Lapsen ruumiillinen kurittaminen

[killkill]

Jos se on sellanen vanhempien poikien seurassa viihtyvä pikkupissis, jota ei ne koulun tyhmät aineet oikein kiinnosta niin kysele vaan neuvoja, koska mä kirjotin ihan mukavilla papereilla myöhemmin itteni lukiosta!

Omakin yläaste meni kieltämättä häiriköidessä, jälki-istunnossa ja tupakki-ringissä. Lukioon nippa nappa peruutuspaikan rimaa hipoen ja melkein ysin keskiarvolla ulos... tosin eipä lukiopapruista ole mulle paskankaan hyötyä ollut sen jälkeen.

[Geetz]

... tosin eipä lukiopapruista ole mulle paskankaan hyötyä ollut sen jälkeen.

Eipä mullekaan (vielä) mutta sainpahan jotain loppuun ja syyn tuntea ylpeyttä. That's enough.

[urpiainen]

Viime aikoina on toiminut se, että sanon vaihtavani Nitskun johonkin kiltimpään tyttöön, joka tottelee, ei kiukuttele ja siivoaa reippaasti lelunsa. (hyi ku oon julma)

Käytin kans mut psykotäti vakuutti, että teippikeino on parempi. Ettei noin pitäis missään nimessä tehdä.

Mut en neuvo muita ite, en tod. Tosissani en ainakaan. Liirumoin tänne vain omaa helvettiäni ja taivasta.

Joo, tällaistahan se on. Aikanaan työskennellessäni psyykkisesti sairaiden lapsien parissa psykologien ja psykiatrien päällimmäinen neuvo oli, että tee mitä teet mutta perusturvallisuutta ei koskaan pidä järkyttää edes vihjaamalla hylkäämisen mahdollisuudesta. Päinvastoin, kaikessa piti aina korostaa, että aikuinen on vain vihainen tietystä toiminnasta, mutta tykkää edelleen kovasti itse lapsesta, ja toivoisi tämän käyttäytyvän paremmin, koska yhdessä on tarkoitus jatkaa. Lapsen ei pitäisi koskaan joutua ansaitsemaan tai ostamaan olemassaolon oikeuttaan tai pelkäämään sen menetystä. Mutta tämä tietysti päti lähinnä psyykkisesti sairaisiin lapsiin, jotka oli jo moneen kertaan hylätty.

[Tix]

Jos tuo oli sinun pehmeä lähestymisesi, niin luojan kiitos säästyimme dogmaattiselta lähestymistavaltasi

Häh? Lukisit joskus tekstini sillä neutraalilla ja ystävällisellä äänenpainolla millä olen ne kirjoittanutkin. Tule ulos sieltä vaihtoehtotodellisuudestasi, jossa keskustelunkin perimmäinen tarkoitus on haastaminen ja nujakointi, niin vältät tuollaiset väärinkäsitykset.

EW hyvä, se minkä tarkoitat neutraaliksi ja ystävälliseksi on tosiasiassa holhoavan ja jopa hieman alentuvan oloista. Minusta on esimerkiksi melko erikoista, että kyseenalaistat muiden kirjoittajien käsityksen omasta henkisestä tilastaan. Taitaa olla niin, että heijastat herkempänä omia traumojasi tähän keskusteluun ja muihin keskustelijoihin?

Ainakaan itselläni suhteeni vanhempiin ei järkkynyt millään tasolla saamani kurituksen johdosta. En edes pelännyt, enemmän hävetti että oli tehnyt niin tyhmiä. Ehkä siksi, että vanhempani eivät menettäneet tuolloinkaan malttiaan, vaan selittivät miksi rangaistaan.

[EveryWoman]

Viime aikoina on toiminut se, että sanon vaihtavani Nitskun johonkin kiltimpään tyttöön, joka tottelee, ei kiukuttele ja siivoaa reippaasti lelunsa. (hyi ku oon julma)

Käytin kans mut psykotäti vakuutti, että teippikeino on parempi. Ettei noin pitäis missään nimessä tehdä.

Mut en neuvo muita ite, en tod. Tosissani en ainakaan. Liirumoin tänne vain omaa helvettiäni ja taivasta.

