Mitä kirjoja sinulla odottaa lukemista?
Jostain kummasta on hyllyyni ilmestynyt opus vuodelta 1970. Stephen Baker - Miten teen vaimoni onnelliseksi. Löytyisikö tästä korvike Bruce Fisherin jorinoille, ans kattoo ny sano. Alku kuulostaa ihan hyvältä.
"Kuinka saadaan neurottinen vaimo syömään kädestä.......Jos vaimosi heittäytyy lattialle, hakkaa mattoa nyrkeillään ja kirkuu, niin todellisuudessa hän vain haluaa kertoa sinulle jotakin.
Hänellä on luultavasti täysi syy olla hermostunut. Hänen elämänsä on hyvin vaikeata. Se on täynnä sotkuja, jotka hänen täytyy selvittää aivan itse. Koko hänen elämänsä on täynnä kriisejä, jotka muodostuvat hävinneistä hiusneuloista, kadonneista lyijykynistä, liiasta suolasta sopassa, näppylästä leuassa tai lohjenneesta kynnestä."
Kuulostaa hyvältä siis ja tämän jälkeinen otsikko "kuinka päästä eroon neuroottisesta vaimosta" vaikutti myös mielenkiintoiselta niiden muutaman läpiselatun loukkaa häntä kohteliaisuuksilla-läppien perusteella. "Hei pulu, näytät ihan spedeltä" ja "älä välitä, ei naisen tarvitse olla viisas" tuntui jokseenkin tutuilta jo ennestään.
Edellinen tulee varmaan selattua läpi mutta toinen musta-aukko muistijäljessä Kari Heusala - Naisen seksuaalisuus ei kyllä kuulu itseään kunnioittavien koodijärjestelmään millään tavalla. Paitsi jos on kaappilukija niin sitten ehkä.
Suomen perushoitajien liitto on tästä sanonut, että on erityisesti miehille sopiva käsikirja, josta löytyy melkein kaikki. No takakannen perusteella tiedän nyt sitten jo, että klitoriksen kokonaispituus on yli 13cm ja siinä on 8000 hermopäätettä kun peenikslinnussa kuulemma puolet vähemmän.......Niiku.....jippii.....Tämän lukeminen on jo riittävän pervoa ilman viitettäkään sytytystulpista tai moottoriöljystä puhumattakaan sormi-, suu- ja anaaliseksistä. Veikkaan, että tuosta opuksesta saan kyllä painajaisia. Fiksu odottaisi jouluun ja uudelleenpaketoisi sen vaikka omalle äidille. Onnenkantamoinen kohdallani, että se ei osaa lukea.
"Kuinka saadaan neurottinen vaimo syömään kädestä.......Jos vaimosi heittäytyy lattialle, hakkaa mattoa nyrkeillään ja kirkuu, niin todellisuudessa hän vain haluaa kertoa sinulle jotakin.
Hänellä on luultavasti täysi syy olla hermostunut. Hänen elämänsä on hyvin vaikeata. Se on täynnä sotkuja, jotka hänen täytyy selvittää aivan itse. Koko hänen elämänsä on täynnä kriisejä, jotka muodostuvat hävinneistä hiusneuloista, kadonneista lyijykynistä, liiasta suolasta sopassa, näppylästä leuassa tai lohjenneesta kynnestä."
Kuulostaa hyvältä siis ja tämän jälkeinen otsikko "kuinka päästä eroon neuroottisesta vaimosta" vaikutti myös mielenkiintoiselta niiden muutaman läpiselatun loukkaa häntä kohteliaisuuksilla-läppien perusteella. "Hei pulu, näytät ihan spedeltä" ja "älä välitä, ei naisen tarvitse olla viisas" tuntui jokseenkin tutuilta jo ennestään.
Edellinen tulee varmaan selattua läpi mutta toinen musta-aukko muistijäljessä Kari Heusala - Naisen seksuaalisuus ei kyllä kuulu itseään kunnioittavien koodijärjestelmään millään tavalla. Paitsi jos on kaappilukija niin sitten ehkä.
