Kitinä

urpiainen kirjoitti:ei pidä astua avioliittoon sellaisen kanssa, jota vastaan joutuu pitämään puolensa.

Tämä on erittäin hyvä neuvo. Se kannattaa laittaa samojen tarkkaan harkittujen viisauksien joukoon, kuin että ei kannata ostaa kuin sellaisia osakkeita, joiden hinta nousee ja ylipäätään kannattaa tehdä hyviä päätöksiä ja jättää huonot päätökset tekemättä!

KKK kirjoitti:^ Keksustelupalstalle kirjoittaessa tulee hieman kärjistää. Kuka semmoista "halipusi-kyllämäsuaymmärrän" -hegemoniaa jaksaisi lukea.

Eikä rakkaus ole ainoa syy naimisiinmenolle.

No ei toki, mutta tuskin kukaan vapaaehtoisesti viettää yhteiselämää "harpyijan" kanssa. Kärjistystä, epäilemättä, mutta siinä vaiheessa kun siipan lempinimenä kulkee joku Pirttihirmu/Harpyija/Helvetinkone, niin kyllä musta ollaan vähän ajauduttu keskinäisen kunnioituksen poluilta harhaan.

No, minkäs sille tekee jos paskan möivät. Muistuttaisin silti, että itehän valkkasit.

Lilo kirjoitti:Muistuttaisin silti, että itehän valkkasit.

Joo, itse voin ainakin lohduttaa itseäni, että tämä oli alunperinkin tiedossa. Halusin vaan hienon sukunimeni lapsillenikin.

NuoriDaavid kirjoitti:

urpiainen kirjoitti:ei pidä astua avioliittoon sellaisen kanssa, jota vastaan joutuu pitämään puolensa.

Tämä on erittäin hyvä neuvo. Se kannattaa laittaa samojen tarkkaan harkittujen viisauksien joukoon, kuin että ei kannata ostaa kuin sellaisia osakkeita, joiden hinta nousee ja ylipäätään kannattaa tehdä hyviä päätöksiä ja jättää huonot päätökset tekemättä!

Mä olen Tri Daven tutkimusten kuuliainen oppilas!

Tosin, kyllä mä olen sen verran vanhanaikainen, että mun mielestä avioitumisen pitäisi olla suhteellisen tarkkaan ja vakavasti punnittu päätös, eli aika lailla voisi kuitenkin ajatella olevan perusteita arvioida puolisokandidaatin parisuhteilutyyliä ennen liiton solmimista. Toki on samaan aikaan myönnettävä, että varmuutta asiasta lienee mahdotonta saada, ja tilastollisesti ja rationaalisesti ajatellen pieleenmeno lienee aika todennäköistä.

Mutta mä olen parantumaton romantikko: mun mielestä juuri tämä tietty irrationaalinen kierkegaardilainen hyppy, kaiken(?) likoon paneminen ilman edes urpilaistyylisiä total-return-swap-vakuuksia, tekee osaltaan juuri avioliitosta kauniin. Tällöin kysymys kai on, miten tällaiseen hulluun uhkayritykseen tulee suhtautua. Avioliiton luonnetta osallistensa (ja heidän asenteidensa) konstituoimana sosialisena konstruktiona kuvaa hyvin se, että tavallaan riskiaversiivinen rationalisti suhtautuu näin ollen avioliittoonsa juuri siten, että valmistautuu pitämään tiukasti puolensa - mutta juuri tämä lähtökohta saattaakin sitten muodostua itseään toteuttavaksi ennusteeksi ja johtaa avioliiton muuttumiseen taistelutantereeksi tai ainakin kilpa-areenaksi. Romantikko, joka ottaa riskin ja hylkää moisen egoistisen laskelmallisuuden ja lähtee liittoonsa avoimin sydämin petaa ainakin onnistumisen mahdollisuuden ollen kuin Juhani Tammisen high risk, high reward -rekrytointi.

Itse olette vakkanne valinneet!
Älkää perseilkö!
Kuten Lilo jo ansiokkaasti valaisi asiaa..



Hei tiesittekö että avioliitoista yli 50% loppuu ennenaikaisesti?
Tietenkin 100% päättyy lopulta eroon, vaikka sitä päätöstä ei tehtäiskään ns. tietoisesti..

Mä olen kyllä vähän pettynyt teihin harpyijataivastelijoihin. Kautta aikain mies on puhunut vaimosta tuohon sävyyn kokiessaan itsensä nurkkaan ahdistetuksi. Tuo lienee jonkinlainen macho-puolustus, retoriikkaa vailla sen kummempaa viitettä esmes siihen, miten tämä parisuhde oikeasti voi.

