Katsoin leffan
^Pakkohan tuo on jostain hankkia.
IMDB arvosteluissa olen lähestulkoon aina eri kannalla, tiedä sitten millä persilmällä näitä elokuvia katselen.
Tuossa mennä viikolla puhisin itsekseni kun luin erään elokuvan arvostelu "taas yliluonnollisen ihmismäisiä pahiksia". Taisi siinä saada puukon keuhkoon ja pihisi minuutin tuskahuutoa ja se oli henki pois. Yliluonnollisen voimakkaita? Siis oikeasti?
Itse kun on tottunut katsomaan elokuvia joissa pahiksia saa puukottaa viisi kertaa, ampua kaksi, katkaista raajoja, pudottaa pianon päälle ja silti ne höökää hyviksen perässä puukko heiluen. Siihen nähden tuo oli virkistävän luonnollista :)

Solstice
Puolet leffasta ihmettelin miten olen voinut nähdä tämän elokuvan näkemättä sitä. Tajusin kuitenkin lopulta olevan toinen versio Midsommerista, nähdystä elokuvasta.
Seuraa uskollisesti alkuperäistä versiota, mutta tunnelmaltaan on huomattavasti pelottavampi. Siitä huolimatta pidin Midsommerista tunnelmineen päivineen enemmän.
Osa elokuvasta jäi näkemättä nuokkumisen seurauksena, joten kokonaiskuva loppuineen jäi hieman pimentoon. En kuitenkaan kertakaikkiaan jaksa katsoa loppuun asti tarkalla silmällä, koska mielenkiintoiset juonenkäänteet on selvillä. Ja aikaa rajallisesti tuhlattavaksi.

- pierupylly
- Kitinän uhri
- Viestit: 741
- Liittynyt: 05.10.2010 12:07
En ole kumpaakaan leffaa nähnyt, mutta imdb:n mukaan tuo ei ole uusintaversio vaan ilmeisesti siis kopio. Ihan eri kirjoittajat asialla.RP kirjoitti:Solstice
Puolet leffasta ihmettelin miten olen voinut nähdä tämän elokuvan näkemättä sitä. Tajusin kuitenkin lopulta olevan toinen versio Midsommerista, nähdystä elokuvasta.
Seuraa uskollisesti alkuperäistä versiota, mutta tunnelmaltaan on huomattavasti pelottavampi. Siitä huolimatta pidin Midsommerista tunnelmineen päivineen enemmän.
Osa elokuvasta jäi näkemättä nuokkumisen seurauksena, joten kokonaiskuva loppuineen jäi hieman pimentoon. En kuitenkaan kertakaikkiaan jaksa katsoa loppuun asti tarkalla silmällä, koska mielenkiintoiset juonenkäänteet on selvillä. Ja aikaa rajallisesti tuhlattavaksi.
Pröötprööt
Njoo-o, enpä osaa sanoa. Alkuteksteissa (juuri katsoin) mainitaan Midsommer, joten oletin että on jenkkiversio.pierupylly kirjoitti:En ole kumpaakaan leffaa nähnyt, mutta imdb:n mukaan tuo ei ole uusintaversio vaan ilmeisesti siis kopio. Ihan eri kirjoittajat asialla.RP kirjoitti:Solstice
Puolet leffasta ihmettelin miten olen voinut nähdä tämän elokuvan näkemättä sitä. Tajusin kuitenkin lopulta olevan toinen versio Midsommerista, nähdystä elokuvasta.
Seuraa uskollisesti alkuperäistä versiota, mutta tunnelmaltaan on huomattavasti pelottavampi. Siitä huolimatta pidin Midsommerista tunnelmineen päivineen enemmän.
Osa elokuvasta jäi näkemättä nuokkumisen seurauksena, joten kokonaiskuva loppuineen jäi hieman pimentoon. En kuitenkaan kertakaikkiaan jaksa katsoa loppuun asti tarkalla silmällä, koska mielenkiintoiset juonenkäänteet on selvillä. Ja aikaa rajallisesti tuhlattavaksi.
Gag
Sawia ja Hostellia, edullisesti toteutettua kidutuskauhua luvataan kannessa. Tavallaan joo. Ei tämän tason elokuva vaadi paljon mania, pelkkä mielikuvitus riittää ja sitä näissä pikkubudjetin elokuvissa usein onkin, mutta.
En pitänyt kuvaustavasta, enkä näyttelijöiden suorituksesta. Muutama ok sadistinen kohtaus, mutta pääosin ärsyynnyin asioiden kulusta. En tykkää ärsyyntyä. Ja siitä että en voi sietää sitä että takakannen teksti ei pidä juuri miltään osin paikkansa. En tarkoita liioitteluja yms. vaan sitä kun tapahtumat ei ole sitä mitä luvataan.
Jos ostaisin vaikka mökkikauhua niin en mä silloin haluaisin nähdä venekauhua :0 Kuka näistä kansiteksteistä päättää? Luulisi että edes joku elokuvan nähneistä jos ei tekijät!
Double Team
Yksi nuoruuden suosikeista, toimii edelleen. Kliseinen, kyllä. Mitä väliä. Rourke oli vielä suht ihmisen näköinen, Claude totuttua second class äksönipumppua (tykkään, samoin kuin Seagalista) ja Rodmanin hiustyylit henkeäsalpaavia. Harmittaa kun en tajunnut laskea kuinka monta niitä tähän pätkään mahtui.

