Paha Keisari kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Surun sijasta? Suruun voi hyvin kuulua harhoja ja itsetuhoisuutta. Pakkohoitoa en tällaisena amatöörinä suosittelisi tuohon usein aika vaaralliseen normaali/epänormaali -jaotteluun tukeutuen (muutenkin ihmetyttää koko "normaali"-sanan käyttö; aika monet inhimilliset asiat ovat lopulta normaaleja - nekin joiden esiin tulemista yksityisyyden rajojen ulkopuolella ei siedetä). Uskon pakkohoitoon tukeutumisen olevan järkevää vasta viimeisenä olenkortena, jos kaikkea muuta on jo kokeiltu eivätkä läheiset enää jaksa.
Läheiset eivät ovat yleensä liian lähellä kyetäkseen auttamaan mieletään järkkynyttä tahoa, eikä heillä ole siihen tarvittavaa koulutusta.
Rakastamiseen ja välittämiseen ei tarvita koulutusta. Joskus se riittää. Joskus tarvitaan muitakin keinoja, minkä hoidettava saattaa ymmärtää itsekin päästessään sen verran tolpilleen läheisten tuen avulla. Joskus ei pääse, jolloin on vielä mahdollisuus pakkohoitoon.
Mikä siinä tahdonvastaisessa hoidossa on niin mörkö?
Se järkyttää potilaan tunne-elämää entisestään, mikä hankaloittaa tasapainoon pääsemistä. Jos vielä omat lapset aggressiivisesti ajavat pakkohoitoa, voin kuvitella järkytyksen haittaavan olennaisesti paranemista. En silti sano, ettei siihen pitäisi ikinä turvautua. Katsoisin vain edes jonkin matkaa eteenpäin, mihin suuntaan tilanne lähtee kehittymään. Alustavia merkkejä tasapainoon pyrkimisestä on jo tullut (tyttärien hyväksyminen osallisiksi tilanteeseen, vaikka aluksi ei suostunut siihenkään).
Pitääkö odottaa varoitussignaalien lisäksi ensimmäistä epä/onnistunutta itsemurhayritystä?
Kehottaisin miettimään, mikä sai sinut esittämään tällaisen kysymyksen. Pidätkö mahdollisena, että vastaisin siihen myöntävästi? Entä pidätkö sen esittämistä järkevänä keskustelun etenemisen kannalta tai ajatteletko sen jotenkin auttavan aloittajaa hänen tilanteessaan?
Ei ole vaarallista sanoa, että harhat ovat epänormaali reaktio. Pikemminkin on vaarallista uskoa, että ne ovat normaali reaktio. En usko että Melnais olisi tätä ketjua avannut, jos pitäisi käytöstä normaalin piiriin kuuluvana tai ei olisi huolissaan. 400 km päästä on melko vaikea tehdä mitään.
Vaarallista on pyrkimys jaotella ihmisiä tai reaktioita mustavalkoisesti normaali/epänormaali -asteikolla. Nuo jaottelut on aivan mahdollista jättää tekemättä. Asiaa voi (ja mielestäni kannattaa) käsitellä muista näkökulmista kuin tuon dikotomian kautta - esim. onko vaaraksi itselleen ja/tai muille. Minäkään en usko, ettei Melnais olisi huolissaan. Se kuuluu aivan varmasti asiaan tällaisessa tilanteessa. Päivittäinen soittaminen on paljon enemmän kuin ei mitään.
Ei ole vielä tullut vastaan yhtään tilannetta, jossa ammattilaisten arvio tilanteesta olisi ollut ainakaan haitaksi.
Arvio tehtäneen kuitenkin muilla kuin normaali/epänormaali -perusteilla. Voihan terveysviranomaisilta neuvoa kysyä, ja olettaisin että on kysyttykin.