Vastasin "juuri niin vaikeaa kuin pitääkin", mutta ehkä mulla on helpompaakin verrattuna niihin joilla on oikeasti vaikeaa. Töistä tuskin tulee ikinä pulaa, sen verran monipuolisesti on eri aloilta kokemusta ja koulutusta, asunto hyvällä paikalla sekä halvalla vuokralla ja yleensäkään ei oikein mitään valittamista.
Mutta sitten kun taas miettii omaa mielenterveyttään, niin ei se ehkä ihan kohdallaan ole
Toisaalta se helpottaa elämää kun ei kaipaa syvempiä ihmiskontakteja, seksiä, lapsia tai muutakaan "normaaliin" elämään kuuluvia juttuja. Jatkuva vitutus ja vihakin on oikeastaan jollain masokistisella tavalla mukavia tunteita, samaten paniikkikohtaukset.
Toisaalta rauhoittaa tieto, että jos nyt käy vahinko ja muutun yhtäkkiä normaaliksi, niin saisin kyllä helposti vaimon, varmaan lapsiakin ja yleensäkin ystäviä ja muita sosiaalisia kontakteja.
Ois pitäny sittenki äänestää sitä "elämä on liian helppoo" -vaihtoehtoo.