Oikeastaan en. Paasevathan elainkunnassakin paremmat yksilot useammin parittelemaan ja lisaantyminen on tietyn lajin sailymisen kannalta melko tarpeellista. Tietenkin eri elainlajeilla on myos muita tarkoituksia, esimerkiksi olla ruokana toisille. Mutta lajin itsensa kannalta on merkityksellisempaa lisaantya kuin joutua ruokalistalle.Melnais kirjoitti: Geeniheittoa en ymmärtänyt. Jos vedät mukaan ihmisen geeniperimän, upotat itsesi suohon, sillä tottakai biologisten vaistojen huomiointi selittää ihmisen tarpeen ja kiinnostuksen suhteeseen. Veit niinq puolustuksen lainin.
Ja tottakai asiassa huomioidaan ihmisten tarpeet ja kiinnostus suhteeseen, oli naiden syy mika hyvansa.
Minusta tuntuu silta, ettei se ole niin paljoa kuin milta nayttaa. Edelleen ihmiset parisuhteilevat, nussivat ja lisaantyvat.Melnais kirjoitti:
Yleinen mielipide taas on nimenomaan lientynyt perheellisyyden ja parisuhteellisuuden osalta.
Aivan - meidan kulttuurissa vallitsevan kasityksen mukaan kuvat eivat opeta rakastamaan, vaan se vaatii kohtaamista oikeiden ihmisten kanssa. Ja tata omakohtaisesta kokemuksesta rakennettua maailmankuvaa meidan kulttuurissamme tunnutaan arvostavan. Kokemus lisaa ihmisen taitoja meidan kulttuurissa vallitsevien ajatusmallien mukaan. Ihminen, jolla on enemman kokemusta, on omalla tavallaan paremmin varustautunut seuraavaan vastaavanlaiseen kokemukseen. Hanella voidaan olettaa olevan enemman taitoa, ymmarrysta, valineita selviytya seuraavasta tai toimia seuraavassa vastaavanlaisessa tilanteessa.Melnais kirjoitti: Kyllä näitä asioita kuvaamaan pystytään, mutta oma maailma pitäisi pystyä rakentamaan itse. Mikä tässä nyt hiertää? Niiden asioiden kuvaaminen joita itse ei ole saanut? Ajatus siitä että ihmissuhteetkin voi oppia teoriassa eikä ihmisiä niihin siksi edes tarvita, jolloin niistä yleisesti puhuminenkin on turhaa? Ensimmäiseen joutuu jokainen sopeutumaan, kukaanhan ei kaikkea saa. Jälkimmäinen on paha painajainen. Valmiuksia voi saada näkemiensä/lukemiensa mallien kautta, mutta eivät kuvat opeta rakastamaan, kyllä se vaatii kohtaamista oikeiden ihmisten kanssa.
Ja jos hanella on kokemusta rakastamisesta ja parisuhteilusta kulttuurissa, jossa parisuhteilu nostetaan hyvin korkealle, han on paremmin varustautunut, parempi taistelija.
Eraan kasityksen mukaan sodassa uudet tulokkaat eivat ole viela yhta taitavia taistelijoita ja siksi heidan menetyksensa ei ole niin suuri kuin kokeneempien sotilaiden, joilla taistelukokemuksen myota taitoa on kertynyt. Uusien sotilaiden menetys ei ole niin paha juttu kuin kokeneempien, eli uudet taistelijat eivat ole yhta arvokkaita kuin kokeneemmat. Ja omalla karulla tavallaan uusien sotilaiden henki ei tassa tilanteessa ole yhta arvokas kuin vanhempien, jotka ovat hankkineet itselleen lisa-arvoa, ja koska heidan henkensa ei ole yhta arvokas, he eivat ole yhta arvokkaita. Mika hitto tassa on niin vaikea ymmartaa?
Tassa vaiheessa alan vaittaa vastaan. Mielestani kuvat voivat opettaa aivan samalla tavalla kuin oikea elama. Koska edelliset elaman kokemukset ovat nekin vain malleja ja jokainen tilanne on kuitenkin uusi, erilainen kuin edellinen, edelliset tilanteet voivat parhaimmillaankin toimia vain malleina. Aivan samalla tavalla kuin kuvat.
(Jatetaan tasta pois etupaassa fyysiset suoritukset.)
Nyt sanotte, etta erehdyn. Siina tapauksessa en tieda oikeasta elamasta mitaan. Ja jos en tieda oikeasta elamasta mitaan, niin miten voin tietaa yhta paljon oikeasta elamasta kuin sellainen, joka tietaa oikeasta elamasta jotain? Jos tieto on arvokasta, kuten myos kokemus, ja niinkuin ylla jo sanoin, silla saa lisa-arvoa.
Kuinka paljon arvokkaampi minunkin kirjoitukseni ja nakemykseni parisuhteista olisi, jos tietaisin niista jotain? Alkaa olko tekopyhia.
Kylla ihmissuhteista mielestani saa puhua ihan vapaasti.
Tuon mallin siita, miten ihminen, joka halutaan parisuhteeseen, on arvokkaampi kuin ihminen, jota ei haluta, olen jo antanut.Melnais kirjoitti:
Kuitenkaan tämä merkittävyys ei vieläkään tarkoita sitä alkuperäistä väitettäsi, että ihminen ilman suhdetta olisi vähempiarvoinen. Vain ettei hän arvosta samoja asioita kuin suurin osa, tai ei ole valmis niihin panostamaan niin että ne tulisivat mahdollisiksi.
Mallin siita, miten parisuhde lisaa kokemusta ja tietoa olen jo antanut.
Parisuhteesta - ja nyt siis puhutaan ideaalisuhteesta, ei yhtaan huonommasta - saa voimaa ja parisuhteessa kaksi on enemman kuin yksi ja sita rataa ja ihmisen itsetunto nousee kun han tietaa etta edes joku hanta todella haluaa ja han saa siita lisaa voimaa ja silviisii. Ihmisesta tulee tehokkaampi.
Ja tehokkuuden nimiin vannovassa yhteiskunnassa taman yhteiskunnan omilla arvoilla mitattuina tehokkaampi ihminen on todellakin arvokkaampi. Kylla parisuhteettomallakin varmaankin jonkinlainen perusihmisarvo on tallaisessakin yhteiskunnassa, mutta se ei tee hanesta yhta arvokasta ja tuottavaa yksiloa.
Totta on, etta nykyaan on annettu arvoa jalleen muullekin kuin ihmisen tehokkuudelle, mutta ei riittavasti.
Ei kulttuurin pitaisikaan ilmentaa mitaan muuta kuin omaa itseaan.Melnais kirjoitti: Mitä kulttuurin pitäisi ilmentää mikäli todellisuuden ilmiöt ovat kiellettyjä? Suhteet nyt vain ovat tätä maailmaa.
Taiteessakin annan arvoa enemman teoksille, jotka kasittelevat reaalimaailmaa ainakin jollain tasolla. Kylla, suhteet ovat osa tata maailmaa - siksihan me tassakin keskustelemme. Ja vaikka kuinka haluaisimme, etta ihmiset olisivat yhta arvokkaita, he eivat vain nayta olevan. Monessakin suhteessa. Nailla maareilla parisuhdekulttuurissa.