Päivän uutiskatsaus

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Dave kirjoitti:Mielestäni on epämukavaa, että vapautta/oikeuksia, what evö, rajoitetaan takautuvasti.

Eli kun sormenjälkiä passia varten antaessani lainsaadäntö ei sallinut niiden käyttöä rikoksen selvittämisessä, niin mielestäni takautuvasti ei tulisi näin tehdä. Eli olisi OK, jos sormenjälkiä käytettäisiin vain niissä tapauksissa, jossa ko. asia on ollut tiedossa jälkiä annettaessa.

Toisaalta tietysti on niin, että rikoksien tekeminen on kiellettyä, eli rikoksen tekijä on jo rikkonut lakia ja lain rikkominen on vapaaehtoista.

Toisaalta ja toisaalta.
Niin. Ja tuo uutisessa esitelty poliisilogiikka on kuitenkin jotekin hellyyttävää: he ikäänkuin tunnustavat asiassa olevan periaatteellisen ongelman (siis tuon, josta kirjoitat), mutta korostavat, että he käyttäisivät rekisteriä aika harvoin ja aika mitättömissä jutuissa.

Itse olisin kai taipuvainen ajattelemaan, että jos rekisterin käyttö sallitaan, tulee päätöksen perustua kunnolliseen, periaatteellisen tason argumentaatioon, eikä tuollaiseen Suurpäättömyyteen.

Mitens kansanäänestysfetisistt tässä asiassa? Anglo-amerikkalaisessa maailmasa kansa ei varmasti ikinä suostuisi mihinkään tällaisiin isoveli valvoo -tyyppisiin keskusrekistereihin Ohranan toiminnassa. Suomessa, jossa poliisiin luotetaan kuin vuoreen, kansalaiset varmaan haluaisivat paitsi tämän, myös gps-valvonnan mahdollistavan sirun joka jamppaan jo synnytyslaitoksella. Eihän nuhteettoman kansalaisen tarvitse pelätä mitään.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

urpiainen kirjoitti: Mitens kansanäänestysfetisistt tässä asiassa? Anglo-amerikkalaisessa maailmasa kansa ei varmasti ikinä suostuisi mihinkään tällaisiin isoveli valvoo -tyyppisiin keskusrekistereihin Ohranan toiminnassa. Suomessa, jossa poliisiin luotetaan kuin vuoreen, kansalaiset varmaan haluaisivat paitsi tämän, myös gps-valvonnan mahdollistavan sirun joka jamppaan jo synnytyslaitoksella. Eihän nuhteettoman kansalaisen tarvitse pelätä mitään.
Suuren kaalihuijauksen lukeneena olen tietysti lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kansanäänestyksiä ei pidä käyttää koskaan, koska kansa keskimäärin ei erota piparjuurta neliöjuuresta, mutta ehkä tässä tapauksessa kansanäänestys toimisi.

Kysymys on helposti ymmärrettävissä ja siihen voi vastata kyllä tai ei.

Kieltolain päättänyt kansanäänestyskin oli mielestäni ok, viinanjuonnista jokaisella lienee perusteltu mielipide.
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Musta ainakin on epämiellyttävä ajatus, että poliisilla olisi tuollainen käytännössä koko kansan kattava tiedosto. Noin periaatteellisella tasolla se on mielestäni väärin.

Koska en pidä nykyisin vallitsevasta isovelivalvoo-mentaliteetista ja oikeasti pelkään, että valvonnan asteittaisella lisäämisellä annamme liian voimakkaan työkalun päättäjille ja sitä voidaan käyttää kansan kontrolloimiseen, niin olen päättänyt suhteutua kielteisesti kaikkiin yksityisyyden suojaa heikentäviin ehdotuksiin.

(kaikki tämä tajunnanvirta yhdessä lauseessa :shock: )

Toisaalta USA kerää sormenjälkeni aina sinne mennessäni ja olettaisin sikäläisten poliisi ja turvallisuusorganisaatioiden pääsevän tiedostoihin käsiksi, eikä sillä ole ollut vaikutusta elämääni. Se on kuitenkin tavallaan pienempi paha, koska en ole USA:n kansalainen.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

^plus että sinne yhdysvaltoihin meno on vapaaehtoista.
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

jaa-a

Vakaa mielipiteeni ehkä mahdollisesti saattaa olla, että olisi kohtuutonta laittaa kansainvälinen pidätysmääräys näillä tiedoilla.
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030 ... 5_uu.shtml

3,5 vuotta, haistakaa nyt pitkä vittu. Tämä on vissiin tapaus josta elppa/lolita mainitsi.
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

