Miten teillä sovitaan riidat??

[urpiainen]

(Vuorossa urpiaisen ylikasvanut jouluevankeliumi)

Oho. Aika järkyttävä keskustelu. Kuten Turbohaltijankin, myös minun on vaikea uskoa, että tässä puhutaan aikuisten ihmisten parisuhteista eikä aikuista leikkivien lasten temppuiluista.

Olin naiivisti kuvitellut, että kiukuttelut, huutamiset, mököttämiset jne. eivät kuuluisi suhteellisen tasapainoisten aikuisten ongelmanratkaisuarsenaaliin. Luulisi olevan aika selvää, että ongelmista kannattaa keskustella - ja pyrkiä ratkaisemaan rauhallisesti ja järkevästi (niin, minua on toisinaan syytetty epäromanttiseksi rationalistiksi). No ehkä tuon äkillisen leimahtamisen ja huutamisen vielä jotenkin ymmärtää, vaikka en itse sellaista harrastavan kanssa haluaisikaan edes koettaa parisuhdetta rakentaa.

Mutta tuo täälläkin mainittu lapsekas kiukuttelu sekä mököttäminen ja loukkaantuminen, joka laukeaa vain kuin toinen on aikansa hyvitellyt, kuulostaa kyllä todella kamalalta. En kyllä kykenisi suhtautumaan noin lapsellisesti käyttäytyvään kumppaniehdokkaaseen kuin, no, lapsena. Ja se taas tekisi kahden tasa-arvoisen aikuisen parisuhteen rakentamisen mahdottomaksi.

Lapsellisuuden lisäksi minusta loukkaantuva ja hyvittelyä kaipaava kiukuttelija tuo parisuhteeseen tasa-arvon tuhoavan valtapelin. Mökötys-loukkaantumiseen turvautuminen kun merkitsee aina sitä, että loukkaantuja ei pyri ratkaisemaan ongelmia yhdessä kumppanin kanssa vaan rankaisee tätä väärästä käytöksestä, ja hyvän koirakoulutuksen hengessä opettaa syntiä tehnyttä uusille tavoille. Aika erikoinen valta-asetelma. Ainakin minun olisi mahdotonta heittäytyä täysillä parisuhteeseen jos en voisi todella luottaa siihen, että jos/kun matkaan tulee mutkia, ne pyritään selvittämään järkevästi yhdessä: Jos kumppani on pikemminkin loukkaantuja/mököttäjä- kuin keskustelijatyyppiä, pakottaa tällainen kumppani toisen pelaamaan pelejä ja miettimään ovelia strategioita siitä, miten asioita voi ottaa esille jne. Aika kaukana ihanteellisesta parisuhteesta, sanoisin.

Tai ehkä tässä on jokin kulttuuriero. Keskustelin näistä asioista aikanaan paljonkin kämppäkaverini kanssa, joka oli oikea hurmaavan latinorakastajan arkkityyppi kaikessa Välimerellisessä charmissaan. Hänen tyttöystävänsä taas olivat tyypillisesti erittäin kauniita (ja lapsellisia) prinsessakompleksisia drama-queen diivoja, jotka olivat mestareita tässä loukkaantumisen ja kiukuttelun jalossa taidossa. Aivan sietämättömiä tyyppejä minun mielestäni siis.

Kun ihmettelin, miten kaverini pystyi elämään tällaisten kiukuttelijoiden kanssa, hän vetosi siihen, että minulla on pohjoismaalaisena aivan vääristynyt kuva naisista ja parisuhteista. Ei hänen mukaansa naisen kanssa ole tarkoituskaan rakentaa tasaveroista parisuhdetta, he kun ovat irrationaalisia ja lapsellisia kiukuttelijoita. Tästä seuraa se, että heitä pitää kohdella kuin lapsia: Imarrella ja hyvitellä, esittää katuvaa jne. Kun tämän pelin pelaa tarpeeksi hyvin, niin naisen voi pitää tyytyväisenä. Älyllisesti tasaveroista seuraa saa sitten miespuolisista ystävistä.

Minusta tämän ystäväni suhtautuminen naisiin ja parisuhteisiin oli jotain aivan karmeaa (vai olinko vain kateellinen niistä kaunotar-tyttöystävistä, joiden mielestä minä oli tylsä ja epäromanttinen...). Saattoipa tämä olla jopa yksi syy siihen, miksi halusin palata Suomeen, järkevien ja rationaalisten sekä ennen kaikkea tasa-arvoisten ihmissuhdepelejä kaihtavien naisten ja miesten maahan, jossa ystäväni edustamaa ajattelua vieroksutaan. Tai niin haluan uskoa. Tässä kohtaa täytyykin oikein kiittää Vaolaa, Annaa, Keikausta ja FagHagiä: Juuri kun Kityn liiallinen lukeminen oli saanut uskoni suomalaiseen rationalismiin horjumaan, toitte ihanilla puheenvuoroillanne toivon takaisin sydämeeni.

