Sivu 5/7
Lähetetty: 13.12.2005 15:04
Kirjoittaja Camilla
Voi vittu, en saanutkaan töistä lomaa. Työntekijät ei kuulemma muuten ehdi tutustua muhun, wtf? Mä olen ollut niiden kanssa viikon työskentelyn jälkeen jo pelaamassa lautapelejä vapaa-ajalla ja perjantaina on pikkujoulutkin, perkele! En mä sinne Espanjaan olis oikeesti halunnutkaan lähteä

No, maaliskuun puolella loma onneksi onnistunee. Mun tuurilla joku mun uusista työtovereista on kuitenkin kityaddikti.
Meillä on töissä aika, noh omituinen siivooja. Semmoinen yön Timo, joka ei oikeasti siivoa ollenkaan. Ei ollut tyhjentänyt roskiksia eikä imuroinut, tämä aika hyvin huomattavissa. Tuli sitten töihin ja alkoi naama punaisena karjumaan kuinka hyvä työntekijä hän oikein on.. huh huh oliskohan ollut suomalaisella siivoojalla pokkaa

Kaikki kunnia kuitenkin siivoojille jotka hoitaa hommansa.
Lähetetty: 13.12.2005 15:05
Kirjoittaja ninnithequeen
Elppis kirjoitti:Luet mun ajatuksia. Annoin kunnon selkähieronnan sille sunnuntaina ja sanoin että takaisinmaksu mahd. pian. En mä eilen selkähierontaa nähnytkään..


Hihitys maksimus.
Nyt tää täti lähtee kotia kohti. Tiedossa imurointia ja pyykkäystä. Voi blaah. Mutta myös hyvää ruokaa ja ehkä jotain kivaa kans

Lähetetty: 13.12.2005 15:07
Kirjoittaja Dumari
Käytät yhtä hymiötä ja niin samantien kaksi dorkaa repii siitä "iloa" monta viestillistä... laitetaan se nyt vielä niin voitte nauraa lisää
edit: *pusnus*
Lähetetty: 13.12.2005 15:11
Kirjoittaja ninnithequeen
Lähetetty: 13.12.2005 15:13
Kirjoittaja irmelianneli
Exsat kirjoitti:Liittoon oli soitettu jo aikaisemmin.
Nyt soitin pomolle, ja kierteli ja kaarteli vaikka kuinka kauan, että "nykyään on mahdollista maksaa henkilökohtaisia lisiä" ja "esimies päättää nämä asiat" ja "nehän voi sieltä liitosta sanoa mitä tahansa", mutta perkele, lopulta kuitenkin sanoi, että lähetä se sopimus takaisin, niin nostetaan palkkaluokka samaan kuin muilla!

HYVÄJEEE!!! Sillä lailla! Oikeus voitti!

Lähetetty: 13.12.2005 15:20
Kirjoittaja Elppis
Camilla kirjoitti:Tuli sitten töihin ja alkoi naama punaisena karjumaan kuinka hyvä työntekijä hän oikein on.. huh huh oliskohan ollut suomalaisella siivoojalla pokkaa

Kaikki kunnia kuitenkin siivoojille jotka hoitaa hommansa.
Hahah.. mä haluan nähdä kun yön Timo punastuu

Lähetetty: 13.12.2005 15:30
Kirjoittaja Camilla
Elppis kirjoitti:Camilla kirjoitti:Tuli sitten töihin ja alkoi naama punaisena karjumaan kuinka hyvä työntekijä hän oikein on.. huh huh oliskohan ollut suomalaisella siivoojalla pokkaa

Kaikki kunnia kuitenkin siivoojille jotka hoitaa hommansa.
Hahah.. mä haluan nähdä kun yön Timo punastuu

No olisko ollut vähän kauheeta sanoa "naama ruskeena"

Lähetetty: 13.12.2005 15:48
Kirjoittaja Dumari
Camilla kirjoitti:No olisko ollut vähän kauheeta sanoa "naama ruskeena"