Oletko varma, että mainitaan Midsommer vai sittenkin midsommer?RP kirjoitti:Njoo-o, enpä osaa sanoa. Alkuteksteissa (juuri katsoin) mainitaan Midsommer, joten oletin että on jenkkiversio.

Pröötprööt
No en jaksa nyt tarkistaa, mutta jotain "perustuu" se mun mielestä oli.pierupylly kirjoitti:Oletko varma, että mainitaan Midsommer vai sittenkin midsommer? ;) Solstice on päivänseisaus, joka tapahtuu keskikesällä kyllä.RP kirjoitti:Njoo-o, enpä osaa sanoa. Alkuteksteissa (juuri katsoin) mainitaan Midsommer, joten oletin että on jenkkiversio.
Tarkastan tuon illalla kun laitan tykin päälle. Midsommerin näkemisestä on aika kauan aikaa, mutta ei tuo oman muistini mukaan poikennut kuin efekteiltään. Voi hyvinkin olla kopio.RP kirjoitti:No en jaksa nyt tarkistaa, mutta jotain "perustuu" se mun mielestä oli.pierupylly kirjoitti:Oletko varma, että mainitaan Midsommer vai sittenkin midsommer? ;) Solstice on päivänseisaus, joka tapahtuu keskikesällä kyllä.RP kirjoitti:Njoo-o, enpä osaa sanoa. Alkuteksteissa (juuri katsoin) mainitaan Midsommer, joten oletin että on jenkkiversio.
^No unohdin :/
Michael Clayton
Pidin vaikka ajoittain oli hieman tylsähkö. Kokonaisuutena kuitenkin laatukamaa. Eikös tämän elokuvan oscar-ehdokkuudesta ollut jotain ihmettelyjä? En kyllä ymmärrä miksi. Vaihtelua, kiitos.
Katsoin myös The Bridges of Madison County. Mielestäni yksi kauneimmista rakkaustarinoista mitä valkokankaalle on tuotettu. Tosin, katson aika vähän tämän tyylisiä elokuvia, joten mikäköhän olen sanomaan. Tässä on kauniita ja sydämestä ottavia kohtauksia.
Vielä illemmalla tuli katsottua Last Action Hero. En oikeastaan ymmärrä miksi tämä on niin "inhottu" elokuva, mielestäni varsin hauska tekele.

- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Ihmettelyjä en muista olleen. Elokuvahan on todella hyvä, melkein neljä tähteä. (Ehdokkuuksitta jäänyt Zodiac tosin oli vielä parempi.)RP kirjoitti:^No unohdin :/
Michael Clayton
Pidin vaikka ajoittain oli hieman tylsähkö. Kokonaisuutena kuitenkin laatukamaa. Eikös tämän elokuvan oscar-ehdokkuudesta ollut jotain ihmettelyjä? En kyllä ymmärrä miksi. Vaihtelua, kiitos.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Olen itsekin tämän nähnyt useamman kerran, saattaa löytyä hyllystäkin, jokaisella kerralla näen jotenkin erilailla tämän tarinan. Erilaisella fiiliksellä.Suvinen kirjoitti:Katsoin tämän myös teemalta perjantaina, vaikka omistan DVD:näkin. Pitkään aikaan en ole katsonut, ja taas huomasin katsovani tätä vähän erilailla. Itse samaistun Streepin hahmoon, tai kuten toisessa ketjussa pohdittiin, näen itseni hänessä. Nuorempana ihmettelin miksi Francesca ei lähde, nykyään en enää niinkään. Ihana elokuva ja myös todella kauniisti kuvattu.RP kirjoitti:
Katsoin myös The Bridges of Madison County. Mielestäni yksi kauneimmista rakkaustarinoista mitä valkokankaalle on tuotettu. Tosin, katson aika vähän tämän tyylisiä elokuvia, joten mikäköhän olen sanomaan. Tässä on kauniita ja sydämestä ottavia kohtauksia.
Itselläni on taas aina ollut selvää miksi F ei lähde. Ei mitään eriteltyä syytä, se on vain tunne.
Mielestäni lopun liikennevalokohtaus ovenkahvan puristuksineen, hätääntynyt reaktio kun auto kääntyy ja häviää näköpiiristä... kaunista ja yksi lempikohtauksistani elokuvamaailmassa.
Tästä elokuvasta tunteet välittyvät normaalia enemmän, siksi kai siitä niin kovasti pidänkin.
Niin, en muista että "alan ihmisiltä" olisi tullut, mutta ihan tavan tallaajien keskuudessa muista kuulleeni enemmänkin.RolloTomasi kirjoitti:Ihmettelyjä en muista olleen. Elokuvahan on todella hyvä, melkein neljä tähteä. (Ehdokkuuksitta jäänyt Zodiac tosin oli vielä parempi.)RP kirjoitti:^No unohdin :/
Michael Clayton
Pidin vaikka ajoittain oli hieman tylsähkö. Kokonaisuutena kuitenkin laatukamaa. Eikös tämän elokuvan oscar-ehdokkuudesta ollut jotain ihmettelyjä? En kyllä ymmärrä miksi. Vaihtelua, kiitos.
Zodiacille plussat myös.
Yöllä tuli katseltua muutama kummituskauhujännitys piristämään (ylläpitämään) unetonta yötä.
Deadline tarjosi mukiinmenevää viihdettä, mielenkiintoisilla twisteillä. Itse pidin vaikka yleinen mielipide taitaa olla päinvastainen.
Brittany Murphy oli aikoinaan hotti yhdistettynä seksikkääseen ääneen, mutta tässä oli selkeästi huonossa jamassa. Rooliinsa toki sopi kyseisenlainen olomuoto, mutta ei sitä kertakaikkiaan voi laittaa kokonaan senkään piikkiin. Järkyttävää katsottavaa siltä osin. Oikeasti en ymmärrä miten tuotanto saatiin (viitsittiin) vietyä loppuun :/ RIP.
The Marsh taas ei tarjonnut juuri mitään mikä olisi mainitsemisen arvoista.

Hollywood Ending
Pidän Woody Allenin elokuvista. Pidän tarinoistaan ja dialogeistaan. Tämä elokuva ei tehnyt poikkeusta. Koen vaikeaksi "arvostella" herran tekeleitä. Joko niitä katsoo silmä värähtämättä tai sitten ei, yleensä katson. Toki useampi elokuvansa on samalla konseptilla toteutettu, roolihahmoja myöden.
Veikkaan että ohjaajasta joko pitää tai sitten suorastaan inhoaa. En usko että on välimaastoa.
Pidän hyvästä sanailusta ja sitä tämäkin elokuva tarjoaa.

Katottiin koko perheen kaa. Huononi loppua kohti. Mark Wahlberg ja sen tyttöystävä olivat hottiksia.RP kirjoitti:Date Night
Niin paljon tuttuja kasvoja, niin vähän sanomaa. Muutamia hauskoja huumoripläjäyksiä sekä äksönikohtauksia, mutta ei hivellyt simpukkaa. Jos jotain pitäisi mainita niin suosittelen pariskuntia katsomaan ja miettimään sen jälkeen "tarttisko jottain tehdä", kuulostaako tutulta.
Sopii treffileffaksi. Tilanteisiin joissa käsille ja silmille on tarjolla muuta mielenkiintoisempaa puuhaa. Tällä heruu, kokemuksen syvällä tissiäänellä.