Mä haluan sanoa myös mielipiteeni, vaikkei se minkään "arvoinen" olisikaan kun lapseton olen. Jos lapsi oppii että häntä rakastetaan vain silloin kun hän toimii toisten tahdon mukaisesti, se voi olla aivan älyttömän vahingollista aikuisiän ihmissuhteiden kannalta. Rakkauden ja hyväksynnän olisi hyvä olla käytöksestä riippumatonta, eli rangaistukseksi mikä tahansa muu kuin noiden pois ottaminen.

Äläkä Ninni ota tätä minään ylemmyydentuntoisena sekaantumisena toisten elämään. Se on ihan vain kommentti. Uskon että vanhemmuus on rankkaa ja haasteellista, ja että siitä on helpompaa puhua teoriassa kuin toteuttaa käytännössä.

[Vadim]

Ilmeisesti et koskaan lue, mitä kirjoitan. Luet selvästi liikaa iltapäivälehtiä.

Ilmeisesti sinä luet vaan sitten kaiket päivää tilastoja ja muita tutkimuksia, etkä näe mitä ympärilläsi tapahtuu.

Sie kun tiedät missä noita on, niin kaivahan mulle jonkinlainen tilasto alaikäisten tekemistä rikoksista, ilkivallasta ja väkivallasta. vuosina 71 ja 07

No mikäpä jottei. Lainatakseni erästä Optulan tutkimusta:

"Tietoja henkirikoksiin syyllistyneiden iästä ja sukupuolesta on saatavissa oikeustilastosta sadan vuoden ajalta (kuvio 1). Nuorisoväkivallan synkkiä vuosia ajanjaksolla olivat 1900-luvun ensimmaiset vuosikymmenet vuosisadan alusta neljäkymmenluvun loppuun. Henkirikoksiin syyllistyi suurlakon jälkeisinä vuosina alle 21-vuotiaita poikia vuosittain lähes kolminkertainen ja kaksikymmenluvulla yli nelinkertainen määrä nykyiseen verrattuna, kun syyllisten määrät suhteutetaan ikäluokkien kokoon. Toisaalta ennen suurlakosta alkanutta väkivalta-aaltoa, 1800-luvun lopulla, poikien henkirikollisuus oli suunnilleen yhtä yleistä kuin nykyäänkin."

15-20 -vuotiaiden poikien osuus kaikista henkirikoksista epäillyistä oli vuosina 1996-2003 alempi kuin koskaan Suomen historiassa, ja tyttöjenkin osuus on selvästi laskenut sitten 1980-luvun alun. Suomessa nuoriso tekee muutenkin henkirikoksia harvakseltaan, sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, siis ottaen huomioon, että Suomessa tehdään moninkertainen määrä henkirikoksia verrattuna vaikkapa Ruotsiin tai Alankomaihin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa nuoret tekevät 16 kertaa enemmän henkirikoksia kuin Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Irlannissa taas suunnilleen saman verran.

Etnisyydeltään nuoret henkirikoksentekijät olivat vuosina 2000-2004 tyypillisesti suomalaisia (85 pros), suomenruotsalaisia (4 pros) ja romaneja (9 pros). Sen sijaan maahanmuuttajanuoret syyllistyivät henkirikoksiin aniharvoin (venäläiset, 1,9 prosenttia - muut ryhmät, esimerkiksi nuoret somalit, eivät tehneet yhtäkään henkirikosta vuosina 2000-2004). Tämä saa ajattelemaan, että henkirikostilastojen kannalta tänne kaivataan nimenomaan muslimeja - 80 prosenttia nuorista murhamiehistä oli tekohetkellä kännissä.

[EveryWoman]

EW hyvä, se minkä tarkoitat neutraaliksi ja ystävälliseksi on tosiasiassa holhoavan ja jopa hieman alentuvan oloista. Minusta on esimerkiksi melko erikoista, että kyseenalaistat muiden kirjoittajien käsityksen omasta henkisestä tilastaan.

Jokaisella ihmisellä on traumoja, suurin osa vain ei ole niistä tietoinen. Se, että tämän sanoo ääneen ei merkitse holhoamista eikä sen pitäisi antaa aihetta provosoitumiseen; koskeehan sama myös minua itseäni.

