Sivu 5/8
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 10:13
Kirjoittaja Xiberia
BrianW kirjoitti:Koska ko kehitys alkoi näkyä, jopa jenkkakahvojen muodossa vyötäröllä päätin pari viikkoa sitten aloittaa Evolutionary Fittness -kokeilun.
Siinähän pyritään syömään vain sellaisia ruokia, joita ihmisellä oli mahdollista syödä keräilytalouden aikana ennen maanviljelyn keksimistä.
Käytännössä se karkeasti sovellettuna merkitsee, että jätetään pois kaikki viljatuotteet, sokeria sisältävät tuotteet ja myös maito.
Proteiinit saadaan lihasta, kalasta, kanasta ym. Hiilarit saadaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Kaikkia teollisesti valmistetut tuotteet jää luonnollisesti pois.
Huh, ei onnistuisi minulla :D Maitotuotteet on ihan måste, jääkkärissä on aina maitoa, rasvatonta jugurttia ja Ehrmannin maitorahkaa. Viljatuotteista kaipaisin vähintäänkin kaurapuuroa, mutta myös ruisleipää! Fastin palautusjuomakaan ei taitaisi mahtua noihin raameihin :P
Alkutaival on ollut hieman takkuilevaa. Karkeista olen onnistunut pitämään näppini erossa (wohou!), mutta eilen sorruin sitten syömään pullaa ja keksejä. Nyyh. Toisaalta urheilun osalta eilinen oli aika tehokas päivä, joten tuskin mitään katastrofaalista vielä pääsi tapahtumaan.
Kattelen inspiraatioksi kuvia mun kroppa-idoleista.
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 15:15
Kirjoittaja Aito_Johanna
Xiberia kirjoitti: - - Siinähän pyritään syömään vain sellaisia ruokia, joita ihmisellä oli mahdollista syödä keräilytalouden aikana ennen maanviljelyn keksimistä.
Huh, ei onnistuisi minulla

Maitotuotteet on ihan måste - -
Mutta ehkä keräilytalouden aikanakin ihmiset juoksivat kiinni villejä lehmiä ja lypsivät niistä maitoa.
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 15:59
Kirjoittaja BrianW
Aito_Johanna kirjoitti:Xiberia kirjoitti: - - Siinähän pyritään syömään vain sellaisia ruokia, joita ihmisellä oli mahdollista syödä keräilytalouden aikana ennen maanviljelyn keksimistä.
Huh, ei onnistuisi minulla

Maitotuotteet on ihan måste - -
Mutta ehkä keräilytalouden aikanakin ihmiset juoksivat kiinni villejä lehmiä ja lypsivät niistä maitoa.
Itse asiassa näin minäkin olen tulkinnut. Tykkään maidosta mutta juon hiukan vähemmän kuin ennen.
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 19:38
Kirjoittaja Sheetlord
Xiberia kirjoitti:Laihtumisen kaavahan on naurettavan helppo: syö vähemmän kuin kulutat. Helppoa, mutta niin vaikeaa.
Ei ole, kun on niin paljon tekemistä, ettei ehdi ajatellakaan ruokaa tai sohvalla makailua. Kokemusta on.
Minä mistään mitään tiedä, mutta pituus/paino kuulostavat kohdaltasi ihan sopivilta - ex-vaimo taisi olla muutaman kilon painavampi samalla pituudella ja oli oikein sopusuhtainen. Kuvagalleriaasi vilkaistuani luokittelisin sinut kategoriaan "kivan- ja terveennäköinen ja sopusuhtainen nuori nainen, jolla ei ole mitään pakottavaa tarvetta bodypumpata itseään joksikin ns. kuivan kesän oravaksi"
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 19:53
Kirjoittaja Xiberia
Sheetlord kirjoitti: Kuvagalleriaasi vilkaistuani luokittelisin sinut kategoriaan "kivan- ja terveennäköinen ja sopusuhtainen nuori nainen, jolla ei ole mitään pakottavaa tarvetta bodypumpata itseään joksikin ns. kuivan kesän oravaksi"
<3
Kun tossa vyötäröllä on kumminkin sellaiset epämääräiset jenkkikset, joista en niin välittäisi. Ja mahassa löllöä. Ei se vaatisi kuin sen viitisen kiloa, kai :)
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 21:53
Kirjoittaja Sheetlord
Xiberia kirjoitti:Ja mahassa löllöä. Ei se vaatisi kuin sen viitisen kiloa, kai

