Posetiivari vai apina
Posetiivari vai apina
Näytin tuota eiliseen viikonpäiväketjuun postaamaani ajatelmaa muutamalle ystävälle, ja he kaikki onnistuivat tunnistamaan itsensä siitä. Parin kohdalla olin kuitenkin yllättynyt siitä, että kumpaan hahmoon he ensisijaisesti assosioivat itsensä, joten tulin uteliaaksi. Onko Kitinässä enemmän posetiivareita vai apinoita? Perustelutkin olisivat kivoja.
Muistin virkistykseksi:
Posetiivarin apinasta asiaa.
Jäin ihan tosissani miettimään sitä, että mitä posetiivarin apina tekee kotona. Veikkaisin, että heti kotiin päästyään se kiipeää kirjahyllyn päälle istumaan, kurottelee alaspäin ylimmälle hyllylle ja paiskoo sieltä kirjoja lattialle yksi kerrallaan. Kun yksi hylly on tyhjennetty, kiipeää se sille hyllylle ja alkaa viskellä sen alapuolella olevalta hyllyltä lisää kirjoja lattialle. Sitten se loikkaa roikkumaan verhoista ja keikkuu niissä niin kauan, että lopulta verhotanko irtoaa seinästä ja koko komeus leviää lattialle. Sen jälkeen se ryntää olohuoneeseen ja repii sanomalehden silpuksi.
Sinä aikana posetiivari istuu nojatuolissa ja katselee apinan tempauksia. Välillä hän on suorastaan epätoivoinen ja kiroaa ammatinvalintaansa, sillä eihän tuollaiseen sekasotkuun voi kutsua vieraita, naisvieraista nyt puhumattakaan. Torilla kyllä on ihan mukavaa, ainakin silloin kun aurinko paistaa, mutta välillä kaikki vain tuntuu niin tyhjältä. Varsinkin aamut ovat vaikeita, sillä vaatteet puettuaan ja kahlittuaan apinan posetiiviin täytyy vielä viimeisenä ennen ulko-oven avaamista pukea kasvoille hymy.
Onneksi posetiivari on älykäs mies. Hän ei unohda koskaan sitä tarpeeksi pitkää ketjua, jolla apinan nilkka on kiinni posetiivissa, sillä olisihan se ikävää jos apina katoaisi, sillehän saattaisi tulla nälkä ja vilu. Ja erityisen hyvä asia on, että posetiivari ei koskaan syytä apinaa itse tekemistään valinnoista, onhan apina sentään vain apina. Eikä hän myöskään unohda sitä, että apina osaa irvistellä niin, että posetiivaria välillä naurattaa ihan aikuisten oikeesti.
Muistin virkistykseksi:
Posetiivarin apinasta asiaa.
Jäin ihan tosissani miettimään sitä, että mitä posetiivarin apina tekee kotona. Veikkaisin, että heti kotiin päästyään se kiipeää kirjahyllyn päälle istumaan, kurottelee alaspäin ylimmälle hyllylle ja paiskoo sieltä kirjoja lattialle yksi kerrallaan. Kun yksi hylly on tyhjennetty, kiipeää se sille hyllylle ja alkaa viskellä sen alapuolella olevalta hyllyltä lisää kirjoja lattialle. Sitten se loikkaa roikkumaan verhoista ja keikkuu niissä niin kauan, että lopulta verhotanko irtoaa seinästä ja koko komeus leviää lattialle. Sen jälkeen se ryntää olohuoneeseen ja repii sanomalehden silpuksi.
Sinä aikana posetiivari istuu nojatuolissa ja katselee apinan tempauksia. Välillä hän on suorastaan epätoivoinen ja kiroaa ammatinvalintaansa, sillä eihän tuollaiseen sekasotkuun voi kutsua vieraita, naisvieraista nyt puhumattakaan. Torilla kyllä on ihan mukavaa, ainakin silloin kun aurinko paistaa, mutta välillä kaikki vain tuntuu niin tyhjältä. Varsinkin aamut ovat vaikeita, sillä vaatteet puettuaan ja kahlittuaan apinan posetiiviin täytyy vielä viimeisenä ennen ulko-oven avaamista pukea kasvoille hymy.
Onneksi posetiivari on älykäs mies. Hän ei unohda koskaan sitä tarpeeksi pitkää ketjua, jolla apinan nilkka on kiinni posetiivissa, sillä olisihan se ikävää jos apina katoaisi, sillehän saattaisi tulla nälkä ja vilu. Ja erityisen hyvä asia on, että posetiivari ei koskaan syytä apinaa itse tekemistään valinnoista, onhan apina sentään vain apina. Eikä hän myöskään unohda sitä, että apina osaa irvistellä niin, että posetiivaria välillä naurattaa ihan aikuisten oikeesti.
Vasta nyt onnistuin hahmottaman millä ihmeen tavalla Aasi muka "pilasi" äänestyksen. Jos siihen minultakin meni näin kauan, niin voi mahdollisesti olla ettei muillekaan tuota vaikeuksia tajuta tämän äänestyksen asetelmaa.
