Itsetunto ja perse
Itsetunto ja perse
Vaikuttaako perseesi koko ja muoto itsetuntoosi? Käytätkö pitkiä ja välijiä hameita, paitoja ja takkeja peittääksesi heikon itsetuntosi? Tai vastaavasti, tuijotatko pinkeitä perskannikoitasi iltaisin peilistä, puristellen niitä hekumallisesti samalla huuliasi lipoen?
Luulin aina olevani sinut itseni kanssa, mutta huomaan edelleen häpeileväni persettäni kerätessäni omia jätöksiäni aamulenkillä. Kakittaa, mutta kun ei millään kehtaisi paljastaa rupisia pakaroitaan muiden edessä.
Terapeuttini luuli ilmeisesti tekevänsä minulle palveluksen toteamalla ettei ongelma ole suinkaan pakaroissani, vaan päässäni. Nyt en sitten uskalla paljastaa päätänikään enää kenellekään, vaan käytän pipoa kaikkialla, jopa sisällä. Odotan kauhulla kesää ja muuttolintuja.
Tuntuu oikeasti että elämä menee vituiksi. Todellisuuden kulissit sortuvat ympäriltäni tuhansien kadotettujen sielujen vaikeroidessa jalkojeni alla, ulvoen menetettyjen unelmiensa perään. Miksi, oi miksi?

Re: Itsetunto ja perse
Ei kai vaan ole nauttinut alkoholia tähän ongelmaan?CandyMan kirjoitti:jätöksiäni
Re: Itsetunto ja perse
Ei. Mutta se vaikutti, kun en enää jaksanut etunojapunnertaa käsilläseisonnassa. Tosin tähän ehkä vaikutti treenamattomuus ja perseen leviäminen.CandyMan kirjoitti: Vaikuttaako perseesi koko ja muoto itsetuntoosi?
Vastasin koka, en tiiä mitä meinaa, mutta kuulostaa hyvältä kamalta, hei!
Minun perskannikkani elävät omaa indiviDualistista eloonsa, yritän olla niille mukavaa ja kaikkea, mutta sitten ne kuitenkin kiukkuavat ja vaatisvat pehmyttä talkkia vasten vauvamaista hipiäänsä, mutta minä en ala sitä läpsyttelemään persuksiin ja tästä kaikesta tulee sitten Iso Riita..
Kuitenkin, en osaa sanoa niiden yhteyttä itsetuntoon, luulen että niillä perspallukkaisilla on tosiaan oma indiviDualistinen itsetuntonsa.. Nyt kun mulla oli tämä ruokamyrkytys, on myös selvää että persikkaiset kokevat tulleensa sen johdosta kaltoin kohdelluiksi ja nyt haluavatkin ruokaa taas sisäänsä jotta voivat olla pinkeinä ja pullollaan. Niitä on helppo tälleen tyydyttää; ruokaa vaan sisään ja persikkaiset kukoistavat kuin Susanin silikonit Vanhasen muisteloissa.

Hei tissit unohtui vaihtoehdoista. Niistähän julkkiksetkin valittaa iltapäivälehdissä ja kirurgilla käynnin jälkeen hymyilevät taas kuin Naantalin aurinko.CandyMan kirjoitti:Vaikuttaako perseesi koko ja muoto itsetuntoosi?
Miehen sanoin: " Näyttää ihan siltä, että sun peppu ois jotenkin kiinteytyny vielä entisestään, voiskohan se olla mahdollista? "
Että vahvasti peppuleiden puolesta mennään tässäkin puolueessa. Kyl se sillai vaikuttaa, että kun se näyttää just sillain 130% hyvältä eikä vaiks 129%, niin sit näin kevätpörriäisten aikaan junouspoks sitä alkaa tehdä mieli vilautella tuolta villakangastakin alta. Siirtyä lyhyempään. Eilenki tuli kommenttia et sulla on muuten aika kiree asu poks zäp, kysyin et oho onx liian kiree zäp mut oli kuulemma just parahultainen. Vastaiskuna katos viikonlopun pilkkihaalareissa kökkimiselle. Sitähän alkaa ihan tehdä mieli vilautella paikkoja kun lämpimät ilmatkin jo jou. Eilen mullei ollu rintsikoita mitäs siihen sanot hä. Pimpelipom.
Et kyl se mun peppu on edelleen ihQu, äitiinsä tullu. Ihailen aina Qu hottispikkareissa kävelen peilin ohi. Nam.

Prepare for the worstest.
- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Aluepoliittinen, tavallaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut pidättää sillan yli Laruun asti, mutta omaan pesään ei kuulemma saa.. pissiä. Poliittinen vaikuttaja lienee myös se, että osasyy pissitykseen oli diplomaattitaholta tarjoiltu juomaNuoriDaavid kirjoitti: Oliko teollasi poliittista motiivia?

Prepare for the worstest.
Noh, joko vaikuttaa?Keikaus kirjoitti:Hmm. Menen huomenna plastiikkakirurgille korjaamaan persettäni. Raportoin jatkossa, miten se vaikuttaa itsetuntooni.
Mulla on ollut sama perse koko ikäni, ja olen jo tottunut siihen niinkin hyvin ettei se vaikuta mitenkään itsetuntooni. Joskus perseestä lähtee itse tunto jos istun hassusti.
Älä löi! En ole hurrit!