Vaalikoneet 2011

Yleinen lätinä jä kitinä
Bruce Willisika

Viesti Kirjoittaja Bruce Willisika »

Kahdeksan ekaa Kokoomuksesta, ei suuri yllätys. Hännähuippuina kommareita, vasureita, vihreitä ja ruottalaisia, ei suuri yllätys.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Boner kirjoitti:[order]
Tilaan urpiaisen henkilökuvan keskiverrosta piraattipuoluetta äänestävästä henkilöstä!!!
[/order]
Kuten hyvin tiedetään, on Urpiainen kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Oikea kaikkien alojen asiantuntija siis. Mutta silti joudun tässä varovasti tunnustamaan, että enpä oikein tunne tätä kyseistä puljua, eikä mielenkiinto riitä ottamaan selvää. Mutta kun noin kauniisti pyydetään, niin vedetään mutu-stetsonilla ilman mitään oikeaa tietoa ja kutsutaan sitä valistuneeksi arvioksi (eikä edes puututa siihen, että eihän näillä raukoilla toistaiseksi *ole* äänestäjiä joista keskivertoa voisi veistellä, eikä muuten ole varmaan ihmeemmin vaaleissakaan).

Joka tapauksessa, kyseessä siis on joidenkin harvalukuisten, mutta suhteellisen e-äänekkäiden nörttihörhöjen tempaus. Keskeisin motivaatio lienee siinä, että kun fyrkat on vähissä ja silti tekisi mieli katsella uusia leffoja ja kuunnella musiikkia, niin kai nyt hei niitä pitää saada ilmaiseksi ladata sinne koneelle pepsi maxin ja saarioisten pitsojen kanssa nautittavaksi.

Josta sitten tuleekin mieleen, että onhan sinne koneelle jo tullut sellaista kuva sun muuta materiaalia jo ladattuakin, joka kaikenmaailman kukkahattutätien ja muiden lastensuojelijademarien mielestä voisi olla jotenkin epäeettistä tai peräti laitonta, joten on tässä nyt vielä vaadittava lisää yksilönvapauden kunnioitusta ja isoveljen oikeuksien rajoittamista, etteivät vaan pirut rupea urkkimaan! Gatinkin kokoelma on täysin viaton, ei siihen Sisulla saa olla nokan koputtamista.

Muutenkin siis tuo iso paha valtio, joka haluaisi pikku nörtin töihin ja osallistumaan yhteiskunnan kustannuksiin on aika paha, pitäisi siis purkaa. Paitsi tietty ilmainen koulutus ja terveydenhoito, vastikkeeton opintotuki, työttömyyskorvaus, asumistuki ja mitä näitä nyt tarvitaan asiallisen piraattielämän ylläpitämiseksi. Toki ne pitää piraattipojulle kustantaa, onhan hän vapauden asialla Julian Assangen hengessä ja vaati avoimuutta valtion toimintoihin, koska, öh, niin koska avoimuus on jees. Siinä, että vaatimus kohdistuu juuri länsimaisten oikeusvaltioiden yhteiskunnallista vapautta tukeviin rakenteisiin eikä joihinkin oikeasti ongelmallisiin asioihin ei ole mitään ihmeellistä, koska vapaus nyt on jees joka puolella, eivätkä ne palestiinalaiset taida edes tehdä mitään kiinnostavaa musiikkia tai aikuisviihdettä. Sitäpaitsi niiden, samoin kuin kotimaisten ongelmatapausten, jeesaaminen koneelta nousematta olisi aivan liian työlästä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Boner

Viesti Kirjoittaja Boner »

Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 14092
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Bluntly kirjoitti:1. Sonkeri Seppo Perussuomalaiset 77.8%
2. Vähämartti Pasi Piraattipuolue 76.4%
3. Hagi Mustafe Suomen Keskusta 75.9%
4. Pahlman Irma Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 75.7%
5. Lasse Huhtaniemi Vapauspuolue 75.2%
En äänestä heistä ketään.
Iltalehden vaalikone

