Meillä on tullut tavaksi pohtia, että milloin ajanvietteemme ovat niin häiriintyneitä, ettei niitä kehtaisi kertoa jos joku kysyisi "Mitä teit eilen illalla?".
Menin hetkeksi lepäämään, ja yllättäen vahingossa nukahdin. Kun siitä havahduin, niin lähdin tunniksi töihin tekemään muuten tälle päivälle jääviä töitä alta pois. Ja yhdeksältä nukkumaan.
Jätin menemättä kaverille saunomaan sillä verukkeella, että minulla on kamalasti tekemättömiä kouluhommia. Ruoanlaittoa (ja hyvää laitoinkin) lukuunottamatta en kuitenkaan saanut tehtyä yhtään mitään hyödyllistä koko iltana vaikka valvoin pikkutunneille odotellen erästä henkilöä, jonka jonka piti treenien jälkeen tulla meille mutta joka olikin harhautunut kuudeksi tunniksi ystäviensä kanssa baariin ja jonnekin. Käytännössä mutkia oikaisten voisi siis kuvitella, että jätin marttyyrimaisesti tapaamatta omia ystäviäni vain odottaakseni MIESTÄ joka onkin kavereittensa kanssa ryyppäämässä, mikä olisi jo anteeksiantamattoman noloa käytöstä keltä tahansa naisihmiseltä, mutta onneksi asia ei kuitenkaan ole ihan niin!
Sitten mallintöitä tekevän miehen vieressä nukkuessani uneksin ylipainoisesta kolmen lapsen yksinhuoltajaäidistä jonka hätäsektioarpea suutelin kevyesti matkalla kohti hänen karvaista jalkoväliään. Uni oli sellaisia, joista on hyvin haikea herätä, sillä tietää, ettei tule tapaamaan niiden henkilöitä todennäköisesti enää koskaan.
kävin suihkussa, pesin pyykkiä, kirjoitin päiväkirjaa, join teetä, söin keksejä ja vihreitä kuulia, kuuntelin madonnaa, rammsteinia, coco jamboa ja fire walk with men soundtrackia. kityilin.
Makasin, lepäsin, nukuin, torkuin, lojuin, tuskailin, huojuin kaksi kertaa vessaan, tai kolme, suihkussa ja kylvyssä kävin työllä ja tuskalla makoilemassa, hieman oksentelin. Normipäivä.