Kreitsu kirjoitti:Kenenkään elämällä ei oikeastaan ole mitään merkitystä.
NuoriDaavid kirjoitti:On totta, että elämä on täysin merkityksetöntä
Missä ihmeen sokeassa rinnakkaisuniversumissa te oikein elätte? Ainakin minä suunnistan koko ajan olemuksellisesti nimenomaan merkitysten ja niiden välisten käsitteellisten suhteiden muodostamassa merkitysten, perusteiden ja päämäärien, arvojen ja välineiden, avaruudessa. Voisin jopa väittää, että ei edes ole olemassa käsitteistä ja siten merkityksistä riisuttua kokemusta tai havaintoa, vaan koko ajan olemme sidottuja merkityksiin ja niiden suhteisiin. Pystymme käsittelemään jotain asiaa vasta, kun olemme antaneet sille käsitteellisen merkityksen. Asia on siis aivan päinvastoin kuin esitätte: merkityksetön oleminen ei ole meille edes mahdollista.
Se on toki totta, että ei ole olemassa jotain elämän ulkopuolista korkeampaa merkityksen antajaa. Mutta on se nyt vähän ankeata, että jos elämän merkityksellisyydestä joutuukin itse ottamaan vastuun, eikä sitä annakaan valmiina joku sulo taivainen, niin sitten lyödään hanskat tiskiin ja maristaan siitä, ettei merkityksiä ole. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että ei oikein voi kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi, jos ei teini-iässä käy läpi kliseisen yksinkertaisen tulkinnan Nietzsche-vaihetta (toki, kuten Crowbarista näimme, ei sekään ole oikein terveellistä, jos tämä vaihe jää päälle aikuisuuteen asti): on kertakaikkiaan ymmärrettävä hylätä (tyypillisesti uskonnollinen) orjamoraali, joka haluaa ulkopuolisen tahon antavan elämälle ja toimille merkityksen, ja astuttava moraaliseen aikuisuuteen todellisena toimijana, joka ei odota merkityksellisyyttä muilta vaan on itse merkityksellisyyttä luova aikuinen.