Suomen perushoitajien liitto on tästä sanonut, että on erityisesti miehille sopiva käsikirja, josta löytyy melkein kaikki. No takakannen perusteella tiedän nyt sitten jo, että klitoriksen kokonaispituus on yli 13cm ja siinä on 8000 hermopäätettä kun peenikslinnussa kuulemma puolet vähemmän.......Niiku.....jippii.....Tämän lukeminen on jo riittävän pervoa ilman viitettäkään sytytystulpista tai moottoriöljystä puhumattakaan sormi-, suu- ja anaaliseksistä. Veikkaan, että tuosta opuksesta saan kyllä painajaisia. Fiksu odottaisi jouluun ja uudelleenpaketoisi sen vaikka omalle äidille. Onnenkantamoinen kohdallani, että se ei osaa lukea.
Lajissaan paras minunkin mielestäni.Suvinen kirjoitti:Ehkä sitten näen tämänkin kirjan lapsuuden vaaleanpunaisten lasien läpi, vähän niinkuin sen Ruohometsän kansankin.. mutta kaikesta huolimatta se on silti mielestäni yksi parhaimmista teoksista, ja omassa lajissaan suvereenisti paras.
Sen sijaan en kyllä näe tuota maailmaa ollenkaan pumpulinpehmeänä, vaan hyvinkin kovana ja koettelevana, päähenkilön sielunmaisemalla varustettu ihminen kun satuttaa itsensä pumpuliinkin.Pimeinä, yksinäisinä iltoina on katkeransuloisen mukavaa huijata itseään pikku apuvälineiden avulla ja sukeltaa pumpulinpehmeään maailmaan, jota ei ole olemassakaan. Kesää odotellessa..!
vielä mitä; jos hän olisi sitkeä ja joustava kuin viinikumi, hän ei olisi mennyt sekaisin jokaisen päätöksen edessä ja nössöillyt kerta toisensa jälkeen. Eikä varsinkaan olisi huolinut mitään Teddyä. Ja se kauneus ja runollisuuskin taitaa olla lähinnä pakotettua, haluttomuutta ymmärtää miksi kaverin äiti löytyy kaivon pohjalta ym. opettajan elämäntarinoita.Suvinen kirjoitti:vielä mitä; Emiliahan on sitkeä ja joustava kuin viinikumi! Ja lopulta tietysti saa Teddynsä. Ja Uudessa Kuussa on aina kaunista ja runollista, täällä vain sataa ja on pimeää, oli kesä tai talvi.prosessi kirjoitti: Sen sijaan en kyllä näe tuota maailmaa ollenkaan pumpulinpehmeänä, vaan hyvinkin kovana ja koettelevana, päähenkilön sielunmaisemalla varustettu ihminen kun satuttaa itsensä pumpuliinkin.
Deania hän ei ottanut, koska jänisti siinäkin kohdassa, mutta minun mielestäni se oli oikeastaan ihan hyvä asia. Vähemmän pahaa Emilia pystyi Teddylle aiheuttamaan kuin Deanille. Vaan minun mielestäni olisi kyllä ollut reiluinta, jos Emilia olisi ottanut Perryn. Ainoa tasavertainen, joka ei ollut täysin Emilian lumoissa.Taas kerran Runotyttöä lukiessani toivoin salaa, että Emilia olisi kuitenkin ottanut loppujenlopuksi Deanin. Siinä äijässä oli särmää; Teddy on pelkkä kiiltokuvapoika.
TuottiPAS! Ja New Yorkiin se ei lähtenyt, kun oli niin laiska ja tiesi ettei se ollut välttämätöntä.Suvinen kirjoitti:No jaa, mun mielestä Emilia ei nössöillyt kyllä missään kohtaa. New Yorkiin se ei lähtenyt kun halusi kiivetä omin avuin; kaikki lukuisat kosijat taas olivat selkeästi vain ajanvietettä, eikä niiden torjuminen tuottanut Emilialle vaikeuksia.prosessi kirjoitti:jos hän olisi sitkeä ja joustava kuin viinikumi, hän ei olisi mennyt sekaisin jokaisen päätöksen edessä ja nössöillyt kerta toisensa jälkeen.
Samaa mieltä, mutta olisiko hän yleensäkään masentunut, jos hän ei olisi rikki menevää sorttia. Masennus sitten osaltaan pakottaa joko muuttumaan tai kuolemaan.Lisäksi varsinkin viimeisessä kirjassa kuvataan mielestäni melko elävästi syvää masennusta, johon Emilia sairastui portaista putoamisensa jälkeen ja kirjoitusinspiraationsa kadotettuaan: "Ensimmäistä kertaa Emilia huomasi, kuinka hyvä ja lempeä ystävä kuolema saattoi olla." Emilia valvoo öitä, kadottaa elämänilonsa, jokainen aamu on taistelua uuden päivän edessä. Tästäkin huolimatta hän sitkeästi etenee, ja selviytyy.
