Sainpa häädön

Yleinen lätinä jä kitinä
Turbohaltija

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

LillyMunster kirjoitti:Minusta tuo tilanteesi on täysin lainvastainen ja käsittämätön!!

Kyllä sinullakin on vuokralaisena oikeuksia, vaikka olisitkin metelöinyt, mikä ei edes ole ilmeisesti tilanne tässä tapauksessa. Minusta tuo häätö ei voi olla lainvoimainen.

Mutta toivottavasti tilanne selviää parhain päin! Voimia!
Kyllä se todennäköisesti on lainvoimainen, asiaa tutkittuani totesin että ovat sellaisen paperin kirjoittaneet että vaikea mun on sitä vastaan lähteä sotimaan. Sekin että kyylä kirjoittaa itse mulle varoituksen ja tipauttaa sen puolenyön jälkeen postiluukusta omalla nimellään varustettuna, voi tarkoittaa vain sitä että hallitus on delegoinut sille tämän suuntaiset asiat. Kuulemma huoneenvuokralaki ei säätele millään lailla tuota varoitusten antamista. Olen siis mielivallan uhri enkä voi tehdä mitään. Jos lähden käräjöimään, se on minun sanani heidän sanaansa vastaan enkä voi kiistää sitä että häiriötä on aiheutunut, olkoonkin etten ole sitä edes itse aiheuttanut. Olisittepa nähneet sen ämmän kesällä kun se oikein puhisi voimantunnossaan... On se hienoa, että kaiken maailman psykopaatit pääsevät käyttämään valtaa. Mietin että jos kirjoittaisin vastineen, jossa selvennän oman kantani ihan asiallisesti ja rauhallisesti, mutta en usko että häätöä perutaan, sehän on nyt jo arvovaltakysymys. Sääliksi lähinnä käy tuohon asuntoon seuraavaksi tulevaa ihmistä, tekisi mieli jättää jokin varoitus... Kaikkein eniten vituttaa, että olen itse erittäin tarkka siitä että toisten ihmisten rauhaa ei saa loukata ja tämä tapahtuma masentaa minua. Tuntuu että olisi pitänyt olla taas jotenkin täydellinen ja heti kun pienen virheen tein, siitä rangaistiin ankarimman mukaan.

Saa nyt nähdä, mistä ja miten uuden asunnon löydän. Mietin jo kyllä radikaalia ratkaisuakin, mutta siitä en kerro täällä.
Turbohaltija

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

mustaenkeli kirjoitti:

Mutta... hauskahan tämä tilanne ei todellakaan kuitenkaan ole. Huumorilla tähän ei voi suhtautua. Muuttaminen on vittumaista puuhaa ja aiheuttaa ihan itsessään stressiä ja harmaita hiuksia. Toivottavasti asuntoasiasi järjestyvät mahdollisimman pian parhain päin. :paijaa:
Ei ole ei, kiitos sympatiasta. Viime yönä nukuin hädin tuskin silmänräpäystä ja äsken kun yritin torkkua, sain hirveän ahdistuskohtauksen. Se on jännää miten kaikki asiat tuntuvat vyöryvän päälle kerralla. Olen jo pitkään ollut tosi stressaantunut ja nyt vielä tämä. Mun pitää päästä täältä helvetistä pois ennen kuin pimahdan lopullisesti.

Huomenna ankaraa asunnonhakua tiedossa...
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Niinjoo. Käräjäoikeus on sitten se instanssi jolla on valta tehdä päätös häädöstä.

Taloyhtiöllä ei. Taloyhtiö voi kylläkin omalla kustannuksellaan (72€) hakea moista päätöstä ja useimmiten tumpataan samaan syssyyn vuokrasopimuksen purkaminen.