MegaGauheeeeta_!
Lähetetty: 13.12.2005 15:49
Kirjoittaja Elppis
Ruokaehdotuksia kyselee tällä kertaa hän!
Haluaisin tehdä kanaruokaa, mutta normaalisti jaksan vain riisiä ja jotain kanakastiketta tai kermakanaa uunissa. Mitä muuta mä keksisin?!?
Lähetetty: 13.12.2005 15:51
Kirjoittaja Keikaus
Camilla kirjoitti:
Meillä on töissä aika, noh omituinen siivooja. Semmoinen yön Timo, joka ei oikeasti siivoa ollenkaan. Ei ollut tyhjentänyt roskiksia eikä imuroinut, tämä aika hyvin huomattavissa. Tuli sitten töihin ja alkoi naama punaisena karjumaan kuinka hyvä työntekijä hän oikein on.. huh huh oliskohan ollut suomalaisella siivoojalla pokkaa

Kaikki kunnia kuitenkin siivoojille jotka hoitaa hommansa.
Meillä taas on yöntimoja ja ne siivoaa tosi hyvin. Ja suloisia ovat kuin mitkä, tosi ystävällisiä ja lempeitä. Ja kerran tuli yksi tuuraajakin, jolla oli sellaiset suloiset pikkurillitkin. Se oli niin suloinen, kun se sanoi kerran, että kiva, että mä olen töissä myöhään, niin ettei sen tarvitse olla yksin. Se oli aika kultanen.
Lähetetty: 13.12.2005 15:52
Kirjoittaja Lolita
Exsat kirjoitti:palkkaluokka samaan kuin muilla!

Hienoa!
Lähetetty: 13.12.2005 15:54
Kirjoittaja Keikaus
Pikku-Akka kirjoitti:Exsat kirjoitti:... niin nostetaan palkkaluokka samaan kuin muilla!

Hyvä juttu!! EI saa antaa pomojen kyykyttää! Ei vaikka ne oliski vähä pelottavisa. Itse allekirjoitin myös eilen työsopparin (jatkoa puoleksi vuodeksi) eteenpäin, palkka pysyi samana vaikka kyselin vähän korotusta. No, vastaavassa työssä maksetaan yleensä paljo vähemmän ku täällä.. Niin oon tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Varsinki ku työ on lähellä kotia, eikä kulkemiseen mene paljonkaan rahaa. Kahvitauolle..
Mites se oli nämä peräkkäiset määräaikaiset sopimukset? Kun niitä on tarpeeksi monta, niin eikö työsopimuksesta pidäkin tulla jatkuva? Ja muista pyytää palkankorotusta seuraavan kerran.
Lähetetty: 13.12.2005 15:56
Kirjoittaja Niba
ElanorRaven kirjoitti:Niin, otsikko kertoo paljon

Hei, olen Elanor, keitä te ootte? Mitä te ootte? Mitä te teette? Miksi teette?

Niinku sanottua sekaan vaan!
Ihan mukiin menevä uusi tuttavuus sinäkin!
Pss, meillä on tuolla esittäytymispalstakin toisessa keskustelu? alueessa.
Jonne näytkin löytäneen..
Pitkä tukka ei ole edes merkki paremmasta tukan kasvusta..
Pyri eroon perversioistasi!
Lähetetty: 13.12.2005 16:02
Kirjoittaja Kid
Väsyttäis. Hitto, täytyy kait käydä hetkeks levolle ennen kauppaan lähtöä. Alkossakin vois käydä ja illalla nauttia lasin tai kymmenen glögiä. Juu, ja pipareita ja homejuustoo. Nam!
Lähetetty: 13.12.2005 16:03
Kirjoittaja Kimmen
Elppis kirjoitti:Ruokaehdotuksia kyselee tällä kertaa hän!
Haluaisin tehdä kanaruokaa, mutta normaalisti jaksan vain riisiä ja jotain kanakastiketta tai kermakanaa uunissa. Mitä muuta mä keksisin?!?
Patzi kerran neuvoi tekemmän chiliä. Helppoa tehdä ja hyvää! Ruskistat sipulia ja kanansuikaleita. Heität joukkoon tölkillisen kookosmaitoa, pilkotut paprika ja perunat sekä maun mukaan punaista chili-tahnaa. Voihan sinne tietysti lisätä joukkoon muutakin, herkkusieniä jne.
Lähetetty: 13.12.2005 16:04
Kirjoittaja Pikku-Akka
Keikaus kirjoitti:Pikku-Akka kirjoitti: Itse allekirjoitin myös eilen työsopparin (jatkoa puoleksi vuodeksi) eteenpäin, palkka pysyi samana vaikka kyselin vähän korotusta. No, vastaavassa työssä maksetaan yleensä paljo vähemmän ku täällä.. Niin oon tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Varsinki ku työ on lähellä kotia, eikä kulkemiseen mene paljonkaan rahaa. Kahvitauolle..[/color]
Mites se oli nämä peräkkäiset määräaikaiset sopimukset? Kun niitä on tarpeeksi monta, niin eikö työsopimuksesta pidäkin tulla jatkuva? Ja muista pyytää palkankorotusta seuraavan kerran.
Aina vedotaan työn projektiluontoisuuteen. Ei kiva. Ja kuitenkin kun saan samat lomaoikeudet ja sen sellaiset kuin olisin vakkari. Kysyin kyllä pidempää pestiä, mutta ei tällä lafkalla olekaan kuin yksi vakituinen pesti, kaikki muut on määräaikaisia. Myös mun pomo jonka kanssa asiasta juttelin. Palkka on noussut vuoden sisällä kolme kertaa, joten olen tyytyväinen... Ihan pyytämättäkin nostettu...
Lähetetty: 13.12.2005 16:04
Kirjoittaja Kid
Väsyttäis. Hitto, täytyy kait käydä hetkeks levolle ennen kauppaan lähtöä. Alkossakin vois käydä ja illalla nauttia lasin tai kymmenen glögiä. Juu, ja pipareita ja homejuustoo. Nam!
Lähetetty: 13.12.2005 16:06
Kirjoittaja Kid
Ehehehee. Kity sekos. Viestiä pukkaa uudelleen ja uudelleen.