Että näin:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030 ... 2_uu.shtml

Suomen mustalaiset ovat ehdotonta paskasakkia. 99% pilaa rehellisen 1%:n maineen.
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Kyllä ilmaiselle ruualle aina ottajia on. Jää enemmän viinaan, kun ei tarvi leivästä maksaa.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

Kunnon lokakamppanjointi tuli vielä Suomeenkin. Hienoa, että ei olla enää mikään takapajula:

http://mariaguzenina.com/
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Dave kirjoitti:Kunnon lokakamppanjointi tuli vielä Suomeenkin. Hienoa, että ei olla enää mikään takapajula:

http://mariaguzenina.com/
Tuotanoin, en jaksa ite tuollaasia, mutta liekö joku tutkinut, että onko yksikään väite epätosi tuolla sivustolla?
Kirjoitan tätä alasti
Dumis

Viesti Kirjoittaja Dumis »

McJanne kirjoitti:
Dave kirjoitti:Kunnon lokakamppanjointi tuli vielä Suomeenkin. Hienoa, että ei olla enää mikään takapajula:

http://mariaguzenina.com/
Tuotanoin, en jaksa ite tuollaasia, mutta liekö joku tutkinut, että onko yksikään väite epätosi tuolla sivustolla?
Osa ainakin vähintään osuu lähelle.
Onko väliä sitten enää totuudella kun nähnyt kansa on tuon lukenut?
Eipä taida.
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Dumis kirjoitti:Osa ainakin vähintään osuu lähelle.
Onko väliä sitten enää totuudella kun nähnyt kansa on tuon lukenut?
Eipä taida.
Mie taas arvelin, että ne totta olevat jutut on säädetty tuonne with runsaudenpula, tulee vähän liikaa matskua käsiteltäväksi ja koko mollaamisen idea menee pilalle kun tuota pitää lähinnä pissikakkahuumorisivuna.
Kirjoitan tätä alasti
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030 ... 6_uu.shtml

SM-tason kehonrakentaja, selkeästi SIKA!
The great club outshines the individual, always and forever.
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Dave kirjoitti:Pitäisköhän liittyä?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030 ... 5_uu.shtml
Koivuniemi on kuuluisa homotaipumuksistaan, anna mennä!
The great club outshines the individual, always and forever.
Dave

Viesti Kirjoittaja Dave »

Siellä on niin tiukat noi BMI-kriteerit, että en taida viitsiä.

hetkinen!!1 Tix=Koivuniemi??
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 9426
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008 ... 03?1285334
"Anni kertoi abudhabilaisen poikaystävänsä Mohamed Khalidin olleen vihainen siitä, ettei Anni vienyt kisassa voittoa."

Jaha, seuraava pommimies?
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
AngryBird

Viesti Kirjoittaja AngryBird »

Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Dave kirjoitti:Pitäisköhän liittyä?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030 ... 5_uu.shtml
"pyhän suunannon"? WTF?

The Holy Blowjob?
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3484
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Heräsi kysymyss:

Miten sinä olisit määrittänyt tuon tuloksen mitenkään tutkimatta?
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
AngryBird

Viesti Kirjoittaja AngryBird »

Haemaeraemies kirjoitti:
Heräsi kysymyss:

Miten sinä olisit määrittänyt tuon tuloksen mitenkään tutkimatta?
Yhdentekevää.
Turheketutkimusaihe.

Jos nyt ihan pilkkua aletaan pyöritellä niin näkeehän tuon isommin tutkimatta vain ympärilleen katsomalla.
Boner

Viesti Kirjoittaja Boner »

Maailman rauhaa rakastavin kansa harkitsee hyökkäystä Libyaan?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201103 ... 8_ul.shtml
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 9426
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

AngryBird kirjoitti:
Haemaeraemies kirjoitti:
Heräsi kysymyss:

Miten sinä olisit määrittänyt tuon tuloksen mitenkään tutkimatta?
Yhdentekevää.
Turheketutkimusaihe.
Tuossa kerrotaan näin: Alkoholista saatava ylimääräinen energia kertyy rasvakerrokseksi vyötärölle, mikä on terveyden kannalta haitallisempaa kuin reisiin tai pakaroihin kertyvä rasva.

Tarkoittaako tuo sitä, että alkoholirasva jää sisäelinten ympärille helpommin, koska ei kai rasvan kertymispaikkaa voi itse valita?
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 14092
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Eikö me voitaisi ostaa tuo äänestyssysteemi virolaisilta kun he kerran saavat sen toimimaan, toisin kuin tuo Tieto.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Vastaa Viestiin