Tärkeintä on löytyä se oma koko jossa viihtyy. Itselle se on kompromissi tehokkaan ja toimivan liikkuvan kehon sekä elämästä nautiskelun välillä. Nuorena olin ajoittain älyttömänkin neuroottinen painostani, mutta se on tasaantunut iän myötä. Ei jaksa stressata mokomasta. Elämääni ei toisi mitään lisäarvoa se, että näyttäisin superhottikselta uimapukumallilta.
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 21:56
Kirjoittaja BettyB.
Sheetlord kirjoitti:Tärkeintä on löytyä se oma koko jossa viihtyy. Itselle se on kompromissi tehokkaan ja toimivan liikkuvan kehon sekä elämästä nautiskelun välillä. Nuorena olin ajoittain älyttömänkin neuroottinen painostani, mutta se on tasaantunut iän myötä. Ei jaksa stressata mokomasta. Elämääni ei toisi mitään lisäarvoa se, että näyttäisin superhottikselta uimapukumallilta.
Sulla onkin jo poka plakkarissa, mutta meidän rengastamattomien pitää kato pysyä ajan hermolla 24/7!!11
No joo... Huomenna menen ostamaan salikortin, en vaan osaa päättää että mistä. Täällä pöndellä kun ei ole kunnollisia kuntokeskuksia niin tartteis napata joku sopiva tosta työmatkan varrelta. Mutta kun sekin on niin kovin vaihtuva ja kaikki keskukset haluais sitouttaa mut vähintään vuodeks... jokseenkin perssiistä siis!
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 21:58
Kirjoittaja Pyry-Matias
Sheetlord kirjoitti:Elämääni ei toisi mitään lisäarvoa se, että näyttäisin superhottikselta uimapukumallilta.
Mutta sinähän olet jo vahvasti pariutunut, eikä sun enää tarvitse tsempata. Xibehän vasta tapailee sinkkumarkkinoita tehden itsestään himoittavampaa

