annepa kirjoitti:Kreitsu kirjoitti:
Toivoisin, että osaisin itsekin suhtautua noin, mutta vielä on töitä tuon häpeän kanssa.
Jos sulla ois syöpä niin häpeäisitkö sitäkin? Siis ajan takaa sitä että miksi sairautta pitäisi hävetä (jos sitä ei ole itse aiheuttanut).
Kreitsu kirjoitti:
Tosin yhä useampi on tässä vuosien saatossa saanut siitä tietää, koska en jaksa enää salailla ja teeskennellä. Ne, jotka eivät sitten sitä kestä, niin joutavat mennäkin.
Hyvä asenne.
Itse en salaillut kun sairastin enkä salaile vieläkään että sairastin. Vitsiä siitä on väännettävä, eräänkin kerran oltiin syömässä minä, hellu ja siskoni ja sisko sanoi että "tuntuu että kaikki vähintään tuntee jonkun jolla on päässä vikaa tai sit niillä on itellä". Hellu siihen että "ei mun tutuissa nyt muita ole ko Anne". Minä siihen että "ONPAS, ONPAS, ÄITIS ON HULLU" johon hellu että "ai niinpä onki, olin kokonaan unohtanut". Sit naurettiin kaikki makeasti
Just kysyin isältä että saako hyvä ystäväni tulla käymään mökillä (kun ei se ole minun mökki, pitää kysyä lupa). "Se on läski ja hullu ja kaiken lisäksi diplomi-insinööri". Isä naurahteli ja sanoi että "no jos se ovesta mahtuu sisälle niin ei siinä sitten mitään". Että semmoista sanaleikkiä meillä
Hulluksi minä tituleeraan itteki ittiäni, ihan yhtä lailla ko paksuksi, amatsoniksi ja nipottajaksikin. Se oli vain yks mun ominaisuus ja ystävät tietää ja kestää sen. Kesti silloinkin kun sairastin.
Hyvästä ystävästäni täytyy sanoa vielä sen verran että hän on kohta enää DI. Aivan ihanaa katsoa vierestä kun toinen on koko ajan paremmassa kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti!
minä ainakin häpeän siksi, että masennukseen ja muihin mielen sairauksiin suhtaudutaan valitettavan usein niin että se on ensinnäkin itseaiheutettua, se on toisekseen heikkouden merkki ja kaikkea sellasta paskaa. olen myös laiska, en ota vaan itteeni niskasta kiinni jne jne. ja monet ihmiset jotka on 10 tuntia päivässä töissä, tai vaikka oiskin vaan 4, niin kattovat mua kuin paskaa, kun he tekee töitä ja minä en. Minulla ei ole oikeutta valittaa väsymystä, kun "ethän sä ees oo ollu töissä, mitä säkin oot tänään tehnyt mukamas! ite oon ollu ainakin 234 tuntia töissä ja...!!!"
(toim.huom. monet tälläiset ihmiset tosin suhtautuisivat syöpääkin sairastaviin laiskoina ja valittajina ja ties minä... hohhoijaa...)
yksi syy häpeälle, tai oikeastaan peittelylle, on se, että se muuttaa ihmisten tavan, jolla ne kohtaa mut, tai kohtelee mua. en halua että sairaus määrittää ihmisten mielipiteen musta. tietenkin se olisi hyvä "tekosyy" välttää just toi että ihmiset pitää mua laiskana, kun kertoisin niille, että olen sairas enkä tahallani pois työelämästä jne. mutta jooops..
mäkin tykkään tollasesta hurtista huumorista ja että nauretaan meidän ihmisten vajavaisuuksille - mutta sitä huumoria ei voi ottaa vieraalta vastaan, pitää olla luottamussuhde, että tietää, että se on huumoria, eikä oikeasti se ihminen ajattele niin, tai ajattele sitä siis pahalla. on myös niin, että huumorillakin on rajansa, sitä jaksaa kuunnella huumoria painostaan jonkun aikaa ja itsekin nauraa sille, kunnes eräänä päivänä tulee raja vastaan, ei enää jaksa olla se porukan läski, porukan hullu, tms. tai huonona päivänä se huumori muuttuu ihan yksinkertaiseksi vittuiluksi. ja tietyt ihmiset nyt vaan on sellasia, kenen "huumorin" läpi paistaa vittuilu.