Vadim kirjoitti:Asiaa voi tietysti ajatella niinkin, ettei kysymys ole varsinaisesti kärsimyksen jakamisesta, toisin sanoen jonkinmoisista privilegioista. Jos ihan puhtaita numeroita katsotaan, voinee olettaa, että miehen elämä on ollut aina lyhyempää ja brutaalimpaa kuin naisen. Tätä taustaa vasten on vaikea väittää, että miesten asema on joskus muinaisuudessa ollut "parempi" kuin naisten.
Riippuu ihan siitä, mitä sillä paremmuudella tarkoittaa. Jos noilta lyhyempää ja brutaalimpaa elämää eläneiltä miehiltä olisi kysynyt, että mitäs jos alkaisitkin naiseksi, niin kuinkakohan moni olisi mahtanut nostaa käden pystyyn. En usko, että kovin moni. Sen sijaan niitä naisia, jotka mieluummin olisivat valinneet lyhyemmän ja brutaalimman elämän, olisi varmasti löytynyt. Veikkaisin n. 20% naisista.
Usein tietenkin käytetään oikeusretoriikkaa - toisin sanoen, miehillä on ollut enemmän oikeuksia kuin naisilla, mikä on tehnyt heidän elämästään historiallisina aikoina "parempaa". Toisaalta oikeuksien kääntöpuolina on ollut myös velvollisuuksia, esimerkiksi asevelvollisuus, joiden tiimoilta miehet ovat tappaneet toisia miehiä sankoin joukoin. Teollistumisen ajan kaivostyöläisiä voi tuskin heitäkään pitää etuoikeutettuina "oikeuksien" haltijoina, varsinkaan alaikäisiä pikkupoikia.
Entäs kun naisillakin on ollut suunnaton määrä velvollisuuksia, mutta hyvin niukasti niitä oikeuksia vastapainoksi? Naiset ja nuo kaivostyöläiset ovat olleet hyvin samanlaisessa asemassa, mutta kaikki tiedostavat kaivostyöläisten tilanteen, kun taas naisten tilanteen tunnistaneet on luokiteltu hulluiksi.
Näihin verrattuna suffragettien kärsimyksiä tuskin voi pitää kovinkaan vaikuttavina.
En usko että yksikään suffragetti koskaan on kärsinyt yhtään mistään, joten tietenkään heidän kärsimyksistään ei voi vaikuttua. Merkittäviä ovat ne muut, jotka kärsivät hiljaa.
Anakronismeja tulisikin käyttää hieman kriittisemmin.
Mitä herrasmiehiin tulee, heidän olemassaolonsa oli hyödyllistä joskus sääty-yhteiskunnan aikana. Herrasmies osoitti käytöksellään luokkataustaansa, jolla saatettiin ylläpitää tiettyä luokkasolidaarisuutta herrasmiehien välillä. Kilpailua säätyläisnaisista pyrittiin rajoittamaan, jotta vapaiden miesten yhteisö pysyisi yllä kilpailuasetelmasta huolimatta ja jotta muiden yhteiskuntaluokkien miehet eivät tähän kilpailluun voisi osallistua.
Ennen oli herrasmiehiä, nykyään politiikkaa, vai miten se menikään?
Aiheesta on muuten erinomainen elokuva, Harold Pinterin käsikirjoittama The Go-between, josta suuresti pidän.
Himppu, en ole nähnyt. Täytynee perehtyä asiaan.
Voisi tietysti kysyä, mitä iloa herrasmieheydestä nykyään on. Vastaus on, että eipä juuri mitään.
Jotenkin surullista.
Tällainen typeryys alkaa lähetä jo parhaissa tapauksissa dionyysiläistä etiikkaa, jota Nietzsche peräänkuulutti.
Yritin joskus aikoinaan perehtyä tarkemmin Nietzschenkin ajatuksiin, mutta ongelmaksi muodostui se, että aina kun olin kääntänyt kirjan sivua, jäin miettimään, että mitä sillä edellisellä sivulla oikein luki. En koskaan muistanut sitä, ja vaikka luin sivua uudelleen ja uudelleen, aina unohdin mitä sillä oli lukenut. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että Nietzsche oli käsittämättömän taitava taikuri, jonka ajanvietettä oli kirjoittaa kirjatolkulla ei mitään, ja nauraa sille kuinka lukijat löysivät teksteistä milloin mitäkin jota siellä ei oikeasti ollut. Tietenkin Nietzschen tekstit vaikuttavat ristiriitaisilta ja omituisilta, kun kaikki niiden sisältö tulee tulkitsijoilta, eikä niistä itsestään.