Hanki Ylermä voimakkaammat lasit?

Mä olin just kirjoittanut tämän:

urpiainen kirjoitti:Mutta mä olen parantumaton romantikko: mun mielestä juuri tämä tietty irrationaalinen kierkegaardilainen hyppy, kaiken(?) likoon paneminen ilman edes urpilaistyylisiä total-return-swap-vakuuksia, tekee osaltaan juuri avioliitosta kauniin. Tällöin kysymys kai on, miten tällaiseen hulluun uhkayritykseen tulee suhtautua. Avioliiton luonnetta osallistensa (ja heidän asenteidensa) konstituoimana sosialisena konstruktiona kuvaa hyvin se, että tavallaan riskiaversiivinen rationalisti suhtautuu näin ollen avioliittoonsa juuri siten, että valmistautuu pitämään tiukasti puolensa - mutta juuri tämä lähtökohta saattaakin sitten muodostua itseään toteuttavaksi ennusteeksi ja johtaa avioliiton muuttumiseen taistelutantereeksi tai ainakin kilpa-areenaksi. Romantikko, joka ottaa riskin ja hylkää moisen egoistisen laskelmallisuuden ja lähtee liittoonsa avoimin sydämin petaa ainakin onnistumisen mahdollisuuden ollen kuin Juhani Tammisen high risk, high reward -rekrytointi.

kun menin sitten klikkaamaan epähuomiossa väärää ketjua, johon Exsu oli kirjoittanut näin:

exsu kirjoitti:Mä oon joskus vastaavassa tilanteessa lähtenyt hyppäämään yli isolla loikalla ja päätynyt ojaan rinkka edellä. Lenkkari upposi niin syvälle soiseen pohjaan, että sen irrottelu vei ainakin puoli tuntia.

Luulin siis olevani yhä samassa ketjussa, ja että Exsu kommentoi minun tekstiäni. Kerkesin jo ajatella, että kerrankin joku Kitinässä ymmärsi täydelleen pointtini - kunnes tajusin, että Exsu kommentoikin jotain Daven muksahdusvideota. Harmi, kerkesin jo ihailla Exsun oivaltavaa metaforaakin.

Lilo kirjoitti: No ei toki, mutta tuskin kukaan vapaaehtoisesti viettää yhteiselämää "harpyijan" kanssa. Kärjistystä, epäilemättä, mutta siinä vaiheessa kun siipan lempinimenä kulkee joku Pirttihirmu/Harpyija/Helvetinkone, niin kyllä musta ollaan vähän ajauduttu keskinäisen kunnioituksen poluilta harhaan.

No hyvä että sitten vasta. Eihän tässä sitten ole hädän päivää!

KKK kirjoitti: Eikä rakkaus ole ainoa syy naimisiinmenolle.

Se on ehdottomasti huonoin ja perusteettomin syy naimisiinmenolle.

Kiukkutipu kirjoitti:

KKK kirjoitti: Eikä rakkaus ole ainoa syy naimisiinmenolle.

Se on ehdottomasti huonoin ja perusteettomin syy naimisiinmenolle.

Silti se on ainoa kelvollinen.

exPertti kirjoitti:

nowaysis kirjoitti:Käytännössä parisuhteeni eivät ole olleet täydellisiä, vaikka sitä olen odottanut. Myöskään silloin eivät ole olleet täydellisiä, kun olen luopunut siitä odotuksesta eksplisiittisesti, implisiittisesti en luovu koskaan!111

Naurahdin. Tietty itsekin naiivisti jokaisen uuden parisuhteen alussa olen ajatellut, että "tällä kertaa se on toisin". Ja ikinä ei ole. Jompi kumpi käytännössä polkee toisen jalan alle, kysymys on vaan kumpi ja kuinka paljon hän kehtaa sitä tehdä.

Vetoan nyt kuitenkin omaan parisuhteeseeni, kun ei mulla muutakaan todistetta ole tämän xp:n väittämän kumoamiseen. Kyllä meillä on parikymmenvuotisen (alta kakskymppisistä ja edelleen ) suhteen ajan kannustettu toisiamme eteenpäin kun ollaan kumpikin omiamme ja toisinaan yhteisiä unelmiamme tavoiteltu vaikka se aina toisinaan on tarkoittanut eri paikkakunnilla asumisia ja muita käytännön järjestelyjä.

Kulkuri on mun idoli

So Hard kirjoitti:Silti se on ainoa kelvollinen.

Menisin naikkariin jos naisihminen ottaisi puolet tulevan kämpän asuntolainasta harteilleen.

exPertti kirjoitti:Jompi kumpi käytännössä polkee toisen jalan alle, kysymys on vaan kumpi ja kuinka paljon hän kehtaa sitä tehdä.