1. Pulkkinen Perttu Suomen Kristillisdemokraatit 80.8%
2. Sonkeri Seppo Perussuomalaiset 78.4%
3. Wallén, Aarne Olavi Piraattipuolue 78.1%
4. Mustafe Hagi Suomen Keskusta 77.7%
5. Tirkkonen Jouni Perussuomalaiset 77.7%
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
Kottarainen
Kitisijä
Viestit: 2081
Liittynyt: 18.01.2011 23:14

Viesti Kirjoittaja Kottarainen »

1. VIROLAINEN ANNE-MARI Kansallinen Kokoomus 83.3%
2. Sonntag-Wilenius Camilla Svenska Folkpartiet - Ruotsalainen kansanpuolue 82.1%
3. HARTIALA KAIJA Kansallinen Kokoomus 81.4%
4. Birstolin Anita Vihreä liitto 81.2%
5. SUTELA SAARA-SOFIA Kansallinen Kokoomus 81.1%
6. Kärkkäinen Jukka Vasemmistoliitto 80.7%
Kottarainen on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 3989
Liittynyt: 19.08.2005 14:09
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja annepa »

Persuja ja muutoslaisia pukkaa. Ei ollut yllätys.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8394
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

1. Värmälä Johanna ,Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 78.6%
2. Niemi-Saari Mari, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 76.4%
3. Ranta Juhis, Vihreä liitto, 76.3%
4. Kanerva-Poranen Kirsi, Vihreä liitto, 76.2%
5. Rantanen Mari Pia Susanna, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 75.8%
6. Hakkarainen Erja, Vihreä liitto, 75.5%
7. Raatesalmi-Salonen Terhi Tuulikki, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 75.2%
8. Sodhi Ranbir, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 75.2%
9. LADARSI AHMED, Kansallinen Kokoomus, 75.1%
10. Lasse Huhtaniemi, Vapauspuolue, 74.5%

Aika puna-vihreää on :D
Jos ei oteta tuota rasta-Juhista huomioon, kaikki neljä ensimmäistä naista ovat sairaanhoitajia tai lähihoitajia.

Onko kukaan muuten saanut Prosessia ehdokaslistalleen?
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
RahkaPussukka
Kitinäaddikti
Viestit: 89
Liittynyt: 30.01.2011 21:08

Viesti Kirjoittaja RahkaPussukka »

MTV3:sen vaalikonetulos (vastaavuus% 79-77)

TOP 6

Pekka Haavisto, Vihreät

Sara Paavolainen, SDP

Kristiina Ruuskanen, Keskusta

Zahra Abdulla, Vihreät

Tuuli Kousa, Vihreät

Hanna Mithiku, Vasemmistoliitto


Iltalehden vaalikone
(vastaavuus% 77-74)

TOP 6


Teppo Säkkinen, Keskusta

Nina From, Senioripuolue

Eeva Kuuskoski, Keskusta

Pekka Haavisto, Vihreät

Janne Petri Hukkinen, Piraattipuolue

Jorma Karlstedt, Keskusta

Mä olen sanaton. En tiedä noista listojen immeisistä kuin alle 5 nimeä. Keskusta??? Whatta??? Yleensä vaalikoneissa olen saanut paljon RKP- ja KD-osumia. Ne puuttuivat kokonaan. Johtuen varmaan siitä, että mielestäni homoliitot ovat okei. Haavisto oli kummallakin listallani.

