Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Midnight in Paris
Suvinen kirjoitti:tavallaan ihan hauska, mutta jää harmittavan pintapuoleiseksi. Myös lopun "tarinan opetuksen" olisi voinut jättää alleviivaamatta. Kummallinen leffa: oli katsoessa viihdyttävä, mutta arvostellessa hötöinen ja täynnä reikiä.
Kävin pitkästä aikaa ihan oikeassa leffateatterisas elokuvissa. Minusta tämä oli kaikenkaikkiaan loistavaa viihdettä. Todella hauska; jotenkin sai kaikkiin kliseisiin asetelmiinsakin todella häpeämättömän kepeän otteen, ikään kuin tuhannet muut leffat ja kirjat ottaisivat nämä samat kliseet niin raskassoutuisen tosikkomaisesti, että vain silloin niiden kliseisyys on häiritsevää, kun taas tämä leffa vain seilaa niiden yli esimerkillisesti. Tarinan opetuksen rautalankavääntö häiritsi kyllä minuakin, mutta olihan siinä tietysti kuitenkin omat twistinsä siinäkin: ensinnäkin, päähenkilön nemesis Paul oli jo saman opetuksen sanallistanut, ja toiseksi tätä rautalankajaksoa seurasi aika suoraan hersyvän absurdi juttu yksityisetsivän kohtalosta, joka hölmöydessään jotenkin nauroi samalla koko opetuksen vakavuudelle.

Syvällistä tästä ei saa tekemälläkään, mistä juontuu kai tuo Suvisen huomio siitä, että arvostellessa substanssi vähän katoaa. Mutta syvällisen vastakohta ei aina ole pinnallinen; tässä tapauksessa ehkä kepeä, kupliva, riemukas, hauska. Nautin.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
küllküll

Viesti Kirjoittaja küllküll »

The Change-Up

Sietämättömän tyhmä variaatio teemasta "prinssi ja kerjäläispoika"
Perheenisä ja svengaava sinkkupetteri vaihtavat henkilöllisyyksiä. Kiusallisten tilanteiden myötä molemmat oppivat jotain ennen kuin palataan takaisin arkeen. Muutama Farrell Brothers -tyylinen ybermyötähäpeällinen kohtaus nauratti, muuten lähinnä haukotutti.
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Viikonlopun leffaputkessa: Clive Barker´s Book of Blood, Ricochet, Crimson Rivers 2: Angels of the Apocalypse, Slow Burn sekä Higlander.

John Lithgow on jäätävä pahis rooleissaan, sano. Ihq. Purppuravirrat kakkosen "ninjamunkkipapit" oli aikast cooleja. LL Cool J on kanamunapäästään huolimatta aikast hottis namu. Tässä tärkeimmät.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 3989
Liittynyt: 19.08.2005 14:09
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja annepa »

Hanna. Hyvä elokuva, jouhevasti liikkuva juoni. Hervoitti myös muutaman naurunrämäkän, huumori osui kohdalleen. Hervoitti myös kritiikkiä, Kuusamontien lähellä ei toudellakaan ole semmoista paikkaa etteikö sinne joku eksyis tai etteikö siellä lentokoneet pörräis. Oisivat menneet päälaelle. Nuori pääosanesittäjä oli loistava. Cate Blanchett ämmänä on kylmä! 4/5.

The Veteran. Synkkä kuvaus Afganistanista palanneen sotilaan toiminteista. Eleetön. 3/5.

A Scanner Darkly. Pelottava kuvaus lähitulevaisuuden huumeista ja mukahyväntekijöistä. Mielenkiintoinen tapa toteuttaa pitkä elokuva, näyttelijät oli näyttelijöitä mutta kuva oli sarjakuvamainen. 3/5.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
pierupylly
Kitinän uhri
Viestit: 741
Liittynyt: 05.10.2010 12:07

Viesti Kirjoittaja pierupylly »