Taitaa olla niin, että heijastat herkempänä omia traumojasi tähän keskusteluun ja muihin keskustelijoihin?

Voi hyvinkin pitää paikkansa (en voi tietää, koska minullakin on takuulla myös tiedostamattomia traumoja), mutta vaikka näin olisikin, se ei muuta yllä sanottua.

Jos joku väittää, ettei hänellä ole minkäänlaisia traumoja mistään, se kertoo lähinnä siitä ettei hän ole oikeastaan edes ajatellut asiaa. Sama kuin joku sanoisi ettei avaruuden missään kolkassa takuulla ole minkäänlaisia elämänmuotoja. Sitä ei vain voi tietää, joten on järkevämpää myöntää ettei tiedä.

[masa]

No mikäpä jottei. Lainatakseni erästä Optulan tutkimusta:

No ehkäpä olen sitten virallisesti vanha seniili kalkkis, kun tuntuu että kakarat on aivan hulluja tänä päivänä, verrattuna omaan lapsuuteeni.

..ja musiikkikin on ihan paskaa nykypäivänä!

[Geetz]

Mä haluan sanoa myös mielipiteeni, vaikkei se minkään "arvoinen" olisikaan kun lapseton olen.

Tottakai se on "minkään arvoinen"...

Ihanteellista kai olisi jos vauvat aina syntyis jo asioihin perehtyneille, fiksuille henkilöille, mutta kun näin ei tietty aina mene niin onneks on sentään meitä, jotka yrittävät kuunnella muita ja kokoajan oppia paremmiksi. Niiden pilttienkin takia, ei vaan siksi, että arki helpottuisi.

Tätä ketjua nyt tuntikausia elettyämme kauhistuin yhtäkkiä itse siitä miten kaikkien tulee oppia mokistaan kantapäiden kautta. Te, jotka sanotte siis aikovanne turvautua fyysiseen kuritukseen melko varmasti, tulette ehkä todella kaivelemaan niitä toimivampia tapoja kun huomaatte, ettei ne pienet tukistukset auta yhtään mitään. Ettei ne ole morkkisten arvoisia. Toivottavasti siis näin.

[Tix]

Jos joku väittää, ettei hänellä ole minkäänlaisia traumoja mistään, se kertoo lähinnä siitä ettei hän ole oikeastaan edes ajatellut asiaa.

Kukaan ei liene väittänytkään niin. Uskoisin kuitenkin, että aikuinen ihminen pystyy analysoimaan lapsuuden kurituskokemuksiaan ja sitä, ovatko ne traumatisoineet jollain tavalla vaiko eivät. Omalla kohdallani olen varma siitä, että ne eivät ole. On toki muita kokemuksia, jotka ovat.

[Vadim]

No mikäpä jottei. Lainatakseni erästä Optulan tutkimusta:

No ehkäpä olen sitten virallisesti vanha seniili kalkkis, kun tuntuu että kakarat on aivan hulluja tänä päivänä, verrattuna omaan lapsuuteeni.

..ja musiikkikin on ihan paskaa nykypäivänä!

No, se kohtalo odottanee meitä kaikkia. Enemmän olen huolissani siitä, ettei nuorison kapinaa näy missään, ja pelkään pahoin, että tämä kapinointi on muuttumassa joksikin vielä kauhistuttavammaksi - hiljaiseksi paheksunnaksi siitä, että me, seniilit kalkkikset, käyttäydymme sillä tavoin, että kuusivuotiaskin alkaa vaikuttaa meidän rinnallamme kypsältä, vastuulliselta ja ajattelevalta ihmisyksilöltä. Pelottava skenaario.

EDIT: Lisättäköön vielä tämä clipclip.

"– Nykynuorten asenteet ovat lainkuuliaisuutta tukevia, arvioi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Janne Kivivuori.

Rikollinen vanhenee

Kun aikuisten tekemien rikosten määrä on viime aikoina kasvanut, nuorten tekemien rikosten määrä on ollut laskussa 90-luvulta lähtien. Myöskään nuorten päihteiden käyttö ei ole kasvussa, itse asiassa uusimpien tilastojen mukaan alaikäisten päihteiden käyttö on vähentymässä.

