Niin olen ollut onnekas, mutta siihen on vaadittu omia henkisiä ponnisteluja myös. Helpolla ei periksi anneta. Jos työttömyys olisi iskenyt, uskoisin, että se ei olsii mua masentanut. On sen verran kovia koettu jo elämässä.Lolita kirjoitti: No nii, löytyihän se sieltä. Sinä olet ollut onnekas muutosten keskellä, olet pysynyt kelkassa eikä sinua ole saneerattu ulos ja lisäksi rankan eron kokenut ja selvinnyt. Myönnät kai kuitenkin, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin ja vastoinkäymiset musertaa allensa? Toisaalta masennuksessa on kyse aivokemiastakin, joten toiset ovat alttiimpia kuin toiset. Itse olen perinyt alttiuden isältäni, kuten myös huonot ja kipeät hartiat
Tätähän olen tässä ihmetellyt koko ajan, että onko nykyajan ihmisten henkinen kantti niin paljon heikentynyt, että ns. masennukset ja ahdistukset, ovat jo melkein suurin kansantauti meillä.
Äitin on ollut pari kertaa vanhusten masennusosastolla, joten ei ole mullakaan geenit oikein hyviä. Mistäs sen tietää, että joskus on itsekkin vastaavalla osastolla, mutta paljon pitää silloin tapahtua, mun elämässä.