Mammailu

[RP]

Tytsä on jotenkin aika vekkulin hauska tyyppi. Tapanani on aina kurkata neidin vaippaan kun ilmoille kajahtaa massiivinen ilmojen purkautumisesta aiheutuva ääni. Eilen istuttiin olohuoneen lattialla ja tytsä päästeli taas mojovat ääniefektit. Tämän jälkeen nousi lattialta, käveli eteeni ja pyllisti raottaen samalla vaippaansa Ihanan omatoimista!

Mies antoi eilen palan suklaata. Kun pienet suklaapalat oli loppu niin käveli miehen viereen ja alkoi työntämään miestä selästä, samalla osoittaen keittiöön (jossa namukaappi sijaitsee), käskevän oloisen puheripulin saattelemana. Söpöläinen!

[ninnithequeen]

Meni taas omat murheet vähän sivuun tästä yksin olemisesta, kun törmäsin kaveriin eilen. Yhteinen täältä pois muuttanut ystävämme odottaa kaksosia, ja hänellä on ennestään yksi lapsi. Miehensä oli kuollut viikko sitten moottoripyöräonnettomuudessa Ei voi ees kuvitella tilannetta

[RP]

Kysymys vatsantoiminnasta.

Mitä apteekkituotetta olette käyttäneet lapsen vatsaan? Tytsällä on aina ollut 2-3 päivän välein toimiva vatsa, mutta ihan normaalia eli ei ummetusta kuitenkaan. Nyt oli kolme päivää väliä ja vatsa niin kovalla että hän itkeskeli ja pinnisteli koko päivän. Oli kivulias kun vihdoin sai tavaran ulos, kirkui kivusta toimituksen ajan. Seuraavana päivänä sama. Aloitin luumusosekuurin, on saanut nyt neljä päivää purkillisen aamuisin. Eilen oli totaali ja ok tyhjennys. Tänään taas pää punaisena äkisteli papanoita ulos.

Pitäisi saada tilanne katki, joten joku apteekin tuote voisi olla ratkaisu. Jos tuollaista kovin monta päivää äkistää niin menee paikat rikki ja se ei sitten olekaan leikin paikka jos huonosti käy.

[Elppis]

Levolac.

[Mida]

Laktuloosilla lahtisin ummetusta hoitamaan (taitaa olla Levolacissa). Meilla se ei auttanut talla kertaa kun kasvaimet aivoissa ilmeisesti lamasivat suolen toimintaa, mutta Pegorionilla on saatu toimimaan.

Muutoin kuituja ja paljon juotavaa, jos nyt lapselle kelpaa.

Jos joku haluaa lisaa vertailukohtaa aiheesta paskat kortit kateen, niin meilla on tuo syopaan yli 95% todennakoisyydella kuoleva 4-v lapsi (joka tosin voi melko hyvin juuri nyt ja melkein uskallan toivoa etta nakisi viela joulun ellei hoidot tai infektio tapa sita ennen) hoitoineen ja infektioeristyksineen ja sairaalareissuineen, rv 30+ raskausdiabeteksella hoystettyna, keskenerainen remontti, jonka takia asumme hyvin ahtaasti lahisukulaisen luona eika remontti edisty, koska tama sama lahisukulainen on vastannut paaasiassa rakentamisesta, mutta toipuu parhaillaan pikkuhiljaa muutaman viikon takaisesta aivoverenvuodosta ja aivoleikkauksesta, paraikaa 2-vee sairastaa tulehdusta ja puoliso on tyomatkalla Euroopassa. Kaikesta tasta tama aiska alkaa olla jo niin uupunut, ettei meinaa oikein enaa parjata, vaikka kutakuinkin kaikki saatavilla oleva apu ja tuki on kaytossa.

Nyt sitten mielenkiinnolla seurailen, etta pysyyko vointi pelkassa uupumuksessa vai vetaiseeko jossain vaiheessa masennukseksi. Niin ja missa vaiheessa puolisolla alkaa (mielen)terveys pettaa jos mun nuppi tassa rupee enemmankin hajoilemaan.

Jospa nyt ainakin se kotisynnytys jarjestyisi. Toistaiseksi vaikuttaisi onnistuvan, vaikka synnytysaltaani ei kerta kaikkiaan tahan huusholliin mahdu.