Kiitos, Boner, mielenkiintoisesta ketjusta :)
Ei, juu, vaarinhousut!
Avatar
musta muumio
Elämätön Kitisijä
Viestit: 259
Liittynyt: 20.01.2011 15:06

Viesti Kirjoittaja musta muumio »

Piraattia lykkää ykköseks. Persuja tai vasemmistoliittolaisia ei tuppaa näkyviin ollenkaan. Oon sitten ilmeisesti käynyt läpi jonkin sortin oikeistolaistumiskehitystä - ja persujen kanssa ny en koskaan oo samaa mieltä ollutkaan.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Iltalehdellä tosiaan ihan hauska kone. Tulokset sinänsä kyllä aika samanlaisia:

1. Kousa Tuuli
Vihreä liitto 83.4%

2. Razmyar Nasima
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 82.7%

3. Niemi Matti Nestori
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

4. Torsti Pilvi Tuulia
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

5. Haavisto Pekka
Vihreä liitto

6. Soininvaara Osmo
Vihreä liitto

7. Kari Emma
Vihreä liitto

8. Tuomioja Erkki
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

9. Moring Anna
Vihreä liitto
.
.
.
80. Prosessi
Kitinä
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 3989
Liittynyt: 19.08.2005 14:09
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja annepa »

Lolita kirjoitti: Onko kukaan muuten saanut Prosessia ehdokaslistalleen?
Joo mulle tuli vissin sijalle 5 tai 6.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 15901
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba »

1. Matti Hölsä, Senioripuolue
81.6%

2.Havasto Tapio Wilhelm, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
79.6%

3. Asko-Seljavaara Sirpa Kansallinen Kokoomus
78.6%

4. Ingervo Sirkku, Vihreä liitto
78.3%

5. Pajamäki Osku Markus Oskari, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
78.2%

6. Jukka Relander,
77.8%

7. O*O , Suomen Kristillisdemokraatit
77.7%

8. Razmyar Nasima, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
77.6%

9. Laine Heimo, Suomen Kristillisdemokraatit
77.2%

10. Pakarinen Pia, Kansallinen Kokoomus
76.8%
....

Nazimaa puffaa yksi tuttu sosiologituttu vapaa-ajattelija..
Kristillisdemokraatteja en äänestä periaatteesta..
Kitinästä on ponkaistu vankilaan entä ponkaistaanko kitinästä eduskuntaan??
Pyyhin Netikettiin..
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2199
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Ekasta tuli vihreä suora, Iltalehdeltä
1. Saario Mari Vihreä liitto
86.6%
2. Paasio Heli T Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
86.4%
3. SUTELA SAARA-SOFIA Kansallinen Kokoomus
85.3%
4. Hölttä Heikki Vihreä liitto
85.2%
5. ORPO PETTERI Kansallinen Kokoomus
84.8%
6. HARTIALA KAIJA Kansallinen Kokoomus
84.2%

En jaksa nyt perehtyä miksi en olekaan demari vaan viherkokoomuslainen.

Viimeisinä tulevat Piraattipuolue, Vapauspuolue ja Muutos 2011.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 4487
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja exsu »

Hohoo, mulla oli sijalla 7. (77,7%) samaa mieltä mun YTHS:n lääkäri, jonka kanssa ei yhteistä kieltä ole löytynyt lainkaan ainakaan noin vastaanotolla. Ehkä pitää seuraavaksi puhua politiikasta.
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Iltalehden testissä kolme ekaa Kokoomuksen ehdokkaita, joista yhtä äänestin viimevaaleissa. Top kympissä oli myös edellisissä kunnallisvaaleissa äänestämäni kokoomuksen ehdokas.