Ai mistäkö tiedän? Noh, tiedänpähän nyt vain... lompakossa on 72€ kokoinen arpi noin viikon päästä.
Kirjoitan tätä alasti
Turbohaltija

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

McJanne kirjoitti: .
Olen käyttänyt sanaa häätö, mutta paperissa jonka sain lukee "vuokrasopimuksen purkaminen". Onko näissä sitten jokin oleellinen ero? Vaatiiko vuokrasopimuksen purkaminen päätöstä käräjäoikeudelta?
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Turbohaltija kirjoitti:

Näin olen antanut itseni ymmärtää. Tuolla aikaisemmin puhuttiin laillisesta perusteesta ja toisaalta taas haetaan häätöä ja vuokrasopimuksen purkua käräjäoikeudelta.
Kirjoitan tätä alasti
Yönmustaritari

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Turbohaltija kirjoitti:
LillyMunster kirjoitti:Minusta tuo tilanteesi on täysin lainvastainen ja käsittämätön!!

Kyllä sinullakin on vuokralaisena oikeuksia, vaikka olisitkin metelöinyt, mikä ei edes ole ilmeisesti tilanne tässä tapauksessa. Minusta tuo häätö ei voi olla lainvoimainen.

Mutta toivottavasti tilanne selviää parhain päin! Voimia!
Kyllä se todennäköisesti on lainvoimainen, asiaa tutkittuani totesin että ovat sellaisen paperin kirjoittaneet että vaikea mun on sitä vastaan lähteä sotimaan. Sekin että kyylä kirjoittaa itse mulle varoituksen ja tipauttaa sen puolenyön jälkeen postiluukusta omalla nimellään varustettuna, voi tarkoittaa vain sitä että hallitus on delegoinut sille tämän suuntaiset asiat. Kuulemma huoneenvuokralaki ei säätele millään lailla tuota varoitusten antamista. Olen siis mielivallan uhri enkä voi tehdä mitään. Jos lähden käräjöimään, se on minun sanani heidän sanaansa vastaan enkä voi kiistää sitä että häiriötä on aiheutunut, olkoonkin etten ole sitä edes itse aiheuttanut. Olisittepa nähneet sen ämmän kesällä kun se oikein puhisi voimantunnossaan... On se hienoa, että kaiken maailman psykopaatit pääsevät käyttämään valtaa. Mietin että jos kirjoittaisin vastineen, jossa selvennän oman kantani ihan asiallisesti ja rauhallisesti, mutta en usko että häätöä perutaan, sehän on nyt jo arvovaltakysymys. Sääliksi lähinnä käy tuohon asuntoon seuraavaksi tulevaa ihmistä, tekisi mieli jättää jokin varoitus... Kaikkein eniten vituttaa, että olen itse erittäin tarkka siitä että toisten ihmisten rauhaa ei saa loukata ja tämä tapahtuma masentaa minua. Tuntuu että olisi pitänyt olla taas jotenkin täydellinen ja heti kun pienen virheen tein, siitä rangaistiin ankarimman mukaan.

Saa nyt nähdä, mistä ja miten uuden asunnon löydän. Mietin jo kyllä radikaalia ratkaisuakin, mutta siitä en kerro täällä.
Minähän en näistä mitään tiedä mutta itse näkisin aiheelliseksi ottaa asia muidenkin kuin sen yhden yhden naikkosen kanssa.

Eikös siinä ole jotkut purkuehdot siinä sopimuksessa, jonka vuokraaja on allekirjoittanut vai enkö minä vain nähnyt mainintoja siitä?
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Yönmustaritari kirjoitti: Eikös siinä ole jotkut purkuehdot siinä sopimuksessa, jonka vuokraaja on allekirjoittanut vai enkö minä vain nähnyt mainintoja siitä?
Joo, nimenomaan se peruste on se mikä kiinnostaa. Ei nimittäin välittömällä vuokrasopimuksen purkamiselle ole kovin montaa mahdollista laillista semmosta.
Kirjoitan tätä alasti
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Niinjoo, ja jossain sanottiin että sulla on mahdollisuus anoa käräjäoikeudelta purkuprosessin katkaisua x syyn varjolla, mutta olen niin vitun loppu nyt että en jaksa enää tonkia noita, ajattelinpa nousta vielä arkustani sanomaan vain tämän.
Kirjoitan tätä alasti
hebuli

Viesti Kirjoittaja hebuli »

Turbohaltija kirjoitti:Otan vastaan asuntovihjeitä. Olen oikeasti kunnon ihminen, uskokaa tai älkää.
http://www.oikotie.fi , sieltä asunnonvuokrauspuoli.