Tassa tuntuu enaa vain luonnolliselta etta vauvallahan on tietenkin sitten reflusi, koliikki, allergioita tai joku muu vaiva tai useampi.

[Manaaja]

Eikö kotisynnytys ole tilastojen valossa merkittävästi riskialttiimpaa kuin sairaalassa synnyttäminen? Mietin vaan, että eikö kaikki riskit tulisi noin huonojen korttien kanssa pyrkiä minimoimaan?

Paljon jaksuja joka tapauksessa sinne.

[Mida]

^ Tilastot ovat tilastoja ja yksilot ovat yksiloita. Yksilotason riskit eivat aina vastaa vaestotason riskeja. Ma olen kerran jo suunnitusti kotona synnyttanyt, tosin Englannissa. Niin ja kerran SatKsissa, joka on tallakin kertaa lahin sairaala, tosin pyrin jarjestamaan ensisijaisesti kotisynnytyksen, varmuuden vuoksi maksusitoumuksen Vammalaan, SatKsiin perusteellisen esityon pelkopolineuvottelujen kautta, maksusitoumuksen TYKSiin (silta varalta etta pojan takia satun olemaan siella) ja koulutettu Doula mukana kaikissa synnytyspaikkavaihtoehdoissa. Sairaalasynnytysta varten mulla on kolmesivuinen synnytyssuunnitelma auttamaan katiloa hahmottamaan milla tavalla parhaiten auttaa mua synnytystyossani.

Ma koen etta henkilokohtaisella tasolla riskit menee mulla (ml.vauvat) sairaalan ja kodin valilla kutakuinkin tasan, joskin kotisynnytysta puoltaen ja melko pitkalti olen perehtynyt naiden asioiden moniin puoliin. Asia on niin alyttoman monitahoinen, etten ihan tassa jaksa alkaa joka nakokulmaa kasittelemaan nyt. Pohjimiltaan syy kotisynnytykseen minun kohdallani on nimenomaan turvallisuusnakokulmassa. Mun turvallisuusnakokulmani tosin on aika helkkaristi tavallisen pulliaisen "sairaalassa on tehohoitomahdollisuus oven takana"-kasitysta laajempi sisaltaen laajasti pohdintaa siita, mitka asiat ehkaisevat ja mitka edesauttavat jo alunalkaenkin ongelmien syntya.

En suosittele kuitenkaan kaikille kotisynnytysta.
Ennemmin suosittelen, etta synnyttaja hakeutuu synnyttamaan sellaiseen paikkaan, jossa kokee olonsa turvallisimmaksi (ja toki hyva olisi kriittisesti tarkastella mihin seikkoihin turvallisuudentunteensa (tai pahimmillaan pelkonsa) nojaa ja onko kyse faktasta vai luulosta.)

Maailmalla on myos tutkimuksia, jotka eivat matalan riskin synnyttajien kohdalla loyda mainittavaa eroa kotisynnytysten ja sairaalasynnytysten valilla. Suomessa nyt vain kotisynnytykset mediassa halutaan esittaa mahdollisimman dramaattisessa valossa. Justhan oli iltasanomissa tai iltalehdessa juttu etta joku aiti oli kuollut kotisynnytykseen, mutta uutinen ei sitten kertonut yhtaan mitaan olennaista koko synnytyksesta, kuten esimerkiksi etta oliko paikalla katilo. Jostain jain kasitykseen, etta kyse olisi ollut sairaalapelkoisesta, joka olisi ilman asianmukaisia jarjestelyja vaan synnyttanyt kotona. Ei naita voi verrata suunniteltuihin ja asianmukaisesti ja vastuullisesti jarjestettyihin kotisynnytyksiin. Mutku pitaa saada myyvat otsikot. Surullista oli (yli?)laakarin kommentit joissa haukkui kotisynnytykset, vaikka oleellisempaa olisi ollut keskittya siihen miten ehkaistaan sairaalasynnytyspelon syntymista ja miten sita pyritaan hoitamaan, jotta ehkaistaisiin tallaiset surulliset tapaukset.

Niin ja se "kotisynnytyksessa kuollut" vauva about pari vuotta sitten, joka oli otsikoissa. Ma luin kyseisen aidin kirjoituksia netista ja jain siihen kasitykseen, etta kyseessa oli kohtukuolema, johon ei vaikuttanut sitten patkaakaan missa vauva kuoltuaan syntyi. Ja taas saatiin mojovat otsikot vaarallisesta kotisynnytyksesta.

