Eristäytyminen yhteisöstä loppu elämäksi?
Eristäytyminen yhteisöstä loppu elämäksi?
Onko koskaan käynyt mielessä? Olla yksin, ja lopettaa eräänlainen yhteisöllistymistaistelu? Levätä relata, tehdä omia juttuja ilman yhteisöllistä kontaktia?
Oikeastaan olen asiaa toteuttanutkin koko elämäni, mutta lopullinen sulkeutuminen on jäänyt toteutumatta ja ennen kaikkea sellainen luovuttaminen ajatuksista, jotka kohdistuvat nykyajan yhteisöön?
Oikeastaan olen asiaa toteuttanutkin koko elämäni, mutta lopullinen sulkeutuminen on jäänyt toteutumatta ja ennen kaikkea sellainen luovuttaminen ajatuksista, jotka kohdistuvat nykyajan yhteisöön?
- mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
On toki. Olen päiväunelmoinut muuttavani jonnekin Kainuun peräkorpeen pieneen mökkiin. Minulla olisi siellä pari lammasta, kanoja, kissa ja koira. Tekisin polttopuita, kalastaisin, puuhailisin kasvimaalla, lukisin ja neuloisin. Ainoa yhteys maailmaan olisi radio. Kaikki maailman aika olisi minua varten.
(Oikeastaan tästä mökistä on jo tullut sellainen "pään sisäinen pakopaikka"; kun oikein ahdistaa ja elämän huolet ja murheet tuntuvat ylivoimaisilta, niin kuvittelen itseni puuhailemaan sinne mökkiin. Eli ahdistuksen purkua mielikuvien avulla.)
(Oikeastaan tästä mökistä on jo tullut sellainen "pään sisäinen pakopaikka"; kun oikein ahdistaa ja elämän huolet ja murheet tuntuvat ylivoimaisilta, niin kuvittelen itseni puuhailemaan sinne mökkiin. Eli ahdistuksen purkua mielikuvien avulla.)
Vartalo on vaarassa riutua kohtalaisen paskaksi, kun on tullut vain lähinnä lepäiltyä taas. Kahden viikon lepäilyn jälkeen noin 6 tunnin rappusissa kävely tuuletusparvekkeiden siivousten parissa laittoi jalat kohtuullisen kipeäksi.
Työtä pitäisi koittaa keksiä edes vähäksi aikaa. Soittelin yhdelle väsyneen kuulloiselle rekkapetterille...
Työtä pitäisi koittaa keksiä edes vähäksi aikaa. Soittelin yhdelle väsyneen kuulloiselle rekkapetterille...

Tuossa lauseessa kusee ainoastaan tuo monikon ensimmäinen persoona. Eristyksissä ollaan YKSIN. Ei minkään perheen kanssa. Tai ylipäänsä muiden ihmisten.Bliss kirjoitti:Me eristäydymme yhteisöstä joka kesä joksikin aikaa, kun vetäydymme mökille ulkosaaristoon. Sieltä palatessa viihtyy taas kummasti nykymukavuuksien ja muiden ihmisten parissa.
Monesti olen haaveillut että muuttaisin jonnekin korpeen yksin, ryhtyisin viljelemään maata ja olisin elukoitten kanssa omavarainen. Mun visioon vaan aina kuuluu että mulla olis vaikka helikopteri millä mä ajoittain vuorien kätköistä päräyttäisin käymään ihmisten ilmoilla.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Olen toteuttanut tuota eristäytymistä myös yksin. Parhaana kesänä 7 viikkoa. Näin muita ihmisiä vain, kun oli pakonpakko hakea lisää ruokaa.segma kirjoitti:Tuossa lauseessa kusee ainoastaan tuo monikon ensimmäinen persoona. Eristyksissä ollaan YKSIN. Ei minkään perheen kanssa. Tai ylipäänsä muiden ihmisten.Bliss kirjoitti:Me eristäydymme yhteisöstä joka kesä joksikin aikaa, kun vetäydymme mökille ulkosaaristoon. Sieltä palatessa viihtyy taas kummasti nykymukavuuksien ja muiden ihmisten parissa.
Minun unelmien mökissä vesi kannetaan kaivosta sisälle ja vessan virkaa toimittaa puucee. Näin olen eliminoinut em. ongelmat. Nimim. Myös korvesta kotoisin... Mutta oikeesti, tosi työlästähän tuollainen asuminen olisi pyykinpesukoneeseen ja sähkölieteen ym. muihin mukavuuksiin tottuneelle pullamössölle.Suvinen kirjoitti: Päiväunissani aika usein myös leikitellyt ajatuksella asua ihan yksin jossain huitsin kuusessa kissojen ja kanojen kanssa.
Tietysti unelmissa ei ole sellaisia häiritseviä pikkuseikkoja kuin sähkökatkot, jäätyneet putket, keittiön valtaavat muurahaiset tai lämmitysöljyn loppuminen,
jotka kuitenkin ovat aika yleisiä pulmia tuolla korvessa..![]()
( Nimimerkillä korvesta kotoisin )
Viimeksi muokannut Leila, 01.06.2006 8:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.