Vittumainen juttu. Tarvitsetko muuttoapua? Järjestetään TH:n muuttobileet joku vkl.
Avatar
brona
Kitinän uhri
Viestit: 812
Liittynyt: 16.08.2005 1:26
Paikkakunta: Saari Idässä

Viesti Kirjoittaja brona »

hebuli kirjoitti:Vittumainen juttu. Tarvitsetko muuttoapua? Järjestetään TH:n muuttobileet joku vkl.
Veljeni leijonamieli sen taas sanoi. Mä olen kanssa käytettävissä muuttoapuna. Jaksuja sulle Turbo *haliruttaa*
...
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Humm, unessa tuli mieleen että vaikka sopimus olisikin lakiteknisesti purettu niin kyllä ne silti tarvitsee käräjäoikeden päätöksen sun ulos saamiseksi.

Toisin sanoen ilman moista voit melko pitkäänkin pitkittää uloslähtöä :D
Kirjoitan tätä alasti
Syanid
Kitisijä
Viestit: 14
Liittynyt: 24.08.2005 12:59

Viesti Kirjoittaja Syanid »

Kyllä ne kyylämummot valitettavasti voivat saada ihmeitä aikaiseksi. Tarkoitukseni ei ole masentaa, vaan ennen kaikkea toivottaa jaksamista Turbolle asunnonhakuun ja muutenkin.

Eräs ystäväni joutui muuttamaan, koska hänen koiransa kuulemma haukkui päivisin yksin ollessaan. Tämä ystäväni tietää, ettei hänen koiransa hauku ja kyttääjä tavallaan paljastuikin, kun väitti koiran haukkuneen ajankohtana, jolloin ystäväni itse oli myös kotona. Ja koira ei pihahtanutkaan.

Ystäväni yritti asiaa selvitellä, mutta eläinrasistimummo oli tiukkana: joko koira lähtee tai molemmat lähtee. Molemmat lähtivät. Sääliksi käy sitäkin seuraavaa, joka sinne muutti.
Punanikki

Viesti Kirjoittaja Punanikki »

Turbohaltija kirjoitti:Joo, tosi rankasti on biletetty. Sain varoituksen viime kesänä kun muutama kityrunkkari käveli taloni pihan läpi hakemaan asunnolta kamojaan. Paikalla olleet ehkä muistavat tapauksen. Ja nyt sitten sain häädön koska viikonloppuna yritin auttaa huonovointista kaveriani nukkumaan, tämä kaatui, löi päänsä ja huusi vähän. Kyylämuori on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, sen lempiharrastus on ihmisten häätäminen.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ei voi irtisanoa vuokralaista tai purkaa vuokrasuhdetta. Jos yhtiö päättää ottaa huoneiston taloyhtiön haltuun, asunnon omistajalla on siihen varmaan aika paljon sanomista. Eivät nuo riitä perusteiksi. Vuokrasopimus ei liene taloyhtiön kanssa tehty?
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

brona kirjoitti:
hebuli kirjoitti:Vittumainen juttu. Tarvitsetko muuttoapua? Järjestetään TH:n muuttobileet joku vkl.
Veljeni leijonamieli sen taas sanoi. Mä olen kanssa käytettävissä muuttoapuna. Jaksuja sulle Turbo *haliruttaa*
Ja jos mä olen maisemissa, tulen mukaan lihaksineni. Sitähän voi vaikka jotain kaappia kantaessa päästä nipistämään Hebuli a.k.a. Hepsukkaa pepusta.
Kikkelis kokkelis.
Elukka