No niin, tähän loppui urpiaisen ylipitkä joulusatu. Hyvää lomaa kaikille!

[Exsat]

1) Riita. Sanotaan paljon mitä ei tarkoiteta.
2) Eristäytyminen eri huoneisiin ja molemmat lupaavat itselleen pakata tavaransa heti huomenna.
3) Keskustellaan aiheesta rauhoittumisen jälkeen.
joko takaisin kohtaan 1) tai vaihtoehtoisesti
4) Pyydellään anteeksi, selitellään, lupaillaan perättömiä.

[Turbohaltija]

Sinun rationaalisuutesi on viehättävää. Hyvää lomaa myös sinulle!

[nypari]

täyttä asiaa

Sana rationaalinen kuulostaa ajattelumallisi kohdalla ehkä hieman tylsältä, tosikkomaiselta. Ehkä aikuismainen tai kypsä olisivat parempia sanoja, koska minäkään en ole koskaan ymmärtänyt vähiten väärieni mököttämistä - juuri mainitsemaasi 'Maija muutta maalle' kirjoista imettyä prinsessakulttia. Tai mistä minä tiedän mistä se on lähtöisin, voisiko joku kertoa?

Mököttäminen kun on käsittääkseni hyvin naismainen piirre. Se on ennen kaikkea reiluuden puutetta ja kieron valtapelin aloittamista. Pelin, jossa ei ole moraalisia voittajia, on vain pelaajia.

Ei kiitos mököttäjää tännekään!

[Ann]

Mökötys on itsensä kokoamista. Yleensä mököttäjä tietää tulleensa umpikujaan ja olleensa väärässä. Se on semmonen aikalisä, jonka aikana mietitään, että miten tähän tultiin.

Ei oo niin vakavaa.

[nypari]

Mökötys on itsensä kokoamista. Yleensä mököttäjä tietää tulleensa umpikujaan ja olleensa väärässä. Se on semmonen aikalisä, jonka aikana mietitään, että miten tähän tultiin.

Ei oo niin vakavaa.

Ei vakavaa useinkaan, mutta epäreilua varsinkin, jos toinen ei moista harrasta. Kertomasi on kuitenkin usein vain mököttäjän näkökulma asiaan, eikä mökötys näyttäydy sen "uhrille" samalla lailla. Koska mökötyksestä puuttuu avoimuus ja siihen liittyy väärintulkinnan mahdollisuus, ei sitä voi pelkästään aikalisänäkään ajatella.

[Elppis]

Nyt mä kerron miehille salaisuuden naisista:

Mökötys = Säälinetsintää. Siinä vaiheessa kun mököttää, ei osaa enää sanoin tapella, vaan käyttää hyväkseen toisen empaattisuutta. Näin mä ainakin koen sen jos mökötän... "Älä nyt mökötä... mä oon pahoillani" = HAH! Kiikissä sucker.

[Ann]

Kertomasi on kuitenkin usein vain mököttäjän näkökulma asiaan, eikä mökötys näyttäydy sen "uhrille" samalla lailla. Koska mökötyksestä puuttuu avoimuus ja siihen liittyy väärintulkinnan mahdollisuus, ei sitä voi pelkästään aikalisänäkään ajatella.

No nyt tiedät. Riitatilanteessa on toki hirmuisenkamalanvaikeaa asettua toisen asemaan(jos sitä nyt edes harrastaa olleskaan), mutta just sen takia näistä asioista olis ihan kiva jutella sen aikalisän jälkeen, kun molemmat ovat rauhoittuneet.

Toiset vetää asiat enempi tunteella, vaikka tahtoisivat käsitellä isot asiat järjellä. Tässä välissä tulee se mökötyksen paikka.

[nypari]

Tunnettahan pitääkin olla ja räiskyä saa. Hyssyttely on perseestä. Mutta mököttäminen, no toisaalta onhan se söpöäkin, jos se ei liian kauan kestä. Näkökulmani olikin urpiaisen mainitsema valtapeli, jota käsittääkseni moni mökötyksen nimissä pelaa.

[Bigmama]

Mä en mökötä säälin keruun takia, vaan sen takia että kerään voimia puukottamiseen tai sitten vain jupisen manauksia mielessäni. Mulle ei tartte puhua mitään kun mökötän

[Geetzu]

Meitsi veti mitättömän pienestä asiasta herneet nenään ja hormoonihirviötär antoi paukkua niin että naapurin likka kävi seuraavana aamuna kysymässä onko kaikki ok...

Tähän vielä lisäys: enhän mä nyt muuten ku raskaana ollessani tämmöistä! Ei mut ihan totta, kyllä kropassa tuntuu jylläävän välillä ihan erilaiset voimat mihin itse kykenee vaikuttamaan. Mököttämisessä oon myöskin ihan ansioutunut, mutta pyrin hoitamaan sen niin, että katoan. Lähden vaikkapa kiskalle hakemaan suklaapatukkaa ja pysähdyn kattelemaan lähipuun oravapariskuntaa (eilen). Kotiin palatessa miehen ilme on yleensä semmonen kysyvä "menikö Se ohi jo?", käyn halaamassa ja hommat jatkuu painollaan. Joskus tuntuu, että me keskustellaan asioista liikaakin, kaikki pitää selvittää, ettei vaaaaan juttu pääse kasvamaan isoksi ja liian häiritseväksi. Joskus se selvitystyö vituttaa ja tuolloin on parempi jommankumman vaan kadota ulkoilmaa haisuttelemaan. Vitutukselle ja kiukulle kun ei aina tosiaankaan ole mitään syytä.

[Bigmama]

^ komps

[Edith]

Tää ei liity sinänsä tähän, mut mä olen oikeesti aina luullut, että vaan miehet mököttää. (Tarkkailuaineistona 22 vuoden asuminen eräiden parisuhteessa elävien ihmisten nurkissa.) Mutta Kity avartaa!

[tuike]

Minä nalkutan, mökötän, luovutan ja unohdan -vain jatkaakseni (tai aloittaakseni alusta) parin päivän päästä samasta aiheesta. Ikuinen oravanpyörä...
Patoutumia?

[Elukka]

Nyt mä kerron miehille salaisuuden naisista:

Mökötys = Säälinetsintää. Siinä vaiheessa kun mököttää, ei osaa enää sanoin tapella, vaan käyttää hyväkseen toisen empaattisuutta. Näin mä ainakin koen sen jos mökötän... "Älä nyt mökötä... mä oon pahoillani" = HAH! Kiikissä sucker.

Hmm. No mä nyt en ole nainen, mutta:
Kyllä mulla ainakin toi mököttäminen liittyy siihen, että
"Emmä Xittu jaksa tota vänkäämistä nyt!"
Tolla yhdellä kun on ikävä tapa inttää ja inttää, kunnes saa haluamansa vastauksen. Jos itteä ottaa ankarasti päähän eikä ollenkaan jaksais alkaa asiasta vääntämään, niin ei siinä oikein muutakaan voi kun ruveta möksäämään.

[Keikaus]

Jatkan vielä edelliseen vastaukseeni liittyen.

Me olemme poikaystäväni siinä mielessä erilaisia riidan selvittäjiä, että minä saatan tiukoissa tilanteissa yrittää ottaa etäisyyttä ongelmiin ja keventää tunnelmaa esim. vitsailemalla tms. Kun tunnelma on hieman rentoutunut on mun (ja tietty toivon mukaan toisenkin osapuolen) helpompi sitten taas ratkoa, ja ylpeys ja jääräpäisyys eivät enää torpedoi samalla lailla keskusteluita. Esim. siskoni kanssa lähes aina selvitetään riidat näin, ja toimii oikein hyvin.

Ja poikaystäväni... No, hän taas on sellainen, joka ei voi kertakaikkiaan sietää minkään sortin kevennysyrityksiä silloin kun on tilanne päällä. Vitsailu vaan vituttaa häntä enemmän. Kun taas mua vituttaa se kun hölmölle käytökselle ei voi edes yrittää nauraa.

Noin se joskus menee.

Muakin kyllä rupeaa usein naurattamaan riitatilanteissa ellei kyse ole jostain aivan kuolemanvakavasta asiasta. Kevennän myös usein riitatilanteita ihan vain estääkseni tilannetta luisumasta hirveisiin, pelottaviin sfääreihin.

Tuli taas mieleeni yönmusta. Meillä oli minun Pariisin vierailun toisena iltana jo niin hirveä riita, että ajattelin, että tuon miehen kanssa en sitoudu mihinkään. Yönmusta oli suuttuessaan tosi sadistinen. Toisaalta riidanaihe, joka oli kyllä minusta lähtöisin, oli todella lapsellinen. Siksi toivonkin, että kumppanini olisi hiukan minua kypsempi edes joskus niin että pystyisi tarkastelemaan tilannetta ihan järkevän viileästi ensin.

[Angita]

Tulipa tässä mieleen semmottinen ihana sana kuin "anteeksi". Anteeksipyyntö turhasta tuittuilusta on poikaa. Se joka on aloittanut riidan tekee yleensä aloitteen, mutta kumpi tahansa voi oikeastaan tehdä sen. Hyviin tapoihin kuuluu, että toinenkin pyytää heti perään anteeksi käytöstään tai loukkaavia sanojaan vaikka kyse olisikin väärinymmärryksestä. Ja sitten pusutellaan ja halitaan. Jälkeenpäin yritetään keskustella asiasta tyynesti ja rauhallisesti.

[Strange-Bob]

Haluaisin sopia riidat tunteettomasti. Niin, ettei mikään järkeen tukeutumaton vaikuta lopputulokseen negatiivisesti eikä ylenmääräisen ihanteellisesti omia todellisia tunteita syyttä mukailematta.

Rehellisesti ja toista kunnioittaen. "En mä tarkottanu" tuskin ainakaan vahvistaa yhtäkään suhdetta pidemmän päälle.