Kitinän psykoin psyko
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
Juu, niinkuin Xibekin sanoi, olen myös sitä mieltä, ettei täällä ole ainakaan psykopaattia. Erilaisissa elämän vaikeuksissa, isommissa ja pienemmissä olevia. Sekä psyykeongelmaisia varmaan on ja erikoisia persoonia täällä on, mutta kukapa meistä tavallinen on.
Se, mistä minä olisin HIEMAN enemmän huolestunut on muutamien hieman liikaa väkivaltaiset kirjoitukset, jotka totisesti toivon olevan mustaa huumoria.
Tietysti VOISIN pyytää, ettette levittäisi noita hassuja psykoajatuksia noinkin henkilökohtaisina. Omalta osaltani kerron olevani kyllä ihan sellainen tavallinen, tosin ehkä sitten tosiaan persoonallinen ja joissain asioissa aktiivinen, mies.
Jotenkin joskus tämäntyyppiset jutut mitä Blisskin sanoo, menee hymyillen ohi, mutta ajan mittaan ovat kyllä tulleet hyvinkin tylsiksi. Toki saan syyttää itseäni kun olen levittänyt omaa, tottakai osin tyhmää, puujalkahuumoriani, joka ei kaikkia huvita, mutta olen nyt lopettanut sen suurelta osalta, ellette ole huomanneet, ettei ihan tyhmyyksiä jutskattaisi täälläkään.
Äh kun tuli asiallista, mut halusin hiukan yrittää toivoa eräiltä lisää jonkinlaista fiksuutta.
Toki tällainen kysely on humoristista ja ehkä olen nyt hiukan tosikko, mutta kun tuollaista henkilökohtaista ilmeisesti huumoria ei ymmärrä kaikki vaan ilmeisesti saattaa uskoa näihin. Minä olen valmis esittäytymään kenelle tahansa joka haluaa jutella. Jos sen jälkeen pitää esim. minua psykona niin sitten en voi mitään, hehheh.
No. Nyt minua kaduttaa oma tosikkomaisuuteni. Se lienee sitä, etten kuitenkaan ole enää nuorikaan.
Hyvää yötä kaikille nyt ja vaikka sitten sitä psykoyötä jos haluatte!
Toivoo
Stadinarska
Xiberian tiikuri

- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
Hei Rollo. Olen kamalan myöhään vielä hereillä kun piti tehdä kirjallisia hommia, MUTTA olet kyllä oikeassa tuossa ilkeydessä.RolloTomasi kirjoitti:Ilkeitä ihmisiä täällä kyllä on.
Mutta älä sure. On ihan selvää, että ilkeästi täällä vastaavat ovat paljon pehmompia IRL. Se on niin helppoa sanoa täällä rumasti.
Mutta sinulla Rollo on kanttia sanoa tämä. Olet aina ollut kivasti kirjoittava ja hienotunteinen ja itsestäsi rehellinen minun mielestä! Eli Arska pitää!
Pidäpä lippu korkealla toivottaa Rollolle (ja toki muillekin)
SA
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
bliss kirjoitti:Uulalaa, vankka johto naisten sarjassa
Pitääkö tässä alkaa kehitellä jotain kunnon psykokohtausta, jotta äänestäjäni ja tukijani eivät pettyisi.
bliss kirjoitti:Olis varmaan pitänyt käyttää oliivinvihreääRouva Pupu kirjoitti:^Noi värit sai mut hiukan huolestuneeksi...
Blissitär hyvä! Ihanaa tuentaa sinulta! Tykkään tykkään ilmanmuuta sinusta myös! Ollaan samiksia!
Lupaan unohtaa nuo oudot psykopuheet. Ilmeisesti kiusaat Arska-tosikkoa! Niin tyttömäistä!
Saat Oliivinvihreän iiissooon halauksen. Oli vallan hauska viesti sinulta. Odotin NIIN paljon pahempaa...Stadinarska on tuennastasi otettu! Pus!
Arska SA
tuettu ja tukeva
Ollaankohan me molemmat oikeasti psykoja, koska musta sä vaikutat ehkä tervepäisimmältä naisten sarjassa? Ei ihmekään että suuri osa näistä muista vaikuttaa mun mielestä vähän henkisesti epätasapainoisilta. Nehän onkin vain terveitä, mut me ei! Ihanaa kun säkin oot noin psyko!bliss kirjoitti:Uulalaa, vankka johto naisten sarjassa