Kuten sanoit, se oma keho ja juttu löytyvät toivottavasti jossain vaiheessa.
Mä luulen "löytäneeni" kehoni muutama vuosi sitten, kun puntaroin salillakäynnin mielekkyyttä ja tarpeellisuutta. Nykyään reenaan enemmän aerobista puolta.
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 22:16
Kirjoittaja BrianW
BettyB. kirjoitti:
Sulla onkin jo poka plakkarissa, mutta meidän rengastamattomien pitää kato pysyä ajan hermolla 24/7!!11
No joo... Huomenna menen ostamaan salikortin, en vaan osaa päättää että mistä. Täällä pöndellä kun ei ole kunnollisia kuntokeskuksia niin tartteis napata joku sopiva tosta työmatkan varrelta. Mutta kun sekin on niin kovin vaihtuva ja kaikki keskukset haluais sitouttaa mut vähintään vuodeks... jokseenkin perssiistä siis!
Totta tämä 24/7.
Hanki kunnon levytanko- ja hanttelisetti & punnerruspenkki niin ei tarvii kuntokeskuksia käyttää vaan voit treenata kotona. Tosin silloin salin sosiaaliset mahdollisuudet jää väliin...
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 26.08.2007 22:20
Kirjoittaja BettyB.
BrianW kirjoitti:Hanki kunnon levytanko- ja hanttelisetti & punnerruspenkki niin ei tarvii kuntokeskuksia käyttää vaan voit treenata kotona. Tosin silloin salin sosiaaliset mahdollisuudet jää väliin...
Itse asiassa mulla on töissä kuntosali ja täällä pöndelläkin olis ihan hyvä sali tossa naapurissa, mutta mä haen sieltä salilta myös tota aerobista näin talvisin, eli spinnaamista muutama kerta viikossa. Ja tietty toi sosiaalisuuskin on plussaa, nykyisin kun olen vallan erakoitunut... :/ Tartteis varmaan hankkia uusia kavereita.
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 27.08.2007 6:42
Kirjoittaja Sheetlord
Pyry-Matias 6 BettyB kirjoitti:Mutta sinähän olet jo vahvasti pariutunut, eikä sun enää tarvitse tsempata
Vahvasti eri mieltä. Ei pariutuminen ole mikään tekosyy päästää itseään turpoamaan kuin Suomen ulkomaankaupan alijäämä. Itsestään huolehtiminen suhteessakin on
perushuomaavaisuutta kumppania kohtaan.
Lähetetty: 27.08.2007 8:42
Kirjoittaja NuoriDaavid
Tänään se alkaa. Lähtölukema 78kg, "pituus" 174 cm, josta BMI 25,7.
Huolimatta lähes normaalipainon BMI:stä on keskivartalolle kertynyt perinteinen pallomaha.
Aloitan myös salikuurin. Painon pudotan 75kg:aan, mutta kun samalla alan taas käydä salilla, niin vartalo muuttuu huomattavasti enemmän, kuin pelkästä painolukemasta voisi arvella.
Lähetetty: 27.08.2007 8:57
Kirjoittaja Bluntly
NuoriDaavid kirjoitti:Tänään se alkaa. Lähtölukema 78kg, "pituus" 174 cm, josta BMI 25,7.
Kuten myös, taitaa olla samanlainen viikko kuin uudenvuoden jälkeinen kun ihmiset aloittaa siansyönnin jälkeen kuntoilun.
Lähtö 102kg pituuden ollessa ehkä 179cm eli hiukan alipainon puolella hiihdetään.
Re: Painonpudotusta
Lähetetty: 27.08.2007 10:26
Kirjoittaja Geetzu
Sheetlord kirjoitti:Pyry-Matias 6 BettyB kirjoitti:Mutta sinähän olet jo vahvasti pariutunut, eikä sun enää tarvitse tsempata
Vahvasti eri mieltä. Ei pariutuminen ole mikään tekosyy päästää itseään turpoamaan kuin Suomen ulkomaankaupan alijäämä. Itsestään huolehtiminen suhteessakin on
perushuomaavaisuutta kumppania kohtaan.
Minäkin eri mieltä. Meillä itseasiassa kumpikin alotti kunnolla vasta muokkailemaan kroppaansa yhteen mentyä.
Mä voin osallistua tähän ketjuun sen verran, että oon päättäny tsempata makeiden kanssa nyt ihan tosissani. Eli naamaan ei tungeta päivittäistä suklaa- tai pulla-annosta, vaan puuttuvat kalorit mussutetaan oikein. Vedin eilen iltasella oliiviöljyä suoraan pullosta, ei se kieltämättä ihan niin hyvää ollu ku herkut mut mut mut... :p
Lähetetty: 27.08.2007 14:13
Kirjoittaja r a p a r p e r i
Mulle on kasvanut kesän aikana todella naisellinen siideri/vodkamaha ja lisäks tullut painoa +3-4 kiloa. Kyllä v*tuttaa niin ettei veri enää kierrä päässä.
Ja tämä ihan oman mukavuudenhalun, herkkujen mässäilyn ja liikkumattomuuden takia. Nyt oon kuukauden koittannu ottaa itteeni niskasta kiinni et aloittaisin taas urheilun täysillä. Mutta ei tahdo onnistua, töissä hankalat vuorot jne jne plaa plaa plaa...
Ja kaikki varmaan tietää et miten vaikee on saada tuota keskivartaloa pienemmäks ja ne vaatteet mitkä mahtui vaivatta päälle nyt kirraa just silleen mukavasti..
Mistä potku perseelle ja mistä motivaatio..?:p:
(
Suvinen:
Voiko niissä yksilöohjauksissa ja mittauksissa tms käydä nykyään ihan milloin vaan vai kuuluiks se vaan siihen aloittamiseen? En oo jaksanu kysyä. Tarttis kai tehä jotain ... )
Lähetetty: 27.08.2007 15:27
Kirjoittaja Sheetlord
r a p a r p e r i kirjoitti:Mistä potku perseelle ja mistä motivaatio..?:p:
Nimimerkillä gaziljoona "Nyt vedän elämäni ja itseni kuosiin" -päätöstä tehneenä: jos oikeasti haluaa että jotain tulee muuttumaan, sen motivaation on lähdettävä vain ja ainoastaan
omasta itsestä. Sitä ei voi ulkoistaa/vastuuttaa muille. Juurihan kirjoitit, että on tullut dokattua reippaasti -> se näkyy -> se vituttaa rankasti. Tuossahan se syy on.
Jos tuon perusteella et koe olevasi riittävän motivoitunut korjaamaan elämäntapojasi,
et oikeasti halua muutosta. Ihminen on harvassa asiassa niin hyvä valehtelemaan itselleen, kuin näissä elämänhallintajutuissa. Minä olen aina naureskellut kirjakaupoissa käydessäni näille self-help -opuksille. Tutustuttuani meditaatioon ja "positiiviseen ajattelun voimaan" erään harraste-kurssikirjan kautta oli kuitenkin pakko myöntää, että
tämä paska toimii - ja tulokset näkyivät muutamassa viikossa.
Lähetetty: 27.08.2007 15:30
Kirjoittaja NuoriDaavid
NuoriDaavid kirjoitti:Tänään se alkaa. Lähtölukema 78kg, "pituus" 174 cm, josta BMI 25,7.
Huolimatta lähes normaalipainon BMI:stä on keskivartalolle kertynyt perinteinen pallomaha.
Aloitan myös salikuurin. Painon pudotan 75kg:aan, mutta kun samalla alan taas käydä salilla, niin vartalo muuttuu huomattavasti enemmän, kuin pelkästä painolukemasta voisi arvella.
Perkules sentään, kävin tässä välissä kotona puremassa porkkanaa, niin vaimo meinasi, että en saa laihduttaa. Muutun kuulemma liian pieneksi.