RP kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:
RP kirjoitti:Prom Night II,Prom Night III
En klikannut linkkejä, mutta leffojen nimien perusteella veikkaan, että esiaviolliseen seksiin ryhtynyt tyttö tapettiin, mutta siweästi käyttänyt jäi henkiin. Menikö oikein?
Ei, nuo elokuvat eivät ole teini slashereitä :)
Mut eiks ykkönen ollut just oikein perinteinen teinislasheri?
Pröötprööt
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

pierupylly kirjoitti:
RP kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti: En klikannut linkkejä, mutta leffojen nimien perusteella veikkaan, että esiaviolliseen seksiin ryhtynyt tyttö tapettiin, mutta siweästi käyttänyt jäi henkiin. Menikö oikein?
Ei, nuo elokuvat eivät ole teini slashereitä :)
Mut eiks ykkönen ollut just oikein perinteinen teinislasheri?
Joo oli (muistini mukaan), mutta jatko-osat eivät mielestäni enää sitä ole. Nelosta en ole vielä katsastanut, se taitaa taas palailla slasherin pariin jos takakantta on uskominen. Mutta tuskin sekään semmonen perinteinen teinislasheri on.
Avatar
pierupylly
Kitinän uhri
Viestit: 741
Liittynyt: 05.10.2010 12:07

Viesti Kirjoittaja pierupylly »

Ghost Story

Tämä tuli joskus 80-luvun lopulla telkkarista ja vaikka katsottiin isolla porukalla, niin muistaakseni oltiin ihan paskat housussa. Oletettavissa olikin, että teho on kadonnut uusintakatselulla mutta kyllähän tämä muutaman creepyn kohtauksen tarjosi.

Neljän toisilleen kauhutarinoita kertoilevan iäkkään herrasmiehen porukka alkaa kärsiä pahentuvista painajaisista, joihin liittyy aavemainen nainen menneisyydestä... Huhuu. Näyttelijäkööri oli pääosin mainio (esim. Fred Astaire ainoassa(?) kauhuleffaroolissaan), vaikka ns. päähenkilö olikin mitäänsanomaton. Dick Smithin tehosteet oli hemmetin tehokkaita edelleen, joten ne karuimmat muistin syövereihin jääneet kuvat oli edelleen vaikuttavia.

Kuva
Pröötprööt
küllküll

Viesti Kirjoittaja küllküll »

^ Peter Straubin samanniminen alkuperäisromaanikin oli muistaakseni aika pätevä.

Bourne-trilogia

Robert Ludlumin Jason Bourne-agenttijännärien filmatisointi antoi ihan uutta virtaa toimintaleffagenrelle. Erityisesti Daniel Graig-bondit ovat ottaneet näistä vahvasti vaikutteita.

Matt Damon on inansa liian poju uskottavaksi agentiksi (mie oisin castannut ykkösessä sivuroolissa vilahtavan Clive Owenin), mutta hand-to-hand-combatit ovat ihan jees settiä (toki paljolti pätevän leikkaajan ansioista.) Kakkos- ja kolmososan ohjannut Paul Greengrass vetää käsivarakuvauksen kyllä överiksi, sarjan kolmannessa osasssa olisin antanut kuningaskuntani edes yhdestä kiinteältä jalustalta kuvatusta otosta.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=avTejGH15FE[/youtube]
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Uus Tintti, ja vieläpä world premiere -mestoilla :cheer: Enpä keksi moitteen sijaa.
Prepare for the worstest.
masa

Viesti Kirjoittaja masa »

Teemalta tulee par'aikaa Avaruusseikkailu 2001. Huikeaa!
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Blue Velvet. Odotin muistamaani tosi ahdistavaa väkivaltakohtausta, mutta ei sitä tullutkaan. Liikkuuko tästä useampia versioita, vai olenko vain turtunut? Hyvä ja naivi, oletettavasti tarkoituksella? Tykkään ja nuori "Trey MacDougal", ah ja voih. Jännä miten erilaisia ajatuksia toisessa elämänvaiheessa ja iässä katsottuna herättääkään.

Josta tulikin mieleen, että olen nähnyt Fight Clubin muistaakseni vain sen yhden kerran. Ajattelin korjata virheyden.