Mutta sen lisäksi minun on hieman vaikea hahmottaa mitä nuo käsitteet posetiivari ja apina silleen oikeesti, symboooolisesti, tarkoittavat, eli mistä ne ovat vertauskuvia, koska vertauskuvallinen ajattelu ja runopoikuus on mulla vähän hakusessa. Äänestin siis sen mukaan mitä luulin niiden tarkoittavan.
Mutta sen lisäksi minun on hieman vaikea hahmottaa mitä nuo käsitteet posetiivari ja apina silleen oikeesti, symboooolisesti, tarkoittavat, eli mistä ne ovat vertauskuvia, koska vertauskuvallinen ajattelu ja runopoikuus on mulla vähän hakusessa. Äänestin siis sen mukaan mitä luulin niiden tarkoittavan.
Vertauskuvien idea kai on, että ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita, eikä kukaan ole väärässä.Duckzilla kirjoitti:Mutta sen lisäksi minun on hieman vaikea hahmottaa mitä nuo käsitteet posetiivari ja apina silleen oikeesti, symboooolisesti, tarkoittavat, eli mistä ne ovat vertauskuvia, koska vertauskuvallinen ajattelu ja runopoikuus on mulla vähän hakusessa. Äänestin siis sen mukaan mitä luulin niiden tarkoittavan.
Ei totuuksia saa sanoa ääneen. No ei vaineskaan, täytyy vain ensin ymmärtää analysoijaa, jonka jälkeen siitä analyysistäkin voi olla hyötyä.Duckzilla kirjoitti:Mutta eivätkö silloin kaikki kirja-analyysit ole turhia? (paitsi ehkä analysoijalle itselleen)prosessi kirjoitti:Vertauskuvien idea kai on, että ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita, eikä kukaan ole väärässä.
En viitsinyt lykätä tätä viikonpäiväketjuun, joten tänne sit:
Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, vai elivätkö sittenkään?
Olipa kerran prinssi, joka useita sankaritekoja suoritettuaan sai prinsessan ja kokonaisen valtakunnan. Voiton huumassa aikaa kului, sekä prinssi että prinsessa pitivät itseään onnekkaina ja suorastaan onnellisina. Mutta eräänä päivänä valtakuntaansa pyörittäessään prinssi sattui vilkaisemaan olkansa yli ja näkemään prinsessansa aivan erilaisena kuin normaalisti. Prinsessan nenä oli venynyt lähes metrin pituiseksi, siinä oli omenankokoinen syylä ja leukakin näytti lähinnä kuolleelta männynoksalta. Kauniit, vaaleat hiukset olivat muuttuneet mustaksi säkkäräksi, jota vain tummanvihreä huivi piti kasassa.
Prinssi järkyttyi suunnattomasti ja katsoi parhaaksi kääntää katseensa muualle, ettei prinsessa huomaisi minkälaisena hänet oli nähty. Vähän aikaa prinssi keräsi rohkeutta, ennen kuin uskalsi kääntyä kokonaan ympäri. Silloin prinsessa kuitenkin oli täysin ennallaan ja prinssi uskoi kuvitelleensa koko tapauksen.
Ajan myötä näitä outoja pilkahduksia alkoi sattua enemmän ja enemmän, joten prinssi päätti keskittyä valtakuntaansa. Melko usein hän kirosi sitä, miten vaikea valtakunta on pitää järjestyksessä, kun muurahaisetkaan eivät suostuneet kävelemään parijonossa. Prinsessa puisteli päätään ja piti prinssiä aivan kohtuuttomana, ovathan muurahaiset sentään niin pieniä, ettei niiden kulkureittien pitäisi häiritä ketään. Mutta prinsessahan ei tietenkään tiennyt, että aina kirotessaan prinssi näki silmiensä edessä prinsessan metrinmittaisen nenän.
Lopulta prinssi ymmärsi, että todellisuudessa hän olikin valtakuntansa lisäksi saanut ehdan noidan. Tavallaan hän harmitteli sankaritekojaan, mutta toisaalta hän rakasti suunnattoman paljon kaikkia rakkaita, tyhmiä alamaisiaan, joten heidän takiaan prinssi päätti sietää noitaakin. Kiltti hän ei kuitenkaan enää osannut olla, se nenä kun vain oli kertakaikkiaan liikaa. Ja syylä, ja se leuka.
Lopulta prinsessakin tajusi, että satujen kaavaa ei voi muuttaa. Noita ei voi ryhtyä prinsessaksi, jos hän ei ole prinsessa jo alunperinkin. Jos hernettä ei tunne valtavan patjakasan läpi, kuka tahansa prinssi turhautuu ja tunkee patjojen alle kurpitsan.