Ikääntyvien aikuisten kohistessa alati raaistuvasta katuväkivallasta, tutkijat puhuvat ”julkisen tilan rauhoittumisesta”. Kun rikostilastot eivät tue aikuisten näkemyksiä, mistä ne sitten johtuvat?

– Vaikka enemmistö nuorista on hyvin käyttäytyvää, ongelmat kasautuvat ja kärjistyvät pieneen vähemmistöön, Kivivuori selittää.

Tutkijan mukaan nuorisorikollisuuden vähentyminen on yhteispohjoismainen ilmiö. Mutta vaikka väkivalta vähenee, mielikuva raaistuvasta maailmasta voimistuu."

[EveryWoman]

Uskoisin kuitenkin, että aikuinen ihminen pystyy analysoimaan lapsuuden kurituskokemuksiaan ja sitä, ovatko ne traumatisoineet jollain tavalla vaiko eivät. Omalla kohdallani olen varma siitä, että ne eivät ole. On toki muita kokemuksia, jotka ovat.

Katsot siis itselläsi olevan vain sellaisia traumoja, joiden olemassaolosta olet tietoinen? Ja tämä sen johdosta, että olet aikuinen ihminen? Olivatko lukioaikanasi psykan opinnot jo pakollisia?

[1108]

En tietenkään tarkoita, että lapsena kuritetut olisivat jotenkin viallisia ihmisiä tai että kaikki olisi nyt menetetty. On varsin normaalia olla traumatisoitunut aiheesta tai toisesta, ja niinikään on normaalia olla itse tajuamatta sitä. Ja on tietenkin myös mahdollista, että osa porukasta ei ole kurittamisesta traumatisoitunut mitenkään - ihmisiä on erilaisia.

Mitenkähän helvetissä sitä on pärjätty aikoinaan kun ei ollut tietoa traumoista? Nykyajan trendin mukaan trauma syntyy jo siitäkin että istuu paskalla ja huomaa että paperi on loppu, ei muutakuin terapiaan purkaan tuntojaan että kykenee täyspäiseen elämään ilman traumaa, joka pian voisi purkautua lastina housuun kesken työhaastattelun.

Ei helevettiläinen. Jos Ville 6v varastaa naapurin omenat, vetää kissaa hännästä ja ampuu ritsalla kurittaan minne sattuu niin mitä sille pitäisi tehdä? Sanoa "Soo soo Ville, ei noin kai voi tehdä!", pakko sanoa kai kun voi tulla muuten trauma Villelle!!!!

Asia on nyt kuulkaas vaan niin että nykystä sivaripullamössömetroseksuaali-sukupolvea olisi pitänyt tukistaa huomattavasti enemmän ja useammin. Minä saan traumoja kun katselen mokomia vetyksiä lähikaupan eteisessä räkimässä lattialle.

Nyt alkoi pännimään asenne "Koska minä olen opiskellut psykologiaa ja tiedän kyllä traumoista paljon niin saanen huomauttaa että ei lapsia ole sivistynyttä kohdella luunapeilla ja tukkapöllyllä, se on vulgaaria." Vitut sanon minä, jos tuleva pikku-numba ilkeilee ja ei usko sanaa niin otsaan paukahtaa luunappi tai tukka pölähtää. Ja siihen yhdenkään akateemisen nyhvökkeen tullu sanoon mitään, annan luunapin siinä tapauksessa sillekin.

[milli]

Kuten myös Tix, niin ei jäänyt traumoja niistä rangaistuksista, joissa vanhempi ei menettänyt malttiaan, ja joissa olin mahdollisesti uhkauksesta huolimatta rikkonut jotain vanhempien rajoittamaan sääntöä. Äiti oli se keneltä saattoi saada koivunvitsalle pepulle (ei ruoskittu, mutta pari napakkaa napautusta). Nämä asiat eivät ole mitenkään vaikuttaneet traumatisoivasti, vaikka kuka niin väittäisi... eikä kyse ole siitä, etteikö asialle olisi lainkaan uhrattu ajatusta...

[Geetz]

^ Tai sitten ne tuntuvat kovin vähäisiltä kovemman käytön rinnalla...