Tänään ois Teemalla tarjolla Mantsurian kandidaattia ja samaan aikaan toisaalla huonosti suomennettuna mutta muuten muistaakseni mainiona Dazed and Confused.
Prepare for the worstest.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

masa kirjoitti:Teemalta tulee par'aikaa Avaruusseikkailu 2001. Huikeaa!
Oliskohan tää vitsi tai sitten oon ennakkoluuloinen.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
masa

Viesti Kirjoittaja masa »

NuoriDaavid kirjoitti:
masa kirjoitti:Teemalta tulee par'aikaa Avaruusseikkailu 2001. Huikeaa!
Oliskohan tää vitsi tai sitten oon ennakkoluuloinen.
Nyt ei poreile. Etkö ole nähnyt kyseistä leffaa vai jotain muuta?
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

masa kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:
masa kirjoitti:Teemalta tulee par'aikaa Avaruusseikkailu 2001. Huikeaa!
Oliskohan tää vitsi tai sitten oon ennakkoluuloinen.
Nyt ei poreile. Etkö ole nähnyt kyseistä leffaa vai jotain muuta?
No mä ennakoluuloisesti ajattelin, että et pitäisi kyseisen kaltaisesta elokuvasta. Olin väärässä.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
masa

Viesti Kirjoittaja masa »

NuoriDaavid kirjoitti: No mä ennakoluuloisesti ajattelin, että et pitäisi kyseisen kaltaisesta elokuvasta. Olin väärässä.

Lähinnä hain huikealla sitä 68 -vuonna nähtyä tulevaisuutta ja sitä miltä se näyttää.

En erityisemmin pidä kyseisestä leffasta..
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

masa kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti: No mä ennakoluuloisesti ajattelin, että et pitäisi kyseisen kaltaisesta elokuvasta. Olin väärässä.

Lähinnä hain huikealla sitä 68 -vuonna nähtyä tulevaisuutta ja sitä miltä se näyttää.

En erityisemmin pidä kyseisestä leffasta..

Samsunghan sanoi, ettei Applella ole tekijänoikeuksia iPadin ulkoasuun, koska Stanley Kubric keksi sen

http://www.techspot.com/news/45209-sams ... yssey.html
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Rio

Toista kertaa. Viisi viidestä.

Magnolia

Ties monettako kertaa. Kuusi viidestä ja paljon kosteasilmäisyyttä. Yks jotenkin koskettavimmista elokuvista. Snif.
Prepare for the worstest.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

küllküll kirjoitti: Mielenkiintoinen tarina vastentahtoisesta kuninkaasta, joka yrittää voittaa änkytyksensä, upea roolitus (Colin Firth ja Geoffrey Rush soittavat upeasti yhteen), hieno kuvaus (paljon syväterävää, lyhyellä linssillä kuvattua kuvaa - toi mieleen jotkut Kubrickin työt . Ylä- ja alakulmaa käytetty tosin vähän liikaakin)

****½ (puolikas menee Winston Churcilliä esittäneen Timothy Spallin ylinäyttelemisestä)

Kuva
Katsoin la. Hieno elokuva.

Muakin tuo Churchill-hahmo ärsytti jotenkin. Johtui varmaan siitä, että Churchillistä oli päässä valmiina selvä mielikuva ja näyttelijä ei saanut sitä puristettua esiin kovasta pinnistämisestä huolimatta.

Elokuva sai ajattelemaan, että kuninkaan homma on paska duuni. Niinkuin se tietenkin on.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
Dumiz
Kitisijä
Viestit: 2248
Liittynyt: 04.07.2011 9:44

Viesti Kirjoittaja Dumiz »

Vanishing on 7th Street
Aivan hirveetä kuraa, eikä yhtään pelottanut.
0,5/5

Mechanic
Stathamin perusrymistely. Välistä tylsä kun juoni aika ponneton.
2/5
Ruokalan kalapuikko Pena
Avatar
pierupylly
Kitinän uhri
Viestit: 741
Liittynyt: 05.10.2010 12:07

Viesti Kirjoittaja pierupylly »

La Casa Muda (The Silent House) (BD)