Lähetetty: 13.12.2005 16:07
Kirjoittaja Pikku-Akka
Tuplaus tuli sitten ihan vahingossa. Sori... Mulla on jotain häiriöitä tässä netissä.
Lähetetty: 13.12.2005 16:07
Kirjoittaja Keikaus
Pikku-Akka kirjoitti:Aina vedotaan työn projektiluontoisuuteen. Ei kiva. Ja kuitenkin kun saan samat lomaoikeudet ja sen sellaiset kuin olisin vakkari. Kysyin kyllä pidempää pestiä, mutta ei tällä lafkalla olekaan kuin yksi vakituinen pesti, kaikki muut on määräaikaisia. Myös mun pomo jonka kanssa asiasta juttelin. Palkka on noussut vuoden sisällä kolme kertaa, joten olen tyytyväinen... Ihan pyytämättäkin nostettu...
Hyvältä kuulostaa!
Lähetetty: 13.12.2005 16:14
Kirjoittaja sipsi
Tehotonta työaikaa vielä tunti ja 45 minuuttia jäljellä... En kestä.
Elämä kuluu täällä hukkaan.
Ja himassa odottaa siivous ja muut mielenkiintoiset askareet. Aijoo, ja joku tosi ihQu kirje ULOSOTOSTA. Plääh. Mitä vi**n järkeä tässä on?
Lähetetty: 13.12.2005 16:15
Kirjoittaja Pikku-Akka
Missä välissä kk lähti ja miksi?
Lähetetty: 13.12.2005 16:16
Kirjoittaja sipsi
200! Bileet!

Lähetetty: 13.12.2005 16:17
Kirjoittaja Elppis
Pikku-Akka kirjoitti:Missä välissä kk lähti ja miksi?
Ei se ole lähtenyt, se vaan ei ole enää ylipidossa.
Lähetetty: 13.12.2005 16:23
Kirjoittaja Kimmen
Keikaus kirjoitti:Mites se oli nämä peräkkäiset määräaikaiset sopimukset? Kun niitä on tarpeeksi monta, niin eikö työsopimuksesta pidäkin tulla jatkuva?
Kolmen määräaikaisen työsopimuksen jälkeen on henkilö vakinaistettava mikäli työsuhde jatkuu.
Mua niin kyrsi opiskeluaikoina kun ei ollut "varaa" alkaa tappelemaan työnantajien kanssa noista määräaikaisten sopimusten määrästä jne. Oli vaan hyväksyttävä asiat tai etsittävä uutta työpaikkaa. Silloin sai kuitenkin 4-5kk sopimuksia, nykyään tarjoavat 1-2kk sopimuksia opiskelijoille ja nuorille.