Kyllä minäkin ymmärrän, mutta silti se olisi ollut reiluinta.Heh; minä taas ymmärrän täydelleen miksei Emilia ottanut PerryäProsessi kirjoitti:Vaan minun mielestäni olisi kyllä ollut reiluinta, jos Emilia olisi ottanut Perryn. Ainoa tasavertainen, joka ei ollut täysin Emilian lumoissa.
Ei Perry ollut kuin veli, vaikka hyvä ystävä olikin. Emilia vain selitteli asioita itselleen noin, kun pelkäsi oman ylivoimaisuutensa menettämistä.Jos on jonkun miehen kanssa niin hyvä ystävä, että tämä on kuin veli, ei rakkaussuhdetta voi ajatellakaan.
Dean oli sellaisen Emilian tossun alla, jonka hän itse oli keksinyt, ja joka siten ei ollut ollenkaan Emilian jalassa. Eikä siis ole ollenkaan sattumaa, etteivät Priestien vaimot tule onnellisiksi, jos heitä syytetään sellaisilla tossuilla lyttäämisestä, joita ei edes ole olemassa. Dean oli sekoboltsi.Eikä Deankaan ollut Emilian tossun alla, ei millään muotoa! Johan monessa kohtaa kirjaa vihjaillaan, että "Priestit ovat mustasukkaisia ja omistushaluisia", ja että "Priestien vaimot eivät koskaan tule onnellisiksi".
Olen sitä mieltä, että molemmat yhdistelmät olivat tasavertaisia, mutta Deanin fiksaatiot tekivät heistä käytännössä epätasa-arvoiset.Älyllisesti Dean ja Emilia olivat tasavertaisia, mitä taas ei voi sanoa Perrystä ja Emiliasta.
Juu, Ilse puhui aina totta.Teddystä on paha mennä sanomaan, koska kirjassa ei missään kohden kuvailla poikaa sen tarkemmin, kuin että tämä on "hauskan näköinen" ja "taiteellinen". Ilse kuvaa tosin Teddyä "itserakkaaksi aasiksi", joten ehkä se sitten on se totuudenmukaisin kuvaus
Minä taas olen nähnyt itseni vähän kaikissa kirjan henkilöissä, ehkä eniten Ilsessä. Itse asiassa minusta he kaikki ovat jonkinasteisia parodioita jostain tietystä ihmisluonteen heikkoudesta, ja pariutumisia olenkin miettinyt siltä kantilta, että ketkä korjaisivat parhaiten toisiaan.Onpa hauskaa huomata, miten eri valossa joku toinen voikaan nähdä itselleen tärkeän tarinan! Mikä johtuu tietysti siitä, miten lukija peilaa itseensä kirjan henkilöitä ja tapahtumia. Minähän tietysti (kuten satatuhatta muutakin tyttöä) olen aina kuvitellut itseni Emilian kaltaiseksi, ja siksi pyrin puolustelemaan ja selittelemään romaanihenkilön tekoja oman makuni mukaan.
Superihkua, muutkin rakastaa Runotyttöjä. Minä myös. Tosin nyt kyllä pätkii aika rankasti toi Dean-osuus tossa.. Oliko se se rampa mies? Miksenköhän oikein muista et Emppu ois seukannu sen kanssa?
Aivan pakko saada nyt kyllä noi kirjat jostain.
Ainiin joo, mä samastuin kans ehkä enemmän Ilseen.
Aivan pakko saada nyt kyllä noi kirjat jostain.
Ainiin joo, mä samastuin kans ehkä enemmän Ilseen.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Mulle kävi ihan samoin jossain keskivaiheilla kun oikein yritin keskittyä. Luin kirjan vasta Kitinässä havaitun aiheesta melskaamisen jälkeen ja ajatukset tuntuivat täältä kopioiduilta. En nyt ihan Raamatuksi nostaisi, mutta en kyllä nosta sellaiseen asemaan edes itse Raamattua.Zeb kirjoitti:Uuh, joululahjaksi saatu de Mellon Havahtuminen aloitettu viime yönä. Toimii testatusti ainakin unilääkkeenä!
