Kotimaisen elokuvan kunnianhetket
Kotimaisen elokuvan kunnianhetket
No niin palstan punkkua lipittelevät intellektuellit, kertokaa tämmöiselle heroic bloodshedin ja isotissipornon katselijalle kumpi on kovempi saavutus eli kumman pystin ohjaajalleen tuonut elokuva kannattaisi katsoa?
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Kotimaisen elokuvan kunnianhetket
Menkka-pornoa!? Yyyhhhh.....Bluntly kirjoitti:No niin palstan punkkua lipittelevät intellektuellit, kertokaa tämmöiselle heroic bloodshedin ja isotissipornon katselijalle...
Mitä tässä nyt siis kysytään? No, siitä riippumatta, oikeat vastaukset ovat:
1. Se, että suomalainen Donner oli tuottamassa (vieraskielisen elokuvan) Oscar-voittajaa, on tavattoman kova saavutus. Mutta niin Kaurismäen Louis Delluc -palkintokin. Oscar on ainakin suurelle yleisölle ihan omasa luokassaan, toisaalta sama suuri yleisö kai tuppaa arvostamaan ohjaajapalkintoja enemmän kuin tuottajan panosta. Tasapeli.
2. Kummatkin kannattaa katsoa. Bergmanin Fanny ja Alexander, jonka palkinnon Donner siis sai, on keskeinen elokuvataideteos, toisin kuin Le Havre. Jos valitset vain yhden, ota F & A.
3. Jos et ole Kaurismäkeä ihmeemmin harrastanut, niin ehkä Le Havre ei ole paras aloituspaikka. Minusta se ei ole Kaurismäen parhaimmistoa, vaikka onhan siinä aivan tavattoman kauniita kuvia. Aloita vaikka linjalta Varjoja paratiisissa, Tulitikkutehtaan tyttö, Kauas pilvet karkaavat tai Mies vailla menneisyyttä. Tai laajenna kaurismäkeläisyyttä koskemaan myös isoveli Mika ja täräytä Arvottomat tai vaikka, hitto soikoon, Zombie ja kummitusjuna (joka sopii tähän merkkipaalutematiikkaan sitäkin kautta, että melkoinen metodinäyttelijä Silu Seppälä palkittiin San Sebastianissa suorituksestaan Euroopan parhaan miesnäyttelijän pystillä).
4. Donnerin (ohjaajana/näyttelijänä) tuotantoa tunnen kovin huonosti, mutta jotenkin minulla on sellainen käsitys, että siinä missä vaikka juuri Bergmanin ja Kaurismäen tuotanto on aika ajatonta elokuvataidetta, Donner profiloituu pikemminkin sellaisena omassa ajassaan kiinni olleena yhteiskuntakriitikkona ja/tai sovinnaisuuksien ravistelijana kuin merkittävänä elokuvataiteilijana. (Pidätän oikeuden kääntää tässä asiassa täysin takkini jos katson lisää Donneria ja vakuutun - tai jos Rollo vakuuttaa minut muuten vain). Ja sen perusteella, mitä kerrot omasta elokuvaharrastuksestasi avausviestissäsi, oletan, että erektiossa olevan peniksen näkeminen elokuvassa ei mullista sinun elokuvakäsitystäsi. Jotta ei ihan menisi dissailuksi niin myönnetäköön kuitenkin, että viimeksi, kun elokuva-arkisto esitti Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta, niin nautin kyllä siitä kovastikin.
1. Se, että suomalainen Donner oli tuottamassa (vieraskielisen elokuvan) Oscar-voittajaa, on tavattoman kova saavutus. Mutta niin Kaurismäen Louis Delluc -palkintokin. Oscar on ainakin suurelle yleisölle ihan omasa luokassaan, toisaalta sama suuri yleisö kai tuppaa arvostamaan ohjaajapalkintoja enemmän kuin tuottajan panosta. Tasapeli.
2. Kummatkin kannattaa katsoa. Bergmanin Fanny ja Alexander, jonka palkinnon Donner siis sai, on keskeinen elokuvataideteos, toisin kuin Le Havre. Jos valitset vain yhden, ota F & A.
3. Jos et ole Kaurismäkeä ihmeemmin harrastanut, niin ehkä Le Havre ei ole paras aloituspaikka. Minusta se ei ole Kaurismäen parhaimmistoa, vaikka onhan siinä aivan tavattoman kauniita kuvia. Aloita vaikka linjalta Varjoja paratiisissa, Tulitikkutehtaan tyttö, Kauas pilvet karkaavat tai Mies vailla menneisyyttä. Tai laajenna kaurismäkeläisyyttä koskemaan myös isoveli Mika ja täräytä Arvottomat tai vaikka, hitto soikoon, Zombie ja kummitusjuna (joka sopii tähän merkkipaalutematiikkaan sitäkin kautta, että melkoinen metodinäyttelijä Silu Seppälä palkittiin San Sebastianissa suorituksestaan Euroopan parhaan miesnäyttelijän pystillä).
4. Donnerin (ohjaajana/näyttelijänä) tuotantoa tunnen kovin huonosti, mutta jotenkin minulla on sellainen käsitys, että siinä missä vaikka juuri Bergmanin ja Kaurismäen tuotanto on aika ajatonta elokuvataidetta, Donner profiloituu pikemminkin sellaisena omassa ajassaan kiinni olleena yhteiskuntakriitikkona ja/tai sovinnaisuuksien ravistelijana kuin merkittävänä elokuvataiteilijana. (Pidätän oikeuden kääntää tässä asiassa täysin takkini jos katson lisää Donneria ja vakuutun - tai jos Rollo vakuuttaa minut muuten vain). Ja sen perusteella, mitä kerrot omasta elokuvaharrastuksestasi avausviestissäsi, oletan, että erektiossa olevan peniksen näkeminen elokuvassa ei mullista sinun elokuvakäsitystäsi. Jotta ei ihan menisi dissailuksi niin myönnetäköön kuitenkin, että viimeksi, kun elokuva-arkisto esitti Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta, niin nautin kyllä siitä kovastikin.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."