[Aito_Johanna]

Omasta taustasta sen verran, että minua ei ole koskaan lyöty tai luunappeja annettu. Lievää tukkapöllyä olen saanut, ja pidän sitä aika järkyttävänä tekona ja epäonnistumisena vanhempieni puolelta. Ymmärrän kyllä sitkin: muutama vuosikymmen sitten se ei ollut kovin tavatonta, ja samassa tilanteessa moni aikalainen olisi varmaan lyönyt. En kuitenkaan missään nimessä hyväksy, ja toivon itse onnistuvani paremmin, jos joskus kasvattajaksi päädyn.

Samikset.

[EveryWoman]

väsynyttä mussutusta

Niin, ennen ei tiedetty asioista yhtä paljon kuin nykyään. Ahdistaako sua enemmän tajuta, että et ole kokonaisuudessaan tietoinen omasta psyykkisestä järjestelmästäsi (kuten ei kukaan muukaan), vai että kaikkea tietoa kaikista asioista ei vielä nykypäivänäkään ole saatavilla? Elämä on epävarmaa, live with it.

[milli]

^ Tai sitten ne tuntuvat kovin vähäisiltä kovemman käytön rinnalla...

Enpä usko... se kova käyttö tuli kyllä vasta myöhemmin, ja muista hyvin elävästi tuntemukset siitä, kun olin ollut tuhma, ja sain portailla odottaa äidin hakevan pihalta oksan. Ei ollut vihaa tai pelkoa itse äitiä kohtaan.. oli vain surullinen, kun oli ollut tuhma. En siis ole saanut toistuvasti
piiskaa pienenä äidiltä, ja sekin loppui jo hyvissä ajoin ennen ala-astetta.

[EveryWoman]

Nämä asiat eivät ole mitenkään vaikuttaneet traumatisoivasti, vaikka kuka niin väittäisi... eikä kyse ole siitä, etteikö asialle olisi lainkaan uhrattu ajatusta...

Toistetaan nyt vielä kerran se, mitä sanoin jo ensimmäisessä viestissä:
1. on mahdollista, että joku jota on kuritettu, ei ole siitä traumatisoitunut,
2. on kuitenkin typerää väittää tietävänsä mistä asiasta itse ei ole traumatisoitunut, koska vain siitä voi perustellusti olla tietoinen, mistä traumoja on tullut, ja
3. vaikka varmasti onkin olemassa ihmisiä, jotka eivät ole traumatisoituneet kurituksesta, tämä ei oikeuta lasten kurittamista koska tiedetään että yksilöstä riippuen se voi olla hyvinkin traumatisoivaa.

[Tix]

Katsot siis itselläsi olevan vain sellaisia traumoja, joiden olemassaolosta olet tietoinen? Ja tämä sen johdosta, että olet aikuinen ihminen? Olivatko lukioaikanasi psykan opinnot jo pakollisia?

En. Pystyn vain hahmottamaan sen, mikä on ollut perusturvallisuuden tunteeni ja suhteeni vanhempiin ennen ja jälkeen kokemani kurituksen. En menettänyt miltään osin turvallisuuden tunnetta, kunnioitusta tai kiintymystä vanhempiini, ja oikeastaan suurin rangaistus koko "kurituksessa" oli nähdä miten surullinen isä oli kun joutui turvautumaan keinoon jota ei taatusti koskaan ajatellut joutuvansa käyttämään.

En väitä tietäväni mitä kaikkia traumoja minulla mahdollisesti on, mutta väitän tietäväni että TUO lapsuudenkokemukseni ei ole aiheuttanut traumoja. Sitten on lukuisia muita kokemuksia, joista on jäänyt varmastikin jotain tiedostamatonta (ja osin tiedostettuakin.) Olen esimerkiksi meinannut hukkua muksuna 3 kertaa, mutta en pelkää vettä tai uimista, enkä ole koskaan pelännyt. Silti uskon, että jotain niistä kokemuksista on jäänyt jonnekin.

[EveryWoman]

En. Pystyn vain hahmottamaan sen, mikä on ollut perusturvallisuuden tunteeni ja suhteeni vanhempiin ennen ja jälkeen kokemani kurituksen. En menettänyt miltään osin turvallisuuden tunnetta, kunnioitusta tai kiintymystä vanhempiini, ja oikeastaan suurin rangaistus koko "kurituksessa" oli nähdä miten surullinen isä oli kun joutui turvautumaan keinoon jota ei taatusti koskaan ajatellut joutuvansa käyttämään.