Akateemisen tarjouslasti haettu, tästä oli erillinen aihekin jossain mutta laiskana en jaksa etsiä. Kirjapinossa odottavat ainakin:
- Islam kuvastimessa
- Eläinten vallankumous
- Pelimies, alaston totuus pokaajien veljeskunnasta
- Vampyyri
- Uskollinen äänentoisto
- Ampukaa artisti! Musiikkisensuuri nykypäivänä
Ja vielä joku jota en millään muista. Alet on ihania! Kirjapinot on ihania!
Elämä kantaa, jos sen antaa
Jordan Vause: Sukellusveneässä - Wolfgang Lüthin elämä
Varsin virkistävä bio Kriegsmarinen toiseksi menestyneimmästä U-boot-kipparista. Kirjoittaja ei anna armoa päähenkilölle, mutta malttaa tuoda esiin hänen harvat hyvät puolensa. Varsin virkistävä lukukokemus verrattuna samasta aiheesta kirjoitettuun, kohtuullisen siloiteltuun omaelämänkertaan "Rauta-arkut".
Omaelämänkerrat pitäisi muutenkin kieltää lailla.
Varsin virkistävä bio Kriegsmarinen toiseksi menestyneimmästä U-boot-kipparista. Kirjoittaja ei anna armoa päähenkilölle, mutta malttaa tuoda esiin hänen harvat hyvät puolensa. Varsin virkistävä lukukokemus verrattuna samasta aiheesta kirjoitettuun, kohtuullisen siloiteltuun omaelämänkertaan "Rauta-arkut".
Omaelämänkerrat pitäisi muutenkin kieltää lailla.
No, mähän sanoin että mun on aivan pakko saada käsiini ne kirjat ja nopeasti!Suvinen kirjoitti:
Whathat?? Et muista Emilian suurinta sielunkumppania, Pönttöselkä-Priestiä? Nehän meni kihloihinkin, herranjestas
Kyllä mä sen muistan, on vaan vähän hämärän peitossa, et miten se niitten tarina meni. Sen muistan, että kaikki vähän paheksu sitä että Emppu seurustelee Priestin (!!) kanssa.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Nyt kun Juha Itkosen Kohti on tulossa myös Kom-teatterin ohjelmistoon, täytynee kirjakin nostaa lukemattomien kirjojen rekkaparkin kärkeen. Onko kukaan muuten lukenut tätä tahi Itkosen aiempia? Minulta ne on jostain syystä meneet kokonaan ohi, vaikka kiinnostavilta vaikuttavatkin.
Voi hyvä tavaton. Eikö tämä ole niitä EWSEn guruja? Ei olisi sinusta uskonut. Varo, ettet hörhähdä yhtä pihalle!Zeb kirjoitti:Uuh, joululahjaksi saatu de Mellon Havahtuminen aloitettu viime yönä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Uskoisin, että on. Sen verran tutulta teksti paikoin kuulostaa... Oletko itse lukenut sen? Vai osaatko arvostella lukematta?urpiainen kirjoitti:Voi hyvä tavaton. Eikö tämä ole niitä EWSEn guruja? Ei olisi sinusta uskonut. Varo, ettet hörhähdä yhtä pihalle!Zeb kirjoitti:Uuh, joululahjaksi saatu de Mellon Havahtuminen aloitettu viime yönä.
No, voin helpottaa tuskaasi kertomalla, että suhtaudun kyllä teokseen kriittisesti (kuten kirjan lahjaksi antanut äitini omistuskirjoituksessa kehotti - mielenkiintoinen yksityiskohta sinänsä tuo kehotus, koska eipä sellaista ole aiemmissa omistuskirjoituksissaan näkynyt).
Olen nyt noin sivulla 70. Toimi taas hyvin unilääkkeenä Olen tähän mennessä joistakin kirjassa esitetyistä näkemyksistä samaa mieltä, mutta kokonaisuudessaan ainakin toistaiseksi eri mieltä kirjoittajan kanssa. Minusta tuo itsensä korostaminen ja irrottaminen muista ihmisistä on varsin arveluttavaa. Vielä kummallisemmalta tuntuu ajatus siitä, että omiinkin ajatuksiin ja tunteisiin tulisi tehdä joku pesäero. Kuulostaa vähän kuin joltain vale-elämältä, kun ei uskalla elää tätä todellista, kolhuineen päivineen. Ehkä turvallista, mutta itse tuntisin menettäväni liian paljon jos tuollaisen "heräämisen" kokisin.