Niinpä prinsessa lakkasi olemasta prinsessa ja ilmoitti prinssille olevansa lähdössä takaisin Kyöpelinvuorelle. Prinssi oli ehtinyt sopeutua tilanteeseen jo sen verran hyvin, että yritti väittää vastaan, vaikka noidan nenä melkein seivästi prinssin. Sitten hän kuitenkin tajusi, ettei noidalla ollut minkäänlaisia vaatimuksia valtakunnan suhteen, ja riemastui asiasta niin paljon, että hankki noidalle välittömästi kolme luutaa ja teepannua, mustista kissoista nyt puhumattakaan. Pohti jopa taikamattoakin kaupanpäällisiksi.
Tästä seurasi jotain kummaa. Noidan valtava nenä alkoi pikkuhiljaa kutistua, syylä putosi lattialle ja leukakin katkesi osuttuaan ovenkarmiin. Peiliin katsottuaan noita huomasi muuttuneensa joksikin aivan muuksi. Hän ei ollut enää noita, mutta ei kyllä mikään prinsessakaan. Niinpä hän pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa kasaan, avasi linnan portin ja lähti maailmalle ottamaan selvää, mikä hänestä oikein oli tullut.
Ja niin he kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, vai elivätkö sittenkään?
Olipa kerran prinssi, joka useita sankaritekoja suoritettuaan sai prinsessan ja kokonaisen valtakunnan. Voiton huumassa aikaa kului, sekä prinssi että prinsessa pitivät itseään onnekkaina ja suorastaan onnellisina. Mutta eräänä päivänä valtakuntaansa pyörittäessään prinssi sattui vilkaisemaan olkansa yli ja näkemään prinsessansa aivan erilaisena kuin normaalisti. Prinsessan nenä oli venynyt lähes metrin pituiseksi, siinä oli omenankokoinen syylä ja leukakin näytti lähinnä kuolleelta männynoksalta. Kauniit, vaaleat hiukset olivat muuttuneet mustaksi säkkäräksi, jota vain tummanvihreä huivi piti kasassa.
Prinssi järkyttyi suunnattomasti ja katsoi parhaaksi kääntää katseensa muualle, ettei prinsessa huomaisi minkälaisena hänet oli nähty. Vähän aikaa prinssi keräsi rohkeutta, ennen kuin uskalsi kääntyä kokonaan ympäri. Silloin prinsessa kuitenkin oli täysin ennallaan ja prinssi uskoi kuvitelleensa koko tapauksen.
Ajan myötä näitä outoja pilkahduksia alkoi sattua enemmän ja enemmän, joten prinssi päätti keskittyä valtakuntaansa. Melko usein hän kirosi sitä, miten vaikea valtakunta on pitää järjestyksessä, kun muurahaisetkaan eivät suostuneet kävelemään parijonossa. Prinsessa puisteli päätään ja piti prinssiä aivan kohtuuttomana, ovathan muurahaiset sentään niin pieniä, ettei niiden kulkureittien pitäisi häiritä ketään. Mutta prinsessahan ei tietenkään tiennyt, että aina kirotessaan prinssi näki silmiensä edessä prinsessan metrinmittaisen nenän.
Lopulta prinssi ymmärsi, että todellisuudessa hän olikin valtakuntansa lisäksi saanut ehdan noidan. Tavallaan hän harmitteli sankaritekojaan, mutta toisaalta hän rakasti suunnattoman paljon kaikkia rakkaita, tyhmiä alamaisiaan, joten heidän takiaan prinssi päätti sietää noitaakin. Kiltti hän ei kuitenkaan enää osannut olla, se nenä kun vain oli kertakaikkiaan liikaa. Ja syylä, ja se leuka.
Lopulta prinsessakin tajusi, että satujen kaavaa ei voi muuttaa. Noita ei voi ryhtyä prinsessaksi, jos hän ei ole prinsessa jo alunperinkin. Jos hernettä ei tunne valtavan patjakasan läpi, kuka tahansa prinssi turhautuu ja tunkee patjojen alle kurpitsan.
Niinpä prinsessa lakkasi olemasta prinsessa ja ilmoitti prinssille olevansa lähdössä takaisin Kyöpelinvuorelle. Prinssi oli ehtinyt sopeutua tilanteeseen jo sen verran hyvin, että yritti väittää vastaan, vaikka noidan nenä melkein seivästi prinssin. Sitten hän kuitenkin tajusi, ettei noidalla ollut minkäänlaisia vaatimuksia valtakunnan suhteen, ja riemastui asiasta niin paljon, että hankki noidalle välittömästi kolme luutaa ja teepannua, mustista kissoista nyt puhumattakaan. Pohti jopa taikamattoakin kaupanpäällisiksi.
Tästä seurasi jotain kummaa. Noidan valtava nenä alkoi pikkuhiljaa kutistua, syylä putosi lattialle ja leukakin katkesi osuttuaan ovenkarmiin. Peiliin katsottuaan noita huomasi muuttuneensa joksikin aivan muuksi. Hän ei ollut enää noita, mutta ei kyllä mikään prinsessakaan. Niinpä hän pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa kasaan, avasi linnan portin ja lähti maailmalle ottamaan selvää, mikä hänestä oikein oli tullut.
Ja niin he kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.