Tätä mä en vaan kykene ymmärtään. Mun näkemys parisuhteesta on nimenomaan muodostaa parina yksikkö, ja tässä yksikössä huolehtia molempien hyvinvoinnista. Jos mä haluan taistella, ni alan harrastaa taistelulajeja. Kyl mä sit kotona odotan, et toinen ymmärtää ja ajattelee mua, niinkuin mäkin tietysti toista. Tähän liittyy myös se, että jos on jotain keskusteltavaa, ni se otetaan suoraan esille, ja keskustellaan niin, että molempien näkemykset koitetaan huomioida parhaan mukaan. Näin meillä ollaan pysytty yhdenvertaisina. Tietysti tässä on sekin puoli, että yksilöiden ominaisuudet ja niiden vahvuudet kannattaa hyödyntää, eli jos mies on jossain parempi, niin otan hänen mielipiteensä painotettuina huomioon, ja hän saa vastuun siitä asiasta ja sen hoitamisesta, samoin kuin hän huomioi minun vahvuuteni. Näin molemmilla on joku alue/joitain alueita, joissa on "pomona", eikä kumpikaan yleisesti ottaen polje toista tohvelinsa alle.

exPertti kirjoitti:Oletan siksi, että täydellinen parisuhde vaatii kaksi tällaista haaveilijaa joilla on tämä unelma. Tai sitten hekin kyllästyvät kun ei ole haastetta.

Mä voisin sanoa, et mulla on aika lähelle sitä täydellistä. Kyllästymisestä ei ole mitään merkkejä. Edelleen useaan kertaan päivässä vaihdetaan -viestejä, viidettä vuotta mennään näin.

Nää valtataisteluläpät on kyllä ihan käsittämättömiä.

Nassiservun pooliin vaihdettu diski. Ny sit syödään kynsiä että rakentaako se ittensä kuntoon.

NAS kirjoitti: [root@freenas] ~# zpool status -v
pool: vault
state: DEGRADED
status: One or more devices is currently being resilvered. The pool will
continue to function, possibly in a degraded state.
action: Wait for the resilver to complete.
scrub: resilver in progress for 0h4m, 0.59% done, 12h12m to go
config:

NAME STATE READ WRITE CKSUM
vault DEGRADED 0 0 0
raidz1 DEGRADED 0 0 0
ada0p2 ONLINE 0 0 0
ada1p2 ONLINE 0 0 0
ada2p2 ONLINE 0 0 0
replacing DEGRADED 0 0 0
ada3p2/old OFFLINE 0 0 0
ada3p2 ONLINE 0 0 0 7.83G resilvered

errors: No known data errors

On ollut niin kovin ihmissuhdepaskanjauhanta-painotteista tämän päivän ketju, että pannaan raakaa dataa väliin. Mistähän löytyis koneenraato, johon vois iskeä tuon vikaantuneen slaveksi ja ajella vähän seagaten tohtorisoftaa - jos tuosta sais vielä toimivan. Nippa nappa tai vähän yli parivuotinen limppu. Saksasta ostettu joten en taida jaxaa ruveta takuuasioista vääntämään...

Tosta kuopuksesta on kyllä tullut niin isin poika, ettei paremmasta väliä. Veti äsken äitilleen hirveet kilarit ja päästi urku auki suoraa huutoa varmaan vartin. Sitten poika mulle syliin ja rauha maassa..

So Hard kirjoitti:

nowaysis kirjoitti:Täälläkin taisi olla niin, että yksikään pidempään (KK edes lyhempään) kotona lapsia hoitaneena ei pidä sitä minään lepolomana.

Ei sitä kukaan lepolomana pidäkään, mutta verrattuna tämän päivän työelämään se sitä ilmeisen monelle kuitenkin on. Työelämä + raksa taas on jo ihan eri kertaluokassa.

Paraskin puhuja kun et edes lapsia halua(?) Luulisi sen perusteella että voisit sitten kuvitella mitä on olla pikkulapsen kotivanhempi, mutta väärin luultu siis.

Kyllä mä väitän, että meillä varsinkin mies mielellään töiden päälle menee tekemään jotain tarpeellista tai "tarpeellista" remontti/piha/autonkorjaushommaa, kunhan laistaa sillä kotipuuhat ja lapsenhoidon. Joudun pitämään järjestystä tässä asiassa. Itsekin tekisi joskus mieli mennä töiden jälkeen tekemään ihan jotain muuta, mutta tulee huono omatunto ja ikävä lasta.