Osaan. Tämän ajan informaatiotulvassa on aivan keskeistä osata kohdistaa rajallinen aikansa lähes rajattoman informaatiomassan edessä perustellusti. Kukaan ei voi lukea kaikkea, mutta kommentaarikirjallisuuden avulla voi suunnistaa muutenkin kuin sokkona. Toki tällöin voi tulla huteja. Tuskin kuitenkaan tässä tapauksessa - EWSE on kyllä tehnyt selväksi, minkälaista ajattelun valoa tässä menetän jäädessäni valaistumatta.Zeb kirjoitti:Uskoisin, että on. Sen verran tutulta teksti paikoin kuulostaa... Oletko itse lukenut sen? Vai osaatko arvostella lukematta?urpiainen kirjoitti:Voi hyvä tavaton. Eikö tämä ole niitä EWSEn guruja? Ei olisi sinusta uskonut. Varo, ettet hörhähdä yhtä pihalle!Zeb kirjoitti:Uuh, joululahjaksi saatu de Mellon Havahtuminen aloitettu viime yönä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Tuossa pöydällä köllöttelevät Joululahjaksi saatu Madventures - kansainvälisen seikkailijan opas (melkein luettu). Don Quijotessa riittää vielä tekemistä, sen jälkeen onkin vuorossa Glen Duncanin "Minä Lucifer", jolla joululahjoin itseäni. Siskon hyllystä tarttui vielä matkaan Sofian maailma, eiköhän noilla pärjää mun lukutahdillani vähän aikaa...
Mikään ei häviä - kirjoituksia kuolemankulttuurista.
Mielenkiintoinen opus, jossa aihetta ei lähestytä kokonaisuutena vaan osiensa kautta. Kuolemaa kuvataan eri kirjoittajien avulla kirjallisuudessa, fysiologisesti, arkkuliinojen kautta jne.
Kesken voimakkaan liikutuksen vuoksi, erään osan kirjoittaja kehotti miettimään itseään arkussa, vahamaisena ja kylmänä, rauhallisena. Tämä vielä onnistui nikottelematta, onhan kuolema tosiaan leposija. Seuraavaksi tuli ajatella arkkuun elämänkumppaninsa, samoin poistuneena ja viileänä, ilmeettömänä. Kyyneleet alkoivat kihota silmiin, mitä meiltä jäi kesken, mitä piti sanoa ja tehdä, ehtikö koskettaa tarpeeksi ennen kuin toinen oli ulottumattomissa. Seuraavaksi yksi toisensa perään tuli kuvitella lapsensa, muut läheisensä arkkuun rauhallisina mutta menetettyinä. Mielikuvien tulviessa oli laitettava kirja kokonaan pois.
Ilmiössä ei ole mitään uutta, tietysti läheisten kuolemassa suurin osa surua on omaa menetystä. Nyt vain oma elämäntilanne on niin toiveikas ja täynnä suunnitelmia, että oli sietämätöntä kuvitella kaiken raukeavan. Jatkamiseen tarvitaan paljon pusuja ja haleja, toteutumisen suojassa menetyksiä uskaltaa ajatella. Ja samalla arvostaa enemmän sitä mitä on.
Mielenkiintoinen opus, jossa aihetta ei lähestytä kokonaisuutena vaan osiensa kautta. Kuolemaa kuvataan eri kirjoittajien avulla kirjallisuudessa, fysiologisesti, arkkuliinojen kautta jne.
Kesken voimakkaan liikutuksen vuoksi, erään osan kirjoittaja kehotti miettimään itseään arkussa, vahamaisena ja kylmänä, rauhallisena. Tämä vielä onnistui nikottelematta, onhan kuolema tosiaan leposija. Seuraavaksi tuli ajatella arkkuun elämänkumppaninsa, samoin poistuneena ja viileänä, ilmeettömänä. Kyyneleet alkoivat kihota silmiin, mitä meiltä jäi kesken, mitä piti sanoa ja tehdä, ehtikö koskettaa tarpeeksi ennen kuin toinen oli ulottumattomissa. Seuraavaksi yksi toisensa perään tuli kuvitella lapsensa, muut läheisensä arkkuun rauhallisina mutta menetettyinä. Mielikuvien tulviessa oli laitettava kirja kokonaan pois.
