Suvinen kirjoitti:Hyppään Daven kelkkaan tässä, koska näen toisin kuin nämä muut että Davem ongelma ei ole lepsuilu (??!!!??) vaan ihan se alko. Hiukan vanhanaikaista kuvitella, että kaikki alkoholistit olisivat jotain tutisevia rapajuoppoja, joille ainoa apu on AA/Jeesus/pakkohoito. On ällistyttävää, kuinka Suomessa edelleen suhtaudutaan överikänneihin kuin ne jotenkin kuuluisivat asiaan. Musta on aika päivänselvää, että jos juomista ei pysty lopettamaan on alkoholisti - oli sitten kyse yhdestä kerrasta tai joka illasta. Alkoholistin syyttäminen selkärangan puutteesta tuntuu vähän samalta kuin käskisi masentunutta ryhdistäytymään ja lähtemään lenkille, jotta piristyisi.
Totta on, että alholistin olisi viisainta jättää alko kokonaan - ajatellaan vaikka, että alkoholisti on ikäänkuin allerginen alkoholille, eli pienikin määrä on vahingollista. Silti näitä toimintakykyisiä alkoholisteja on tässä maassa pilvin pimein, veikkaisin että viikonloppuisin kuppiloiden asiakkaista valtaosa. Näiden alkkisten suurin ongelma ei ole se, että juominen vie työkyvyn, terveyden tai pistäisi nyrkit heilumaan, vaan se että kaatamisen alettua juodaan kunnes tiputaan. Puuttuu se sietokyvyn tunnistamisen sensori, kai. Jos on olemassa pilleri joka ratkaisee tämän niin sanon että halleluja.
Oma ukkoni jätti alkon lähes vuosi sitten painittuaan aivan vastaavanlaisten ongelmien kanssa koko aikuisikänsä, ja muksun tultua kuvioihin ei mulla enää ymmärrys riittänyt. Onneksi ukko näki ongelman itsekin, ja koska tiedossa ei ollut muuta ratkaisua kuin täysraittius oli se ainoa ratkaisu. Silti mies on aika ajoin todennut, että täytynee vielä kerran kokeilla se tie joskus. Täysraittiin elämä kun on joskus vähän haastavaa tässä maassa, semminkin kun se on tappanut miehen seuraelämän lähes kokonaan. Eikä ne sen kaverit ole mitään rapajuoppoja, vaan tavallisia ihmisiä, jotka enimmäkseen kuitenkin tapaavat vapaa-ajallaan saunailloissa/baareissa/juhlissa tms., joihin mies jaksaa aika harvoin raahautua, kun ei jaksa juomattomuuttaan selitellä eikä jaksa selvinpäin katsella humalaisia.
Itselleni miehen juominen ei ollut ongelma ennen muksua, eikä se olisi ongelma nytkään jos joka kerta ei tarvitsisi huolehtia, että hukkaako se tällä kertaa pankkikortin, kotiavaimet, puhelimen vaiko kaikki ja montako kaveriaan se nyt suututti vittuilullaan ja kuinka kipeä se on pari seuraavaa päivää ja mitä sanon muksulle kun isi taas nukahti suihkun lattialle. Mua ei lainkaan haittaisi jos se joskus lähtisi juhlimaan, ottaisi muutaman oluen ja palaisi ehjänä ja pikkuhumalassa kotiin joskus yöllä, enkä lähtisi sitä syyttelemään kuinka se "haluaa sekä syödä kakun ja säästää sen". Eihän sekään mua syytä sellaisesta, kun muutaman kerran vuodessa irtaudun viihteelle.
No joo, mun mies on alkoholisti. Ikinä ei työpäivä juomisen takia jättänyt, mutta vapaa-aikana meno oli kyl sit ihan eri. Ei ole kohta viiteen vuoteen juonut, muutamaa tarjottua paukkua lukuunottamatta. Ja kyllä täälläkin sosiaalinen elämä on kovasti hiljentynyt, kuulemma ei ole keskusteltavaa muiden ihmisten kanssa, eikä jaksa kuunnella samoja juttuja kymmenettä kertaa kun porukan alkoholitaso veressä nousee. Ymmärrän hyvin kyl, toisaalta. Meissä tosin se ero miehen kanssa, että mä olen aina viihtynyt selvinkin päin baareissa, muiden juominen ei haittaa mua. Mutta nykyään ei tarvitse selitellä juomattomuuttaan, se aika on ohitse. Päin vastoin, selkään tulee taputtelua siitä, että vieläkin on juomatta. Opetteluahan se vaatii, olla eritavalla sosiaalinen.
Meillä mies kokee, ettei aio luvatakaan loppu elämän selvistelystä. On itse asiassa toiminut niin, että "tuplaa" aina juomattomuutensa. Ensin vuosi, sitten kaksi, nyt tosin miettii ensi kesää, mut sen tuntien sit taas laskee muutama vuoden eteenpäin. Tavallaan helpompaa olla kun ei lupaa mitään ehdotonta.