En halua aliarvioida raksa-duuni -komboa, mutta väitän, että mun pää hajoaisi nopeimmin kotiäitiyksinhuoltajan hommissa. Masan vaimo on luultavasti välttänyt henkisen hajoamuksen juurikin tolla mammalauman pyörityksellä. Auttaa varmaan paljon jos on sellainen luonne että viihtyy mammalaumoissa.

Yllellä, KKK:lla ja Urpsulla oli fiksut kannat. Kahdella ekalla sen selittää kokemus, kolmannesta en tiedä. Toistan itseäni, mutten ainakaan itse mitenkään etukäteen tajunnut miten raskasta on olla pikkulapsen kotivanhempi, varsinkin kun oli itkuinen ja huonosti nukkuva lapsi, jonka kanssa ei voinut juuri mitään sosialisoida. En olisi kyllä jaksanutkaan varmaan ja mä taas inhoan mammalaumoja. Paaaaljon kevyempää nyt töissä, vaikkei tuo mikään lepokoti edelleenkään ole.

MrM kirjoitti:Nää valtataisteluläpät on kyllä ihan käsittämättömiä.

Nimenomaan. Eikös lähtöolettama ole, että molemmat tekevät mitä lystäävät? Sitten jos haluttaisin kollektiivisesti tehdä jotain, niin asiasta voidaan neuvotella ja tarvittaessa ratkaista asia kolikolla, toisen kompensoinnilla tai ylipäätään millä tahansa muulla tavalla kuin riitelemällä ja 'taistelemalla'.

Muutenkin olettaisin, että toimivassa parisuhteessa molemmat haluavat pitää toisen hyödyt kokonaisuutena plussalla, jotta toinen ei lähde kävelemään. Näin ollen jokaisesta yksittäisestä nippelista ei tarvitse vääntää peistä.

Kottarainen kirjoitti:En halua aliarvioida raksa-duuni -komboa, mutta väitän, että mun pää hajoaisi nopeimmin kotiäitiyksinhuoltajan hommissa.

Aika monelle kyse on isosta elämänmuutoksesta ja muutama vuosi voi olla lyhyt aika sopeutua kun lasten kasvaminenkin aiheuttaa muutoksia. Nykyisin perheiden turvaverkotkin ovat usein niin ohuita ja kaukana, että 24/7 hoivaaminen voi käydä monelle raskaaksi.

Väitän kuitenkin kotihoidon muuttuvan varsin kevyeksi, jos vain hakee tarvittavan määrän tukea jä lähtee lasten kanssa liikenteeseen. Oleellista on päästä välillä lykkäämään lapset muiden hoitoon ja löytää lasten kanssa sellaista puuhaa, jossa saa jotain aikuiskontaktia.

Eka vauvavuosi voi olla poikkeus, mutta eihän vaikka koliikkipalsen hoitamisen vaihtoehtona yleensä ole töihin meneminen, joten siinä on vain purtava hammasta.

urpiainen kirjoitti:Tosin, kyllä mä olen sen verran vanhanaikainen, että mun mielestä avioitumisen pitäisi olla suhteellisen tarkkaan ja vakavasti punnittu päätös, eli aika lailla voisi kuitenkin ajatella olevan perusteita arvioida puolisokandidaatin parisuhteilutyyliä ennen liiton solmimista. Toki on samaan aikaan myönnettävä, että varmuutta asiasta lienee mahdotonta saada, ja tilastollisesti ja rationaalisesti ajatellen pieleenmeno lienee aika todennäköistä.

Mutta mä olen parantumaton romantikko: mun mielestä juuri tämä tietty irrationaalinen kierkegaardilainen hyppy, kaiken(?) likoon paneminen ilman edes urpilaistyylisiä total-return-swap-vakuuksia, tekee osaltaan juuri avioliitosta kauniin. Tällöin kysymys kai on, miten tällaiseen hulluun uhkayritykseen tulee suhtautua. Avioliiton luonnetta osallistensa (ja heidän asenteidensa) konstituoimana sosialisena konstruktiona kuvaa hyvin se, että tavallaan riskiaversiivinen rationalisti suhtautuu näin ollen avioliittoonsa juuri siten, että valmistautuu pitämään tiukasti puolensa - mutta juuri tämä lähtökohta saattaakin sitten muodostua itseään toteuttavaksi ennusteeksi ja johtaa avioliiton muuttumiseen taistelutantereeksi tai ainakin kilpa-areenaksi. Romantikko, joka ottaa riskin ja hylkää moisen egoistisen laskelmallisuuden ja lähtee liittoonsa avoimin sydämin petaa ainakin onnistumisen mahdollisuuden ollen kuin Juhani Tammisen high risk, high reward -rekrytointi.

Vanhaa kunnon urpiaista johon aikanaan rrrrrakastuin!

Toisaalta, en ole vieläkään naimisissa. Eikä taida olla urpiainenkaan.

sivustahuutaja kirjoitti:

Kottarainen kirjoitti:En halua aliarvioida raksa-duuni -komboa, mutta väitän, että mun pää hajoaisi nopeimmin kotiäitiyksinhuoltajan hommissa.

Aika monelle kyse on isosta elämänmuutoksesta ja muutama vuosi voi olla lyhyt aika sopeutua kun lasten kasvaminenkin aiheuttaa muutoksia. Nykyisin perheiden turvaverkotkin ovat usein niin ohuita ja kaukana, että 24/7 hoivaaminen voi käydä monelle raskaaksi.

Väitän kuitenkin kotihoidon muuttuvan varsin kevyeksi, jos vain hakee tarvittavan määrän tukea jä lähtee lasten kanssa liikenteeseen. Oleellista on päästä välillä lykkäämään lapset muiden hoitoon ja löytää lasten kanssa sellaista puuhaa, jossa saa jotain aikuiskontaktia.

Eka vauvavuosi voi olla poikkeus, mutta eihän vaikka koliikkipalsen hoitamisen vaihtoehtona yleensä ole töihin meneminen, joten siinä on vain purtava hammasta.

Mulla ei ole kokemusta "normi"kotiäitiydestä, vain alta 3-vuotiaan vatsakipuisen kotihoidosta. Rajoitti kummasti suunnitelmia. Ei ole järin nautinnollista lähteä liikkeelle kun lapsi huutaa, kipuilee ja ripuloi vuorotellen päivä toisensa jälkeen.

Olen varmaan huono verkostoitumaan muutenkin kun en edes viihdy useimpien ihmisten seurassa. Meillä päin valinnanvaraa ei juuri edes ollut, ei täällä ole lapsia eikä mulla ole ystäviä ihan naapurissa. Viikottaiset vierailut samassa tilanteessa olleen ystävän luona olivat kalliimpi kultaa, mutta eivät silti riittäviä.

Että siinäpähän tuli muutama vuosi purtua sitä hammasta ja ooteltua, että lapsi kasvaa ja tervehtyy. Mä olen niin helpottunut nykytilanteesta (vaikka allergia ei täysin ohi olekaan), etten enää ikinä lähde tohon leikkiin vaan nautin siitä, että meillä on viimein normaali elämä.

Kottarainen kirjoitti:Paraskin puhuja kun et edes lapsia halua(?) Luulisi sen perusteella että voisit sitten kuvitella mitä on olla pikkulapsen kotivanhempi, mutta väärin luultu siis.

Mulla on ihan hyvä kuva siitä, mitä on olla kotivanhempi. En siis edelleenkään ole sitä miksikään lepolomaksi sanomassa, vaikka jotkut naispuoliset kollegani ovat halunneet jäädä kotiin koska työelämä on raskasta. Mulla on myös hyvä kuva siitä, mitä on tehdä raksaa ja olla töissä samaan aikaan. Jälkimmäiseen minua ei saisi pakotettua millään. Jonkun toisen preferenssit voivat olla toisenlaisia eikä omasta terveysongelmaisesta lapsesta ehkä saa parasta kuvaa siitä mitä se normikotiäitiys sitten on.

Laupias taivas kun oli iso rasitus käydä parturissa.
Ensinnäkin täytyi ensin peseytyä eka kertaa liioittelematta neljään tai viiteen viikkoon! Sitten etsiä puhtaita vaatteita! Trimmata naamakarvojakin etteivät niistä huomauta! Sitten afroa tai karvalakkia muistuttavan pehkon kanssa mennä parturin ihmeteltäväksi! Tietenkin tukevassa kännissä, parturihan on yhtä pelottava paikka kuin hammaslääkäri! Lisäksi olin unohtanut pankkikorttini kotiin! Joten omasta aloitteesta jätin kelloni pantiksi sille huoralle ja kävin hakee kotoa piirongin päältä! Täällä Varkaudessa tosin vain kadun yli matkaa. Tulipa taas tehtyä kumma vaikutus! Tosin näin valaistunutta se ei haittaa!

Gat kirjoitti:Ensinnäkin täytyi ensin peseytyä eka kertaa liioittelematta neljään tai viiteen viikkoon! Sitten etsiä puhtaita vaatteita!

Oot säkin luonnonsuojelija, eksterminoit kokonaisia eliöyhteiskuntia sellaisten triviaalien asioiden kuin hygienia takia.