Ilmiössä ei ole mitään uutta, tietysti läheisten kuolemassa suurin osa surua on omaa menetystä. Nyt vain oma elämäntilanne on niin toiveikas ja täynnä suunnitelmia, että oli sietämätöntä kuvitella kaiken raukeavan. Jatkamiseen tarvitaan paljon pusuja ja haleja, toteutumisen suojassa menetyksiä uskaltaa ajatella. Ja samalla arvostaa enemmän sitä mitä on.
Elämä kantaa, jos sen antaa
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Kappas, joku on kehdannut urpiaisen koulukiusaamisen uhallakin tunnustaa lukeneensa de Melloa! Koska urpiainen edelleen itsepintaisesti pyrkii viestimään asian tiimoilta siihen muissa yhteyksissä paheksumaansa Vieläkö hakkaat vaimoasi? -tyyliin, käytän (taas) hetken hänen kestovääristelyjensä oikomiseen.
Tuossa kirjassa oli kyllä muistini mukaan kaikkea turhankin tuntuista sälää - paljon parempi on The Way to Love, eräänlainen tiivistelmä samasta aiheesta. Niin lyhyt, että sen lukee läpi parissa tunnissa.
Ei. Jos olisit kirjan lukenut, tietäisit, että siinä puhutaan palavasti guruajattelua vastaan. De Mello oli jesuiittapappi, joka kannatti ennemmin uskonnon hylkäämistä kuin sen kritiikitöntä omaksumista.urpiainen kirjoitti:Eikö tämä ole niitä EWSEn guruja?
Kriittisesti siihen kuuluukin suhtautua, kuten mihin tahansa muuhunkin materiaaliin. Tekstissä on jonkin verran ärsyttävää jenkkipolemisointia, jonka ohi (useimpien ihmisten) on kuitenkin mahdollista katsoa. Minulle ja Easylle kirja oli hieno löytö ennenkaikkea siksi, että toisin kuin urpiainen useissa yhteyksissä on arvellut, emme suinkaan ole omaksuneet ajattelutapaamme tästä niteestä vaan sen lahjoitti meille eräs ystävämme joka oli sen luettuaan hämmästynyt siitä, kuinka paljon yhteneväisyyksiä siinä oli meidän tapaamme elää. Kyseessä on siis ihan yrityksen ja erehdyksen metodilla kehitetty ja hyväksi havaittu setti työkaluja todellisuuden jäsentämiseen, jollaiseen on meidän lisäksemme päätynyt joku muukin. Ei mikään uskonto, joka tulisi hyväksyä sellaisenaan ja kritiikittömästi.Zeb kirjoitti:...suhtaudun kyllä teokseen kriittisesti (kuten kirjan lahjaksi antanut äitini omistuskirjoituksessa kehotti - mielenkiintoinen yksityiskohta sinänsä tuo kehotus, koska eipä sellaista ole aiemmissa omistuskirjoituksissaan näkynyt).
Muistaakseni kyse on vain kyseenalaistamisesta, siitä ettei rakastu vaikkapa omaan vihaansa niin paljon ettei kykene siitä enää irrottautumaan. Ja siitä että miettii mistä ne "omat" ajatukset itse asiassa ovatkaan peräisin. Todellisella, kestävällä tunteella (de Mellon termein soul feeling) ja impulsiivisella heittelehtimisellä (worldly feeling) on eroa, eikä de Mello suinkaan kehota pyrkimään eroon ensin mainitusta.Zeb kirjoitti:Vielä kummallisemmalta tuntuu ajatus siitä, että omiinkin ajatuksiin ja tunteisiin tulisi tehdä joku pesäero. Kuulostaa vähän kuin joltain vale-elämältä, kun ei uskalla elää tätä todellista, kolhuineen päivineen. Ehkä turvallista, mutta itse tuntisin menettäväni liian paljon jos tuollaisen "heräämisen" kokisin.