No, voimme ihan hyvin merkitä pöytäkirjaan ettei sinulla todennäköisesti ole tuota aihetta koskevia traumoja, kun kerran haluat asian saada osoitetuksi (eikä minulla ole mitään intressiä vängätä vastaankaan). Mutta jos joskus tapaat jonkun psykoterapeutin, voisit ehkä kysäistä häneltä, onko luonnehtimasi päättelyketju kuinka luotettavana pidetty. Veikkaan ettei se ammatti-ihmiseen uppoaisi, ihmisten muistot (etenkin ne ei-mitään-ongelmaa -tyyppiset) kun muokkautuvat mielessä kaikenlaisilla jännittävillä tavoilla. Muisti ei ole neutraali tietokone.

[1108]

Ahdistaako sua enemmän tajuta, että et ole kokonaisuudessaan tietoinen omasta psyykkisestä järjestelmästäsi (kuten ei kukaan muukaan), vai että kaikkea tietoa kaikista asioista ei vielä nykypäivänäkään ole saatavilla?

No nyt paukahti sellainen kortti pöytään että oksat pois.

Se että läimäsee "Tiede kehittyy" -kortin pöytään, on jo harkitsematonta. Et pysty tuolla mitään perustelemaan, koska kumoan sen sillä että et voi tietää mihin tiede tulee kehittymään. Fakta on se että Suomi on rakennettu ihmisten avulla joilla on pellavapää pölähtänyt kakarana. Ja hyvin on saatu yhteiskunta kehittymään siksi mitä se tällähetkellä on. On se kumma että traumoja pursuavat ihmiset ovat kyenneet siihen.

Jos jokin toimii, niin miksi se pitää väkisin rikkoa?

[masa]

Muisti ei ole neutraali tietokone.

Miksi sinusta tuli vaatesuunnittelija eikä psykologi?

[Mida]

Ainakaan itselläni suhteeni vanhempiin ei järkkynyt millään tasolla saamani kurituksen johdosta. En edes pelännyt, enemmän hävetti että oli tehnyt niin tyhmiä. Ehkä siksi, että vanhempani eivät menettäneet tuolloinkaan malttiaan, vaan selittivät miksi rangaistaan.

No totta helkkarissa vanhempasi yrittivät tuollaisen rumuuden perustella oikeutetuksi ja tarpeelliseksi ja järkeväksi ja olevan sinulle vain hyväksi. Luultavasti omat vanhempansa olivat olleet aikanaan yhtä "oikeutettuja" aiheuttamaan fyysistä kipua lapsilleen. Muutoinhan heidän olisi pitänyt paitsi myöntää, että itse ovat erehtyneet tekemään jossain asiassa väärin, myös romuttaa käsitystään omista vanhemmistaan ja heidän oikeudestaan toimia samalla tavalla.

Lapselle on elinehto rakastaa vanhempaansa. Lapsi on pitkään riippuvainen näistä ihmisistä. Lapsi on oiva kohde vanhemmalle käyttää sitä valtaa, minkä uhriksi itse on aikanaan joutunut ja jonka opetettu olevan oikeutettu asioiden tila. Lapsi ei jätä, ei lakkaa rakastamasta, hän ei kerta kaikkiaan voi. Lapsen on pakko rakastaa. Ja kestää, sietää.

Alice Millerin tuotanto olisi kyllä helkkarin hyvä luettavaksi jokaiselle, joka joskus on ollut lapsi.