Plus se kaksoset kotona synnyttanyt, jonka molemmat kuolivat. Siinakin oli kyse avustamattomasta luultavasti sairaalapelon takia tapahtuneesta kotisynnytyksesta. Ja lehdethan myy silla kotisynnytysaspektilla....

[ninnithequeen]

Jos tähän väliin nyt saa sanoa niin mein pikkumies täydet puoli vuotta ylihuomenna ryömi tänään ekan kerran eteenpäin

[par-sky]

Sairaalasynnytysta varten mulla on kolmesivuinen synnytyssuunnitelma auttamaan katiloa hahmottamaan milla tavalla parhaiten auttaa mua synnytystyossani.

Nyt tuntuu että olen jokseenkin huonosti valmistautunut. Mun synnytyssuunnitelma on nimittäin
1. mennään sairaalaan
2. pyydetään riittävät mömmöt
3. puserretaan pentu pihalle kun kätilö käskee

[RP]

^Noi oli munkin suunnitelmat, ja tuolla se tulos nyt nukkuu. En mä ehtinyt käymään edes synnytysvalmennusta. Se olisi ollut tunti tysän syntymän jälkeen

Kipukammoni tosin nousi monta pykälää sen seurauksena, ei niistä kipulääkkeistä tai helpotuksista ollut mitään apua, sama kuin nannaa popsisi. Ei tätä juuri otettu kuuleviin korviini vaikka jo neuvolassa olin huolestunut kun kokemuksesta ei tietyt lääkkeet tehoa. Siksi kammoan myös leikkauksia yms. Se kituminen oli niin helvetin kamalaa.

Olin aikamoisen kateellinen niille kipuilijoille jotka pystyivät edes tauolla rentoutumaan.

Sain epin vasta kun olin 10cm auki, se on pieni ikuisuus, vaikka alkoi rytinällä menemään 3cm/1h. Ja tietystikään ei ollut edes supistuksia vaan tauotonta kovaa kipua 13h. Mutta ponnistin silti kun alkoi tuntumaan siltä Voi sitä epin tuomaa autuutta, ehkä maailman paras aine! Olisin nainut sen anestesialääkärin siltä istumalta!

[Vaola]

^ Mä vannotin itseäni etten tee itsestäni naurettavaa alkamalla epiduraalin jälkeen runoilemaan. Ei pystynyt. Oli pakko. Heh...

[RP]

^Joo, uskon että oli Lekurilla, miehellä ja kätilöllä oli ainakin hauskaa siinä vaiheessa kun puudutusaine pääsi verenkiertoon niin minä aloin sillä sekunnilla kuorsaamaan, sitä unta kesti tosin kymmenisen sekuntia, mutta kertoo rentoutumisen asteen

[ninnithequeen]

Mä puskin tyttöä 36 h synnytyssalissa ja poika tuli alle 2 h kotoota lähdöstä...sain samantein ku makuulle pääsin spinaalipuudutuksen ja se oli taivas. Ei mitään tuntoa kaulasta alaspäin. "Ai nyt pitäs ponnistaa vai?"

Spinaalia ei vaan anneta ensisynnyttäjille, en tiiä miksi. Parempi se oli ku epiduraali.

[Mida]

^ Spinaali on kerta-annos eika sita siksi suosita ensisynnyttajille, joiden synnytykset monesti kestavat pidempaan kuin uudelleensynnyttajilla, eika ole takuuta etta puudutus kestaisi riittavan kauan. Epiduraalissa taas selkaan jatetaan kanyyli (tms), jonka kautta voidaan tarvittaessa annostella lisaannoksia, mikali puudutteen vaikutus lakkaa liian aikaisin. Ma sain ensisynnytyksessani spinaalin, koska anestesialaakari ei saanut epiduraalia onnistumaan ja oksitosiinitipalla synnytys eteni melko reipasta tahtia ja kuin juna. Puudutus kesti sopivan kauan, mutta ei vienyt kaikkea tuntoa. Ainoastaan lievensi kipua, mika juuri ja juuri riitti. Uudelleensynnyttajille kun on aivan tavallista rykaista viimeiset avautumissentit nopeasti, niin spinaali riittaa tavallisesti aivan hyvin. Mulla oli pitka alkuvaihe edellisessa synnytyksessa, ekat viis cm oli helpot voimakkuudeltaan, mutta vaihe kesti 14h. Viidesta kymmeneen senttiin mentiin sitten n. tunnissa.