Puheenjohtajana vaan valitettavasti Katainen, joten ei tekis mieli tällä kertaa ääntä kokkareille antaa.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Avatar
swirl
Kitisijä
Viestit: 2468
Liittynyt: 12.06.2007 10:14

Viesti Kirjoittaja swirl »

Iltalehden vaalikoneesta:

1. Kousa Tuuli, Vihreä liitto, 76.3%

2. Haavisto Pekka, Vihreä liitto, 76.2%

3. Lintunen Tiina, Vasemmistoliitto, 76.1%

4. Kontio Timo Antero. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 76.0%

5. Abdulla Zahra, Vihreä liitto, 76.0%

6. Helistö Kimmo, Vihreä liitto, 75.9%

7. Kosunen Marko, Vihreä liitto, 75.8%

8. Skoglund Riitta, Vihreä liitto, 75.2%

9. Kari Emma, Vihreä liitto, 75.2%

10. Sumuvuori Johanna, Vihreä liitto, 74,3%

Myös MTV3:n vaalikone tarjoaa lähinnä Vihreitä.
Manaaja

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Vagabondo kirjoitti:Puheenjohtajana vaan valitettavasti Katainen, joten ei tekis mieli tällä kertaa ääntä kokkareille antaa.
Bai tö wei mikä siinä Kataisessa niin tökkii kun useat tuntuvat pitävän sitä ihan karmaisevana vaihtoehtona?
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 15:05

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Lolita kirjoitti:Onko kukaan muuten saanut Prosessia ehdokaslistalleen?
Armas mieheni sai minut kakkoseksi sekä Kauppalehden että Maikkarin listoilla. Hämmästyksekseen hän myös huomasi, että kokkarit loistivat poissaolollaan hänen listoiltaan, vaikka hän kuvittelee olevansa niiden kannattaja. Ilmeisesti poliittiset keskustelumme ovat sotkeneet hänen selkeän oikeistolaisen maailmankuvansa. Noin muuten minua taitaa olla melko vaikea saada listalle, jos omaa erityisen voimakkaita ääripään mielipiteitä kovin monista asioista, koska niin suuri osa kysymyksistä oli niin muotoiltuja, että perusteita laittaa kummalle puolelle tahansa olisi löytynyt, ja siten vastaukset oli pakko laittaa aika lähelle keskilinjaa.
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Manaaja kirjoitti:
Vagabondo kirjoitti:Puheenjohtajana vaan valitettavasti Katainen, joten ei tekis mieli tällä kertaa ääntä kokkareille antaa.
Bai tö wei mikä siinä Kataisessa niin tökkii kun useat tuntuvat pitävän sitä ihan karmaisevana vaihtoehtona?
Se on demari. Kasvattaa koneistoa ja nostaa kokonaisveroastetta. Vihreitäkin myötäilee liikaa.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Manaaja

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Jos kokonaisveroastetta ei nosteta, miten suomen tulisi hoitaa 77 miljardin euron valtionvelkansa?
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

^miten jenkit sen tekee? Jos me hyökättäs vaikka Iraniin sitten?
Kirjoitan tätä alasti
Manaaja

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Millä tavalla sillä on mitään merkitystä hyvinvointimme kannalta, miten jenkit hoitaa talouspolitiikkansa?

Suomessa nyt vaan on muihin pohjoismaihin verrattuna aika matala kokonaisveroaste. Sen sijaan meillä alkaa olla valtionvelkaa aika järjetön määrä joka vaan tuppaa kasvamaan kiihtyvällä tahdilla.

Tulisiko teidän mielestänne asialle tehdä jotain?
Avatar
Bhven
Kitisijä
Viestit: 1570
Liittynyt: 28.01.2011 23:35
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Maikkarin koneen vierityspalkit on vihdoinkin korjattu.
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Manaaja kirjoitti:Jos kokonaisveroastetta ei nosteta, miten suomen tulisi hoitaa 77 miljardin euron valtionvelkansa?
Koska koko euroalue on pirusti velkaa, luulisin että velkasumma pyritään hävittämään ajankanssa inflaatiolla, eikä sitä ole edes tarkoitus maksaa takaisin, ainakaan lähiaikoina.

Menojaan valtion olisi mielestäni pitänyt alkaa vähentämään jo kolme vuotta sitten, kuten yrityksissä tehtiin, ettei lisävelkaa olisi tarvinnut ottaa näin paljoa.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Vastaa Viestiin