exsu kirjoitti:Mun alkuperäinen on myönnetty 2000 ja uudempi 2009, siinä välissä ei voimassaolopvm muuttunut. Mutta voihan olla, että teidän harmaiden pantterien kohdalla jo joku lakipykälä on ehtinyt muuttumaan.
Nainenhan vittuilee!!1
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Googlaamalla tämäkin sitten selvisi. Tämän vuoden alussa tulleen lakimuutoksen perusteella kaikki nykyiset ajokortit ovat voimassa korkeintaan 18.1.2033 asti, vaikka kortissa (kuten vanhassa kortissani) muuta lukisikin. Uusi korttini vain toteaa tämän eksplisiittisetsi. Kokonaan uudet kortit, uudet ajokorttiluokan muutokset ja vuoden 2033 jälkeen uusitut kortit ovat aina määräaikaisia (2-15) vuotta, mutta määräaikaisuuden uusimiseen ei tarvita lääkärintarkastusta kuin 70 vuotta täyttäneillä (AB-kortit).
Trafi kirjoitti:Ajokorttilain voimaantulo muutti myös vanhojen ajokorttien voimassaoloaikaa. Nykyinen ajokortti on voimassa enintään 18.1.2033 asti, vaikka siihen olisi merkitty myöhäisempi aika.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
NuoriDaavid kirjoitti:Mitähän hyötyä siitä kortin uusittamisesta viidentoista vuoden välein on? Jos siihen ei liity minkäänlaista ajokuntoisuuden tarkastusta.
Pysyy kuva tunnistettavana.
Baby, we should hit the south of France
So you could run around without them pants.
NuoriDaavid kirjoitti:Mitähän hyötyä siitä kortin uusittamisesta viidentoista vuoden välein on? Jos siihen ei liity minkäänlaista ajokuntoisuuden tarkastusta.
Uusi entistä huonompi eurooppalaisen lainsäädännön yhtenäistämiseen liittyvä standardi. Onhan tästä uutisoitu lakimuutoksen aikoihin.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Diddley Bow kirjoitti:Eniten mua tossa kortissa vituttaa se, että väkisin toimittivat tollasta järkyttävän kokoista muoviläpyskää joka ei voi pysyä kunnossa missään muualla kuin kassakaapissa. Vanhan pahvisen pesin vahingossa pesukoneessa
Johan tuota ajokorttia on joutunut vaihtamaan muutamaan otteeseen tuon läpyskän jälkeen. Kortti vaihtui pieneksi, kun piti käydä hakemassa BE-kortti, silloin kun sen lakimuutoksen aikaan sai ilmaiseksi. Sekään ei ole kelvannut euroopassa kohta 15 vuoteen, joten sen ensimmäisen pikkukortin joutui vaihtamaan muutaman vuoden jälkeen modernimpaan versioon, missä on ajoneuvoluokkien kuvat kääntöpuolella.
Tälläisillä pikkuseikoilla ei sinänsä liene merkitystä DB:n tapauksessa, kun rikkinäinen kortti ei kelpaa suomessakaan. Vähän kuin kortitta ajelisi.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Vagabondo kirjoitti:Tälläisillä pikkuseikoilla ei sinänsä liene merkitystä DB:n tapauksessa, kun rikkinäinen kortti ei kelpaa suomessakaan. Vähän kuin kortitta ajelisi.
Vagabondo kirjoitti:Tälläisillä pikkuseikoilla ei sinänsä liene merkitystä DB:n tapauksessa, kun rikkinäinen kortti ei kelpaa suomessakaan. Vähän kuin kortitta ajelisi.
Hyvin tuo iso läpyskäni on kelvannut sinivatsoille vaikka siitä uupuu kymmenesosa.
Jos koira saa allergisen reaktion punkkipannasta, ja pahimmillaan joudutaan viemään nesteytykseen eläinlääkäriin, kuka maksaa viulut? Voiko pannan palauttaa apteekkiin ja vaatia rahat takaisin, apteekki tapelkoot valmistajan kanssa?
Vesper kirjoitti:Jos koira saa allergisen reaktion punkkipannasta, ja pahimmillaan joudutaan viemään nesteytykseen eläinlääkäriin, kuka maksaa viulut? Voiko pannan palauttaa apteekkiin ja vaatia rahat takaisin, apteekki tapelkoot valmistajan kanssa?
Lukiko käyttöohjeessa että voi aiheuttaa allergisen reaktion? Jos lukee niin epäilen että sitä on aika heikoilla reklamaation kanssa. Jos ei niin sitten sitä on valmistajan kanssa musta aika vahvoilla korvausvaatimusten suhteen.
Onko koira nyt okei?
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Ostin viinikaapin. Tuollasen pienen, 12 pullon. Siellä on nyt 8 pulloa, ja en saa sitä jäähtymään alle 13 asteen millään. Yhteentoista pitäis mennä. Voiko se olla vika vai onko se vaan todella hidas? Usemman vuorokauden se oli siis 20 ja 15 välillä, tänään tipahti tuonne 13:sta.
Baby, we should hit the south of France
So you could run around without them pants.
exsu kirjoitti:Ostin viinikaapin. Tuollasen pienen, 12 pullon. Siellä on nyt 8 pulloa, ja en saa sitä jäähtymään alle 13 asteen millään. Yhteentoista pitäis mennä. Voiko se olla vika vai onko se vaan todella hidas? Usemman vuorokauden se oli siis 20 ja 15 välillä, tänään tipahti tuonne 13:sta.
Vaikuttaa siltä että vehkeen jäähdytyselementin teho ei ole mitoitettu laitteen kapasiteettiin nähden riittäväksi, ellet pidä sitä jossain tavallista lämpimämmässä paikassa. Toisaalta eipä niitä yleensä ole tuollaisiin asteisiin tarkoitettukaan, enkä itse ainakaan ymmärrä miksi kukaan herpaderpaderp jäähdyttää viinikaappia 11 asteeseen: punkut on noissa asteissa täysin pilalla ja valkoviinejä ja skumppia ajatellen tuo lämpö on käytännössä sama kuin mitä se olisi jääkaapin ylähyllyllä tai ovessa.
Oma viinikaappi on sisällöstä ja vuodenajasta riippuen asetettu joko 17 tai 18 asteeseen. Toimii.
It's 106 miles to Chicago, we've got a full tank of gas, half a pack of cigarettes, it's dark... and we're wearing sunglasses.
-Hit it.
Se on siis säilytyspaikka, ei vain jäähdytys. Sieltä menee pullo jääkaappiin, kun on tarkoitus käyttää, mutta en mä voi niitä kaikkia jääkaapissa pitää jatkuvasti. Jääkaapissa on pari valmiina yllättäviä käyttötilanteita varten.
Baby, we should hit the south of France
So you could run around without them pants.