^^ (Urpsulle) ovatko nuo tuntemasi yli-sensitiiviset yliopistopiirit mahdollisesti sieltä Castron alueelta (palstalta tuttu (TM))?
Kauppakeskuksethan eivät tietty ole saatanasta vaan ne ovat nykyisessä keskiluokalle annetussa viitekehyksessä mitä sopivimpia paikkoja suorittaa sen kokoisia päätöksiä joihin meillä on mahdollisuuksia. Oikeita koko kansan olohuoneita, joissa silloin tällöin juhlapyhien aikaan koetamme sitten sietää sitä sukulaispoika didleytä, joka koettaa pahoittaa kaikkien mielet. Ja sitä muka viisasta yliopistohemmopikkuserkkua, joka teeskentelee ettei tykkää olla siellä.
Mutta kun liikutaan sekä joulussa että joulun kaupallistamisessa aihealueina niin sen verran on todettava, että joskus joululla myyminen tökkii. Onneksi se yleensä menee pian ohi.
^ (Nowalle) aika vähän noita tuon tyylin "ilon" vihjauksia suomalaisissa joululauluissa on.
Viimeksi muokannut exPertti, 19.12.2013 15:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vielä about puoltoista sivua pitäis naputella ennen työn ikeestä vapahtautumista. Fiiwis on aika lailla ettei oikein jaksais keskittyä, illalle luvassa kemut ja aamulla lähtö, töttöröö.
Eiköhän tuo happy holidays oo aika lailla normi kaikissa englantia puhuvissa yhteisöissä, joissa ei ole oletuksena että kaikki viettävät joulua, kuten Suomessa.
exPertti kirjoitti:Kauppakeskuksethan eivät tietty ole saatanasta vaan...
Näin Espoolaisena minä luonnollisesti tykkään kauppakeskuksista, mutta lähinnä ilmastollisista ja liikennepoliittisista syistä. Olisihan se tunnelmallisempaa kierrellä pikku putiikkeja jossain vanhan kaupungin kapeilla ja mutkittelevilla kaduilla illan hämärtyessä yli 25C:n lämpötilassa ennen ravintolan terassille istahtamista, mutta kun tämä Suomen ilmasto on mitä on eli inhimillistä säätä on 5-7 viikkoa vuodessa, niin onhan se mukavampi hurauttaa autolla kotiovelta ilmaiseen ja lämpimään kauppakeskuksen kellariparkkiin ja nousta kiertelemään kauppoja mukavasti paitasillaan kovimmillakin talvipakkasilla kuin körötellä lähes tunti bussilla helsingin keskustaan ja hikoilla liikkeissä toppatakissa.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
exPertti kirjoitti:Kauppakeskuksethan eivät tietty ole saatanasta vaan...
Näin Espoolaisena minä luonnollisesti tykkään kauppakeskuksista, mutta lähinnä ilmastollisista ja liikennepoliittisista syistä. Olisihan se tunnelmallisempaa kierrellä pikku putiikkeja jossain vanhan kaupungin kapeilla ja mutkittelevilla kaduilla illan hämärtyessä yli 25C:n lämpötilassa ennen ravintolan terassille istahtamista, mutta kun tämä Suomen ilmasto on mitä on eli inhimillistä säätä on 5-7 viikkoa vuodessa, niin onhan se mukavampi hurauttaa autolla kotiovelta ilmaiseen ja lämpimään kauppakeskuksen kellariparkkiin ja nousta kiertelemään kauppoja mukavasti paitasillaan kovimmillakin talvipakkasilla kuin körötellä lähes tunti bussilla helsingin keskustaan ja hikoilla liikkeissä toppatakissa.
Jotakuinkin tässä tuli kerrattua ne vahvat pointit. Varsinkin kun lisäät yhtälöön lapsikatraan vaatekuormineen.
exPertti kirjoitti:Kauppakeskuksethan eivät tietty ole saatanasta vaan...
Näin Espoolaisena minä luonnollisesti tykkään kauppakeskuksista, mutta lähinnä ilmastollisista ja liikennepoliittisista syistä. Olisihan se tunnelmallisempaa kierrellä pikku putiikkeja jossain vanhan kaupungin kapeilla ja mutkittelevilla kaduilla illan hämärtyessä yli 25C:n lämpötilassa ennen ravintolan terassille istahtamista, mutta kun tämä Suomen ilmasto on mitä on eli inhimillistä säätä on 5-7 viikkoa vuodessa, niin onhan se mukavampi hurauttaa autolla kotiovelta ilmaiseen ja lämpimään kauppakeskuksen kellariparkkiin ja nousta kiertelemään kauppoja mukavasti paitasillaan kovimmillakin talvipakkasilla kuin körötellä lähes tunti bussilla helsingin keskustaan ja hikoilla liikkeissä toppatakissa.
Nyt sä vaan lisäsit agendalle lisää sielunvihollisen katalimpien juonten ilmentymiä!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Olipas viihdyttävä viikonpäiväketju! Samoin tuo eilinen, kiitos.
Minua eivät joulurallatukset häiritse (kävin jopa yhteislaulamassa niitä pari viikkoa sitten, kun joulukuusi sytytettiin - oli hiano spektaakkeli), kunhan eivät soi liian lujalla puodeissa.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
'Työpaikan pikkujoulut etenee osotetusti vain 40 ja 80% glögiin, vein oman 8+Stroh pois kun ei maistunut? Ihme selityksiä vaikka Viru Valge on myös 80 koska sitä otettiin pohjalle ja niin edelleen..
mutta siirrytään ravintolatiloihin kymmenen askelta ihan kiva kun ei tarvi bariin suunnistaa kun vieressä, pääsee kaikki ne jotka ei raskaana tai autolla suoraan asiaan..
kovasti tuntuu olevan hauskaa huolimatta etten bandannan sisältänyttä Strohia pitänytkään pöydässä kauempaa..
Täytyy mennä jatkamaan ja katsomaan miten on asenteet toisilla työläisillä?? Se la vie..
Stockalla tänään oikein yritin kuunnella niitä piilotettuja jeesusviestejä, mutta soittivat penteleet pelkkiä geneerisiä rallatuksia, joissa ei edes laulettu mitään!
Tähän ehkä vielä sopii juttu, jonka laitoin unkarilaisille ystävillemme, he kun rakastavat Suomea, talvea (vaikka eivät ole täälä talvella olleet) ja suomalaista metallimusiikkia: Some cheery Finnish Christmas carols!.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein