Saisinks mäkin sulta pusnussia, kun kadulla vastaan tuleva omenan muotoinen ja norsun painoinen naisihminen tulee vastaan iloisesti vihellellen ja hymy naalla ja menisin aina kertomaan mitä hänestä ajattelen enkä pyytäisi anteeksi?Kid kirjoitti:Musta on ihanaa lukee Safin juttuja. Se ainakin sanoo mitä ajattelee eikä pyytele anteeks mielipiteitään.
Pusnussia vaan molemmille.
Ymmärrän mä hiekkalaatikon riitelyt, mutta täysin provosoimaton urpoviesti jossa sanotaan että olis hauska hakata sun päätä seinään on sellaisen tyhmyyden osoitus, ettei sitä korjaa oikein mikään. Mikä tekee sen vielä absurdimmaksi että ko. viestissä väitettiin, että viestin kohde on tuulitunneli ja että tämä on yleinen käsitys ja se pitäisi sisäistää noin tyhmän viestin kirjoittajalta tulevana

Kuvittelisin että galluBi:n tulos on keskivertokitinäläisen huulaikshuu-settiä, eikä se ole edes oleellista. Oleellista on, että vaikka on olemassa muitakin ihmisiä X ihmisen joukko jotka ajattelevat jonkun olevan airhead, sekopää, rumilus, tikku-ukko, perunanenä, visvasyylä tai jokamieheneväs, eivät näe silti tarpeelliseksi ryhtyä henkilökohtaiseen hyökkäykseen ihan vain sen takia, että ei nyt satu oleen hyvä päivä.
Jos tästä nyt joku loppupäätelmä pienen sossupornosohaisun lisäksi pitäis tehdä, niin sanotaan vaikka sitten niin, että en ymmärrä miksi joku haluaa käyttää kesälomansa muiden loman pilaamiseen. Säästäkää kissatappelut talveksi, airheadit ja psykonartut.