Minä olen varmasti saanut osakseni useampiakin nippauksia (luunappeja) äitini taholta, mutta koska äitini on kakka akka, en ole niistä niin välittänyt enää pitemmän päälle. Paskaako sitä yrittää väkisin elättää kiintymystä ihmiseen, joka sitä ei ansaitse. Sen sijaan muistan hyvin elävästi tilanteen, jossa isäni uhkasi selkäsaunalla. En saanut siis edes selkääni, mutta kyllä se uhkauskin jo jäljet jätti. "Tartteeko mun hakea vyö?" Minulla ei ole enää minkäänlaista käsitystä mikä oli se paha teko, mitä toteutin. Aavistuksenomainen arvaus kyllä, luullakseni olin kokenut huomion tarvetta, kaipausta saada vanhemmiltani ymmärrystä jossain asiassa, mutta ilmaisuni oli heidän näkökulmastaan vain rasittavaa kiusantekoa. Eivät pystyneet asettumaan asemaani, ottamaan selvää mikä nyt oikeasti hiertää, ehkä joutua kasvokkain erheensä kanssa. Helpompaa oli uhata väkivallalla. Muistan seisahtuneeni täysin. Aivan hämmennyksissä ja peloissani. Isäkö haluaisi minua satuttaa, lyödä. Se läheisempi ja rakkaampi vanhempi. Se, johon pitäisi voida luottaa. Jonka rakkauteen pitäisi voida luottaa. Pitkään pohdin asiaa. Voisiko isäni todella tehdä jotain sellaista. Se oli helvetin pelottava ajatus. Ei missään nimessä oikein häneltä.

Äitini ja vähän isänikin perintönä olen saanut vahvan mallin pitää kaikenlaisia lasten tekemisiä rasittavina, hermostuttavina ja ärsyttävinä toimintoina. Olen saanut vahvan mallin kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta asettua lapsen asemaan ja pyrkiä ymmärtämään lapsen kokemusmaailmaa ja ilmaisua. Siitä on tajuton työ oppia pois. Etenkin väsyneenä se lapsuudessa opittu kaava pyrkii pintaan niin maan hemmetisti. Eikä se sellainen tee hyvää yhdellekään osapuolelle.

Toinen asia, mikä on pitänyt aivan alusta asti vanhempana opetella on se, miten lapselta pyydetään anteeksi omia ylilyöntejä. Osoitetaan hänelle, että se, mitä äiti teki, ei ollut oikein. Olisi pitänyt toimia toisin. Että lapsi ei ansaitse kuritusta, ei pahoinpitelyä henkisesti eikä fyysisesti. Että hänen ei tarvitse sellaista hyväksyä. Että jos äitillä joskus palaa käämit kaikesta huolimatta, niin se ei todellakaan ole lapsen vastuulla se. Se on äidin ihan oma virhe. Äiti on vastuussa siitä, miten lastaan kasvattaa. Lapsi ei ole vastuussa äidin reaktioista. Ei ole helppoa tämä anteeksipyynnön jalo taito. Pienelle lapselle kun anteeksipyynnön pitää tulla nopeasti, että hän pystyy yhdistämään sen pienessä mielessään edeltävään tilanteeseen. Ja vaikeaa se on siksikin, että siitä ei ole mitään kotona opittua mallia. Omat vanhemmat kun eivät virheitä tehneet tai ainakaan niitä anteeksi pyydelleet.

Traumoista sen verran, että minä pelkään yhä vihaisia ihmisiä. Jos mieheni on pahalla päällä, huolestun, olen varpaillani, yritän toimia mahdollisimman nätisti, pelkään että hän kimpaantuu jostain kiukkuisemmaksi, raivostuu, menettää hillintänsä ja alkaa käyttää henkistä väkivaltaa. Onneksi puolisoni on ihan hurjan rauhallinen ihminen ja melkoisen hillitty pahalla päälläkin. Tämä juontaa suurella todennäköisyydellä erityisesti äitini huonosta sietokyvystä lastensa olemisiin ja tekemisiin. Siitä hylätyksi tulemisen tunteesta, pelosta ja kurjuudesta, joka syntyi aina hänen hermostuessaan. Siitä arvaamattomuudesta. Eikä tähän lopputulokseen ole tarvittu edes ruumiillista kuritusta. Tai ehkä joitain luunappeja.

Ei, en hyväksy ruumiillista kuritusta. Ylilyönnit joskus ovat ymmärrettäviä, mutta eivät koskaan hyväksyttäviä ja niitä pitäisi osata aina pyytää anteeksi.

[Crowbar]

Psykologia on isolta osalta pseudotiedettä. Ei kuitenkaan 100% kuten naistutkimus.