin meni läpi
No jaa. Mä olen enemmän Soinin linjoilla: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/T ... 5265490856

Lähetetty: 18.04.2011 10:22
Kirjoittaja Dave
exPertti kirjoitti:
So Hard kirjoitti:Kepu on nyt niin pieni ettei voi enää estää sitä.
Tämä oli juuri se kohta mitä en ymmärtänyt tässä vaalituloksessa. Maaseutulaiset protestoivat luultavasti omat kuntansa kadoksiin.
Onko kunnan nimi kovin oleellinen asia? Eikö kunnan tehtävä ole tuottaa niitä palveluita (vastaan itse: on)?