Riittämätön ihminen

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 4487
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja exsu »

Kiire painaa päälle. Olen mennyt niin monta viikkoa kun muistan aika äärirajoilla, muutamat pakkovapaat eivät ole enää riittäneet palautumiseen. Onenksi lomaan ei ole enää kovin pitkästi. Työteho alkaa olla mitä on, kun ei keskittymiskykyä löydy enää nimeksikään. ja sekös syö. Kotona on kaikki mullinmallin ja heikunkeikun, ja sillekään ei taas oikein mitään ehdi tällä viikolla tekemään. Ihokin on ihan huonona liian vähästä nukkumisesta ja kökköravinnosta, harmittaa kun päästää itsensä tähän kuntoon. Sekin harmittaa, ettei ehdi näkemään tärkeitä ihmisiä, tai sitten kun ehtisi aikataulullisesti on niin jumissa ja poikki, ettei jaksa. Loma tulee kyllä todellakin tarpeeseen.

Jakson plussana voisin sanoa, että olen vihdoin oppinut ajamaan autoa! Siis korttihan mulla on ollut yli 10 vuotta, mutta nyt olen rohkaistunut kuskina niin, että pystyn yksin ja itsenäisesti siirtymään paikasta toiseen ilman kohtuutonta stressiä ja jännäystä. Tää on mulle ihan superiso juttu, koska olen aiemmin kokenut suurta riittämättömyyttä ja painetta siitä, että en aja autoa. Nytpä ajan, hah!
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 3989
Liittynyt: 19.08.2005 14:09
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja annepa »

Georgina kirjoitti:Sanoin itseni loppujen lopuksi hevosalan hommista irti, tein viikon puhelinmyyntiä ja rupesin työttömäksi puolen vuoden ajaksi, sinä kesänä ehti hyvin rakentaa :) Ja sitten pääsin nykyiseen paikkaan toimistosihteeriksi, homma on mukavaa ja leppoista ja palkka on lähes tuplaten mitä hevosalan hommissa. Talo ja oma talli on valmiit (jos nyt omakotitalo on koskaan valmis), mies on edelleen ihana ja talous kunnossa. Näin ne hommat etenee :wink:


Kadehdin ihmisiä joilla on munaa tehdä noin, siis jäädä työttömäksi ajatuksella "kyllä se sit siitä". Minä en uskalla. Ainakaan vielä. Kyllä tämä vaihtoehto on pyörinyt mielessäni jo pitemmän aikaa. Työttömyysaikani käyttäisin hyödyllisesti kuten sinäkin. En kuitenkaan rakentais vaan menisin takasin koulun penkille. Esim. hitsaajan paperit vois olla hyvät.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4792
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Viimeiset 2 vuotta n 50% liikaa työkuormaa. Sitä ennen vuosi työkuorma oli ok. Sitä ennen 7..8 vuotta 20...40% liikaa töitä.
Ois pitänyt vaihtaa jo 8 vuotta sitten työpaikkaa.
Nyt lupaillaan menon normalisoituvan ens kuun aikana. Toivottavasti!
Jo nyt on oma elämä kärsinyt liikaa - ! perkele ! - aivan liian monta vuotta. Yritä nyt tässä sitten panostaa parisuhteeseen ja omaan taloon..
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3301
Liittynyt: 23.12.2005 23:36

Viesti Kirjoittaja Georgina »

annepa kirjoitti:Kadehdin ihmisiä joilla on munaa tehdä noin, siis jäädä työttömäksi ajatuksella "kyllä se sit siitä".


Kyllä mäkin vatvoin sitä monta kuukautta. Lopullinen päätös edellytti, näin jälkikäteen tarkasteltuna, jonkinasteista itselleen valehtelua :D Mutta elämä on sellaista että kyllä se siitä jotenkin kuitenkin suttaantuu! Mua ei kaduta tuo päätös yhtään ja kannustan kaikkia paskassa työssä olevia samaan. Perkele, se on vaan työtä ja rahaa, ei sen takia kannata elämäänsä pilata. (niinkö huono, stressaava työ usein tekee)

Mulla meni tuolloinkin hyvin, oletin olevani 3 kk karenssissa. Toki sävelsin työkkyyn selityksen siitä että en voi tehdä hevosalan töitä enää kun selkä ja ranteet hajoaa ja työpaikka on paska, työajat ei pidä kutiaan ja esimies on natsi. Puhelinmyynnistä sanoin ettei sitä kannata tehdä koska tuntipalkka on naurettava. Soitin sinne sitten parin kuukauden päästä että milloinhan sitä rahaa uskaltais odotella niin sanoivat että sitä on sulla täällä jo jemmassa tilinumeron puuttuessa, sut on alunperinkin todettu työttömäksi! Liekö vaikuttanut asiaan että olin jo oma-aloitteisesti hakenut työkkärin järjestämällä vartijakurssille. (jonne pääsinkin mutten menny ko sain nämä työt)

Vaikka joskus haalaankin itselleni liikaa hommaa ja elämä tuntuu hankalalta niin vähintään yhtä usein hommat menee niin helposti putkeen että aivan hävettää :]
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Vastaa Viestiin