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Keikaus kirjoitti: Ja jos mä olen maisemissa, tulen mukaan lihaksineni. Sitähän voi vaikka jotain kaappia kantaessa päästä nipistämään Hebuli a.k.a. Hepsukkaa pepusta.
Tsot tsot. Pudottaa vielä kaapin varpailleen. :P
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 5971
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Kannattaisiko asiaa tiedustella oikeusaputstosta tai jostain asianajotstosta, ettei tarvitse pelkän mutu-tuntuman perusteella päätöksiä tehdä.
Paras päivä ikinä.
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3301
Liittynyt: 23.12.2005 23:36

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Jos minulle moinen häätö paukahtaisi pistäisin mahdollisimman paljon kapuloita rattaisiin ihan silkkaa vittumaisuuttani ja kostonhaluisuuttani. Tosin Turbo taitaa olla minua kärsivällisempi ihminen.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Uriel
Kitinä paheena
Viestit: 29
Liittynyt: 23.02.2006 21:10

Viesti Kirjoittaja Uriel »

Suo anteeksi, etten heti kommentoinut.
Kun kerran en täällä olekaan.
Tähän pitää silti kuitata.

Paska homma. Todella.
Kymmenien vuosien takainen kyttäysmentaliteetti oli jo unohtumassa. Nyt se nostaa taas päätään jopa uusien lakien muodossa (koiran ulkoilutus, tupakointi, prostituutio ym.). Koirankakkakirjoituksiakin näki Cityssä ihan nuorilta ihmisiltä.

Täällä oli pahinta kyttäysaikaa silloin kun oli vielä talonmies ja talonmiehen muija. Samassa kerroksessa, vastapäinen ovi! Siinähän kuunteli korva herkkänä. Huomautteli jopa siitä montako kertaa päivässä ihmiset ulos ja sisään kulki. Raportoi asukkaiden komeroista, joita oli käynyt omin avaimin tarkastamassa!!

Nykyään sitten talonmiessysteemin loputtua, pitkän tauon jälkeen yksi vanha akka, kouluni pelätyimmän natsiopettajan leski, HAISTELEE muiden ovia ja jättää alas ilmoitustauluun lappuja mikä missäkin kerroksessa haisee.

Kun joskus saisi kerrostalokyttääjän kunnon terapiapuhutteluun.
Selventäisi, että HÄNHÄN se huono ihminen on, ja häiritsee kunnon ihmisiä. Mutta kun he luulevat niin hyvää hyvyyttään, yhteiseksi eduksi toimivansa...

Olitkin niin säikky jopa tavallisesta puheäänestä teillä käydessäni. Virheellisesti käsitin silloin, että mielelläsi myötäilet.. no nyt kyrpiinnyit, hyvä.

Mutta heh, mitäs hengailet metelöivän (kännissä kaatuvan) Kityjengin kanssa :D

Lakiasioista en tiedä.
Sinun tilanteessasi kuitenkin haluaisin kostaa.
Odottelisin pari kuukautta poismuuton jälkeen ja sitten keksisin rankkoja käytännön piloja. Mieskyttääjän hakkaisin tuntemattomaksi naamioituneena vaikka pesäpallomailalla.
Naista ei voi..

Giganttinen postimyyntirojun ja pornolehtien tilaus akan nimiin?
Paskaa ja kusta postiluukusta sisään? 30 pizaaa kotiinsa? Jos hänellä on auto, se totaalisesti romuksi. Varo jättämästä sormenjälkiä tai puhelintietoja tai roiskuttamasta DNAtasi :D

Eihän se muuta ymmärtäisi, kuin että joku PAHA ihminen kiusaa häntä HYVÄÄ.
Mutta kärsisipä hänkin vähän.