Minähän laihdutan jos haluan!
Lähetetty: 27.08.2007 15:33
Kirjoittaja BrianW
Sheetlord kirjoitti:r a p a r p e r i kirjoitti:Mistä potku perseelle ja mistä motivaatio..?:p:
Nimimerkillä gaziljoona "Nyt vedän elämäni ja itseni kuosiin" -päätöstä tehneenä: jos oikeasti haluaa että jotain tulee muuttumaan, sen motivaation on lähdettävä vain ja ainoastaan
omasta itsestä. Sitä ei voi ulkoistaa/vastuuttaa muille. Juurihan kirjoitit, että on tullut dokattua reippaasti -> se näkyy -> se vituttaa rankasti. Tuossahan se syy on.
Jos tuon perusteella et koe olevasi riittävän motivoitunut korjaamaan elämäntapojasi,
et oikeasti halua muutosta. Ihminen on harvassa asiassa niin hyvä valehtelemaan itselleen, kuin näissä elämänhallintajutuissa. Minä olen aina naureskellut kirjakaupoissa käydessäni näille self-help -opuksille. Tutustuttuani meditaatioon ja "positiiviseen ajattelun voimaan" erään harraste-kurssikirjan kautta oli kuitenkin pakko myöntää, että
tämä paska toimii - ja tulokset näkyivät muutamassa viikossa.
Täysillä komppaan. Jokainen on vastuussa itsestään
Lähetetty: 27.08.2007 17:30
Kirjoittaja Clay
Jouduin aamulla lävistämään vyöhön uuden reiän, ehkä se on venahtanut. Tästä on hyvä jatkaa.
Lähetetty: 27.08.2007 19:23
Kirjoittaja Bluntly
Tuli parempi mieli. Punttiksen referenssinä käyttämäni vaaka näyttikin 103,5kg. Heti kilon lähempänä tavoitetta.
Lähetetty: 27.08.2007 19:50
Kirjoittaja r a p a r p e r i
Totta turisette. Tohon yksilöohjaukseen, rasva% & painoindeksin mittaamiseen menisin just siks että tipun taas maan pinnalle niin että kolahtaa. Ja tottahan on että on itellä ihan paska olokin, kun vertaa siihen mikä oli vajaa vuosi sitten. Väsymystä, plösöö oloo jne.
Tästä ei oo varaa muuta kuin parantaa

Lähetetty: 31.08.2007 12:56
Kirjoittaja NuoriDaavid
Tänään salille puolen vuoden tauon jälkeen. Saa nähdä, liikkuvatko kädet huomenna.
Lähetetty: 05.09.2007 22:21
Kirjoittaja Xiberia
Väliraportointia: painosta lähtenyt jo 0,5 kg, enää 4,5 kg jäljellä! :D
Lähetetty: 05.09.2007 22:26
Kirjoittaja BettyB.
No hei, mäkin sitte! Eli viikossa lähtenyt 1,2kg, jatkossa varmaan tasoittuu. Nyt vielä sellaset 5-7kg niin hyvä on. No, jouluun on vielä aikaa

Lähetetty: 05.09.2007 22:35
Kirjoittaja Bliss
Ja mistähän massasta Xibe ja BB sitä painoa muka tiputtaa? Älkää viittikö, ootte just hyviä sellaisina kuin olette!