Mielipiteet tästä leffasta näyttää jakaantuvan kerrankin niin, että kriitikot tykkää ja yleisö ei. Isä ja tytär menee kunnostamaan autiotaloa kaupattavaan kuntoon kun yläkerrasta alkaa kuulua ihmeellistä kolinaa...
Tätä leffaahan mainostettiin kokonaan yhdellä otolla kuvatuksi, joka tietty pikkasen taitaa valehdella. Muutama kerta käydään täysmustassa ruudussa, jossa taatusti on leikkaus. Mutta silti aikamoinen tekninen saavutus, varsinkin kun leffa on kuvattu Canonin digijärkkärillä. Reilusti parempi kuva nimittäin kuin monessa "isonkin luokan" sinilevyssä.

Ensimmäinen tunti toimii todella hyvin ja pitää varpaillaan kunnes... THÖ TWISTI. Miks näissä pitää olla AINA joku helvetin twisti. Tässäkin tapauksessa se läsäytti koko leffan kasaan. No silti, kyl tän katsoi.

Kuva

Night of the Comet (DVD)

Vihdoinkin tuli tämäkin kulttiklassikko tsekattua. Eikä kyllä pettänyt! Kunnon kasarimeininkiä, tulee varmasti katsottua joskus uudestaankin. Maata lähestynyt komeetta pyyhkäisee kaikki ihmiset tuhkaksi muutamaa lukuunottamatta. Ja eloon jääneet muuttuvat hiljalleen vertahimoaviksi zombeiksi. Yhdistelmä Triffidien kapinaa, Dawn of the Deadia ja kasaridiskoa.

Kuva

The Abominable Dr. Phibes (DVD)

Olipas kerrassaan omaperäinen leffa. Tavallisestihan kauhukomedioissa se kauhu ja komedia tulee aina erikseen ja vuorotellen, mutta tässä oltiin jatkuvasti sellasen mustan komedian fiiliksissä. Leffan alkujakso oli aivan mahtava, ei voinut kuin ihmetellä silmät pullollaan. Pricen hahmosta tuli mieleen joku kauhumaailman oma MacGyver. Osa kuolinkohtauksista herätti suurta hilpeyttä, uhkaavaksi tarkoitettujen rottien ja lepakkojen ollessa lähinnä hellyttäviä, mutta se ei haitannut kun meininki oli muutenkin kieli poskella. Täytyy tsekata jatko-osa.

Kuva
Pröötprööt
Avatar
MiiX
Elämätön Kitisijä
Viestit: 350
Liittynyt: 17.07.2011 15:13
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja MiiX »

Pierupylly vissii operoi eräällä toisella palstalla bedlam-nimellä?
Viimeksi muokannut MiiX, 09.11.2011 16:57. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Was many years ago that I left home and came this way
I was a young man, full of hopes and dreams
But now it seems to me that all is lost and nothing gained
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Meillä ei oo tapana levitellä täällä muualta saatuja/oletettuja tietoja, vaan jokainen saa itse päättää minkä verran palstan ulkopuolisesta elämästä täällä jakaa. Kysellä voi vaikka yv:llä.

Muutamaa säälittävää idioottia(en tarkoita sua) lukuun ottamatta näin on aina toimittukin.
Viimeksi muokannut nowaysis, 09.11.2011 12:40. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Prepare for the worstest.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

(Se)X(y)-Men: First Class.

Olivat ensiluokkaisen sexikkäitä (ja vauhdikkaita), kyllä juu.

I Love You, Philip Morris. Kuten myös Ewan McGregor tässä. Mainio ja romanttinen! Carreyltakin kiva nähdä välillä yritystä välttää naaman vääntelyä.

Nick's and Norah's infinite playlist. Aivan ihana! Öinen teiniseikkailu New Yorkissa, mielettömän hauska ja herkkä ja romanttinen. Se purkka! :D

Sain kehotuksen koittaa vähentää/välttää romanttisia komedioita hetken, kuulemma saattavat aiheuttaa epärealismia parisuhdeodotuksille ;)
Prepare for the worstest.
Vastaa Viestiin