---
Sulla nyt kumminkin on äitisi koti melko lähellä, johon mennä. Siellähän asuit muutenkin pitkään.
Muista, että Dallasin JR:kin asui äitinsä luona :D
Uriel.
Apokalyptisen rankaisun enkeli hyvisten puolella. Nimi ehkä tulee Urea + El eli Jumala
hebuli

Viesti Kirjoittaja hebuli »

Keikaus kirjoitti:Ja jos mä olen maisemissa, tulen mukaan lihaksineni. Sitähän voi vaikka jotain kaappia kantaessa päästä nipistämään Hebuli a.k.a. Hepsukkaa pepusta.
Sinun varaltasi käytän kitymiiteissä nykyisin aina anustappia, jotta et pääse yllättämään takaapäin missään tilanteessa.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 15901
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba »

Mä sanoin jotain kesällä, mitä sun ei turpo tarvi muistaa.
Kyllä kaupungilta saanee asunnon, mutta ilmoitus tullee paria päivää ennen häädön astumista voimaan. Häätö tai irtisanomisilmoitus on käsittämättömän plussaa kaupungilla, on vain se ongelma ,että paljon isoja asuntoja vapaana vähän pieniä. Sitten on muita kuten VVO, heiltä löytyy varmasti vapaita.
Pyyhin Netikettiin..
Turbohaltija

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

Niba kirjoitti:Mä sanoin jotain kesällä, mitä sun ei turpo tarvi muistaa.
Mitä sanoit? Pitääkö olla huolissaan? Pistäpä vaikka privana, mitä sanoit?
killkill

Viesti Kirjoittaja killkill »

Sympat. Kannattaa kuitenkin tarkistaa ensin oikeutensa, ennen kuin alkaa kantaa banaanilaatikoita kaupasta. Tuntuu aika uskomattomalta, että noin kevyin perustein ihminen voidaan potkia pihalle...
Turbohaltija

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

killkill kirjoitti:Sympat. Kannattaa kuitenkin tarkistaa ensin oikeutensa, ennen kuin alkaa kantaa banaanilaatikoita kaupasta. Tuntuu aika uskomattomalta, että noin kevyin perustein ihminen voidaan potkia pihalle...
Kiitos. Jotain onkin jo suunnitteilla, odotan jännittyneenä sähköpostia... Kerrankin täällä avautumisesta koitui jotain positiivista.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 15901
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba »

Turbohaltija kirjoitti:
killkill kirjoitti:Sympat. Kannattaa kuitenkin tarkistaa ensin oikeutensa, ennen kuin alkaa kantaa banaanilaatikoita kaupasta. Tuntuu aika uskomattomalta, että noin kevyin perustein ihminen voidaan potkia pihalle...
Kiitos. Jotain onkin jo suunnitteilla, odotan jännittyneenä sähköpostia... Kerrankin täällä avautumisesta koitui jotain positiivista.
Sitten ensi kesänä mennään samaan paikkaan grillaamaan ja pidetään showta kunnolla!
Pyyhin Netikettiin..
Turbohaltija

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

Georgina kirjoitti:Jos minulle moinen häätö paukahtaisi pistäisin mahdollisimman paljon kapuloita rattaisiin ihan silkkaa vittumaisuuttani ja kostonhaluisuuttani. Tosin Turbo taitaa olla minua kärsivällisempi ihminen.
Nyt onkin hyviä uutisia. Sain nimittäin ammattiapua ja hallitukselle on toimitettu rautainen kirjallinen vastine. Saa nähdä tokenevatko nyt, mennään sitten vaikka käräjöimään jos vielä haluavat hillua. Kyllähän tämä koko juttu on ollut niin perseestä alusta alkaen, että ei ole mahtunut munkaan oikeudentajuun mitenkään. En vain tiennyt, miten tällaista vastaan pitää taistella, onneksi löytyi ihminen joka tietää.

:)
Vastaa Viestiin