Joo, mun ensisynnytys oli naita "En ma mitaan synnytystoivelistaa kehtaa vieda mukanani, kylla ne siella tietaa, ammattilaiset", mutta siperia opettaa. Niin ja kokemus muutoinkin. Ma uskon tuntevani itseni ja tarpeeni synnyttajana about 100 kertaa paremmin nyt kuin ekan kerran jalkeen, enka kerta kaikkiaan uskalla enaa lahtea vaan lottoarvontaan, etta satunko saamaan katilon, joka osaa tukea mua tavalla joka auttaa just mua vai ei. Pari olennaisinta kohtaa synnytyssuunnitelmassani ovat, etta minulle ei kerta kaikkiaan saa tarjota mitaan kivunlievitysta ja toiseksi mun olemistani ja aantelyani ei saa mitenkaan kommentoida, ei edes kehua. Naita katilo ei voisi mitenkaan arvata itse, mutta ne on just mulle tosi olennaisia juttuja, jotta pystyn mahdollisimman vapautuneena keskittymaan omaan osaani synnytyksessa.

Ma olen hyvin motivoitunut parjaamaan ilman puudutteita, koska ne voivat pahimmillaan johtaa sikion ahdinkoon ja sektioon aika monen muun mahdollisesti hankaluuksia aiheuttavan sivuvaikutuksen lisaksi. Tama vaan jatetaan usein synnyttajille mainitsematta. Ei haluta pelotella. Eivatka synnyttajat sitten valmistaudu synnytykseen juuri muutoin kuin vaatimalla "vaarattomia" puudutuksia. Entas sitten jos puudutus ei toimi? Sekin on aivan mahdollista. Jos ei ole mitaan muita keinoja parjata supistusten kanssa valmisteltuna, niin pulassahan ja hataa karsimassa siina helposti on.

Silti, jos mista tahansa syysta synnyttaja ei supistusten kanssa kerta kaikkiaan parjaa, niin puudute on paikallaan ja parempi vaihtoehto kuin jatkaa ilman.

Michel Odentilta, Sheila Kitzingerilta, Janet Balaskasilta ja Ina May Gaskinilta loytyy esimerkiksi Amazonin tai the Book Depositoryn kautta tilattuna hirvean hyvia ja informatiivisia kirjoja siita, mista synnytyksessa on oikeasti kyse, mitka tekijat hommassa vaikuttavat ja miten synnyttaja voi itse parhaiten auttaa etta synnytys sujuisi ongelmitta.

Loppujen lopuksi on synnyttajan itsensa vastuulla, etta ottaako aktiivisen otteen synnytykseensa vai luovuttaako ohjakset katilolle. Jokainen valitsee sitten sen, minka arvioi itselleen olevan paras vaihtoehto. Suomalainen neuvolasysteemi valitettavasti vain harvoin kannustaa aktiivisuuteen, joten kyseenalaistamattomuus on erittain ymmarrettavaa.

[Vesper]

Näitä juttuja kun lukee, niin ei voi kun ihmetellä, että milloin synnyttämisestäkin tuli rakettitiedettä?

[ninnithequeen]

^Kyl se aika primitiivitä kuitenkin on

[Elppis]

Vesperiä mukaillen: sattuu ihan sikana, mut paluuta ei ole, joten kärsittävä se oli ja lopuksi tuli nauru lähes hysterian partaalla. Ei siihen mitään tiedettä ja taidetta tarvinnu; tikkitaitoinen kätilö ja hyvät lastenlääkärit, 6 päivän kuluttua ponnistuksesta oltiin himassa. Pläts-

[Mida]

Ma vahan luulen etta kotisynnytysta varten riittaa etta katilolle sanon vaan etta mahdollisimman paljon omaa rauhaa mulle.

Ja sit eiko synnyttamaan.

Tosi rakettitiedetta.

Jos ympariston tuki on kohdallaan synnyttajaa yksilona ajatellen, niin synnyttaja ei tartte muuta ko hyvan luottamuksen kykyynsa synnyttaa ja selvita urakasta.