Tuossa kirjassa oli kyllä muistini mukaan kaikkea turhankin tuntuista sälää - paljon parempi on The Way to Love, eräänlainen tiivistelmä samasta aiheesta. Niin lyhyt, että sen lukee läpi parissa tunnissa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
On vallan kannatettavaa pyrkiä kohdistamaan aikansa haluamallaan tavalla, mutta se on eri asia kuin lukematta arvostelu (johon tietenkin kuluu aikaa sen sijaan että sitä säästyisi). Ymmärtäisin, jos sanoisit esim: Luin arvostelun tuosta kirjasta, ja koska siinä sanottiin kirjan olevan x ja y, valitsen olla lukematta sitä. Sen sijaan olet esittänyt johdonmukaisesti vääriä luonnehdintoja kirjan sisällöstä aivan kuin todella voisit sen sisällöön lukemattakin arvata, useaan otteeseen ja painokkaasti. On kuin sinulla olisi jopa tavoitteena saada mahdollisimman moni ymmärtämään kirjan sisältö mahdollisimman väärin, eli uskonnolliseksi ja dogmaattiseksi jenkkihöpötykseksi.urpiainen kirjoitti:Osaan. Tämän ajan informaatiotulvassa on aivan keskeistä osata kohdistaa rajallinen aikansa lähes rajattoman informaatiomassan edessä perustellusti.Zeb kirjoitti:Vai osaatko arvostella lukematta?
Tilanne on kyllä kovasti mielenkiintoinen. Miksi joku järjenkäyttöä peräänkuuluttava yksilö valitsee käyttää rajallista aikaansa sellaisen informaation perusteelliseen vähättelyyn, johon ei ajanpuutteeseen vedoten ole itse tutustunut? Itse en keksi mitään rationaalista syytä, joten ainoa mieleeni tuleva selitys on psyykkiset defenssimekanismit. Mitä mieltä itse olet?
Siis hetkinen. Julistat oikovasi minun kestovääristelyjäni (monikko), jonka jälkeen sitten otat yhden lainauksen minulta, johon reagoit todistamalla pointtini oikeaksi (olen varma, että sinua ja SE:tä lukuunottamatta kaikki ymmärsivät termin "guru" tässä yhteydessä oikein), ja sitten jatkat keskustelemalla Zebin jutuista. Jotenkin vaikuttaa, että defenssit ja henkilökohtaiset kaunat ovat tässä aika suuressa roolissa, ja nimenomaan siellä päässä.EveryWoman kirjoitti:Kappas, joku on kehdannut urpiaisen koulukiusaamisen uhallakin tunnustaa lukeneensa de Melloa! Koska urpiainen edelleen itsepintaisesti pyrkii viestimään asian tiimoilta siihen muissa yhteyksissä paheksumaansa Vieläkö hakkaat vaimoasi? -tyyliin, käytän (taas) hetken hänen kestovääristelyjensä oikomiseen.
Toisessa viestissä taas tuli tämmöistä juttua:
Tjaa. Jos en olisi sitä mieltä, että kaikkein hedelmättömämpiä tixistelyjä nettikeskusteluissa on vaatia toista osoittamaan lainauksin, missä on muka sanonut eksplisiittisesti täsmälleen kuvatulla tavalla, saattaisin nyt olla taipuvainen pyytämään osoittamaan missä olisin muka esittänyt eksplisiittisesti luonnehdistoja de Mellon kirjan sisällöstä. Tyydyn kuitenkin toteamaan, että koska en ole de Melloa lukenut, eikä minulla ole pienintäkään aikomusta aikaani moiseen tuhalata tulevaisuudessakaan, aion jatkossakin arvostella ankarasti amerikkalaista itsensätuntemushömppäbisnestä yleisellä tasolla sekä sosiaalisena ilmiönä että epätieteellisenä, näennäisfilosofisena roskana, joka on paitsi valheellista myös vaarallista. Näin olen mielestäni toiminut tähänkin asti sen sijaan, että esittäisin "luonnehdintoja kirjan sisällöstä". Edelleen, olen Kitinässä perustellen analysoinut sitä, miten tämän bisneksen uhrit suhtautuvat asiaan uskonnollisella tavalla, ja miten itsensätuntemususkonto sosiaalisena ilmiönä on hyödyllistä ja oivaltavaa analysoida uskonnon tai herätysliikkeen kaltaisena. En kai ole väittänyt näiden gurujen kirjojen sisällön olevan eksplisiittisesti uskonnollista?EveryWoman kirjoitti:olet esittänyt johdonmukaisesti vääriä luonnehdintoja kirjan sisällöstä aivan kuin todella voisit sen sisällöön lukemattakin arvata, useaan otteeseen ja painokkaasti. On kuin sinulla olisi jopa tavoitteena saada mahdollisimman moni ymmärtämään kirjan sisältö mahdollisimman väärin, eli uskonnolliseksi ja dogmaattiseksi jenkkihöpötykseksi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."