Se onkin sitten hankalampi homma, etta miten se tuki jarjestetaan yksilolliset tarpeet huomioiden tarpeeksi hyvaksi, eika se ole todellakaan mikaan itsestaanselvyys etenkaan sairaaloissa nykypaivana. Siinapa se rakettitiede ainakin omalla kohdallani astuu kuvaan. Kuinka varmistaa, ettei kukaan muu pilaa synnytystani, aiheuta tarpeettomia riskeja, vaaranna mun ja vauvan hyvinvointia.

Ihanteellista olisi, etta asiat lahtokohtaisesti jarjestettaisiin yksilollisesti, vaan Suomen systeemeissa se ei todellakaan ole itsestaanselvaa monestakin syysta.

Silti valmistautumattakin voi onneksi saada hyvan synnytyskokemuksen. Se vaan jaa sitten enemman sattuman varaan.

[Manaaja]

Siis meneekö se synnytys oikeasti pilalle siitä, jos kätilö kehuu väärillä sanoilla tai äänenpainoilla suorituksen etenemistä - sairaalassa?

[Elppis]

Siis meneekö se synnytys oikeasti pilalle siitä, jos kätilö kehuu väärillä sanoilla tai äänenpainoilla suorituksen etenemistä - sairaalassa?

Eipä nuo siellä huoneessa paljoakaan ole... Mun sairaalassaoloaikana (synnytyshuoneessa siis) ehti 3 vuoroa kätilöitä vaihtua, jokainen kävi moikkaamassa.

[ninnithequeen]

Suvinen juurikin noin. Nitan kanssa itkeä vollotin (olin hereillä pari vuorokautta putkeen) umpiväsyneenä ja tuskissani, kätilömme (vanha akka) oli jo kertaalleen heitellyt mun käsilaukun sisältöineen pitkiinsä koska "tämä on hänen työpöytänsä" ja tiuski että mitä sä vollotat siinä?

Juuri noin, ensisynnyttäjälle, ammattitaidolla...(ja täys valmius keisarinleikkaukseen kokoajan kun lapsella oli hapenpuute)

Nii jotta mitähän mää vollotin

[RP]

^Sympatiat sulle Suvinen, todella ikävää että jouduit kokemaan synnytyksen noin. Ensimmäinen kätilöni oli samaa luokkaa, onneksi oli vuorossa vain kolme tuntia synnytyksen alettua. Oli yö, hääsi miehen kotiin, vähätteli kipuja ja tosiaan äyski ja kiukkusi kun ei saanut sisätutkimusta tehtyä. "Älä nyt jännitä siinä, kuulitko sinä", tuhahtelua päälle ja ikävällä äänensävyllä.

Makaat keskellä yötä yksin kovissa kivuissa, lapsi tulossa ennenaikaisesti, olet pihalla kuin käki... hmm, ei jännitetä ei.

Vastaavanlaiset tapaukset pitäisi saada pois alalta.

Papereissa luki: ei opiskelijoita synnytystapahtumaan, välilihanleikkaus vain jos on pakottava tarve. Opiskelijoita oli paikalla, sekä väliliha leikattiin vaikka sille ei ollut minkäänlaista tarvetta. Synnytyslääkäri kielsi kätilöä koska siitä ei enää olisi ollut edes hyötyä, mutta napsautti silti. Itse en edes tiennyt, oli muuta puuhaa, mutta mies on kertonut.

Joten miksi pieni suunnittelu toisaalta olisi pahitteeksi vaikka se lapsi tulee ulos tavalla tai toisella muutenkin.

[Mida]

Siis meneekö se synnytys oikeasti pilalle siitä, jos kätilö kehuu väärillä sanoilla tai äänenpainoilla suorituksen etenemistä - sairaalassa?

Tuossa nyt tulikin jo yleisesti katilon kommentoinnista kokemuksia. Eika ole mitaan ihan harvinaisia valitettavasti. Mulla on itsella paljon lievemmat kokemukset onneksi, eika munkaan katilo mikaan ystavallinen tyyppi ollut. Monesti vain mietin kuinka paljon koulutettu doula pystyisi paikkaamaan mahdollisen tylyn katilon tekemaa haittaa.

Taa kehumisjuttu nyt on vahan tammonen erikoisjuttu mun kohdalla. Tavallisesti synnyttajille tekee ihan hyvaa kuulla kannustavaa kommentointia ja kehumista. Mulla vaan saattaa aivot lahtea kritisoimaan ja kelaamaan positiiviseksikin tarkoitettua kommenttia ylikierroksilla tai tulla muutoin vastareaktio vaikka kuinka olisi hyvassa tarkoituksessa kommentoija. Siis tyyliin "helppohan siina on sanoa!" Ekassa synnytyksessa ponnistusvaiheessa puoliso onneksi ymmarsi yhdesta mulkaisusta, etta nyt turpa kiinni kun erehtyi kannustamaan. Arsytti vaan sikana etta MIES siina kommentoi touhua, josta se ei ymmarra YHTAAN MITAAN

Ma haluan mahdollisimman optimaaliset olosuhteet keskittya synnytykseen ja koska kommentointi mukaanlukien kehuminen voi helposti hairita, mahdollisesti aiheuttaa stressia, enka koe tarvitsevani sita muutenkaan yhtaan, niin kiellan sen kokonaan. Ja koska tallainen suhtautuminen on kasittaakseni melkoisen poikkeuksellista synnyttajalta, niin on paras olla siita siita selvasanainen etukateen. Mulle riittaa mainiosti tueksi se, etta porukka kuuntelee jos mulla on jotain asiaa ja muutoin antaa mun hoitaa hommani rauhassa.

En halua mitaan valtettavissa olevaa stressaavaa tekijaa synnytykseeni, koska en halua etta adrenaliinia lahtee erittymaan yhtaan ylimaaraista tekemaan hallaa synnytyshormonien eritykselle ja siis synnytyksen sujumiselle. Supistuksia voi olla myos huomattavan vaikea ottaa vastaan jos aivot lahtevat tyostamaan jotain ihan toissijaista asiaa. Jos taas supistusten kanssa ei parjaa, ei paase enaa hyvaan mielentilaan, voi syntya tarve laakkeelliselle kivunlievitykselle, jossa on riskinsa ja josta syntyy helposti lumipalloefekti toimenpiteesta toiseen. Pahimmillaan. Ei se kehuminen takuuvarmasti mun synnytysta pilaisi, mutta jatetaan valiin varmuuden vuoksi mikali mahdollista.

Ja juu, ei tama homma rajoitu vain sairaalaan. Kylla taa otetaan esiin kotikatilonkin kanssa.

[EveryWoman]

Mä oon tässä vähän ihmetellyt näitä ikäviä synnytyskokemuksia, joista olen lukenut monistakin eri lähteistä. Ihmettelen monelta kannalta:

1. Miten voi olla mahdollista, että terveydenhoitoalalla ihmisiä kohdellaan niin ikävästi? Eikö alan ammattilaisilla pitäisi olla halu auttaa ihmisiä, ei vittuilla ja olla hankalia?
2. Miksi ihmiset vain ottavat tuollaisen kohtelun vastaan? Mä varmaan huutaisin yllä kuvatuilla tavoilla toimivalle kätilölle kuin sumusireeni ja vaatisin esimiestä paikalle (tai sitten mies lähtisi hoitamaan asiaa). Jos tilanne ei siinä ratkeaisi, synnytyksen jälkeen palaisimme asiaan ja yrittäisimme varmistaa, että sama ihminen ei enää koskaan tee samaa temppua kenellekään toiselle. Ei millään ammattikunnalla voi olla oikeutta kohdella asiakasta huonosti ilman pätevää syytä.
3. Miten tuollaista voisi synnyttäjänä pyrkiä ennaltaehkäisemään? Jos nalli joskus napsahtaa omalle kohdalleni, haluaisin yrittää jo ennalta varmistua siitä, ettei mun tarvitsisi ryhtyä opettamaan kätilölleni, miten ihmisiä kohdellaan.

[Ann]

Kaipa se on yksi tapa psyykata. Kun joutuu puskemaan vesimeloonia pimperostaan, niin sellaisessa tilanteessa astetta rajumpi rakkaus toimii paremmin kuin poskien silittely ja kumbayaa.

Ei sun tartte ponnistaa jos et jaksa. Se on ihan okei. Tehdään tää sitten kun susta tuntuu siltä.

Yksin metsään poikimaan. Laittaa sitten vaikka tekstaria kun toimitus on ohi.